Yhdysvallat lopettaa Israelille vuosittain antamansa noin 3,8 miljardin dollarin sotilasavun tämän vuoden loppuun mennessä, ilmoitti presidentti Donald Trump tiistaina.

Trumpin mukaan hän on sopinut avun lopettamisesta Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa. Trump kertoi asiasta Fox News -haastattelussa tiistaina, joka on Yhdysvaltain välivaalipäivä.

”Israel on meille ykkönen. Annamme sille enemmän kuin kenellekään muulle, mutta se ei enää tarvitse apua”, Trump sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Hän lisäsi, että Yhdysvallat voisi auttaa Israelia uudelleen, jos maa tarvitsisi apua.

Yhdysvaltojen ja Israelin vuonna 2016 solmima sotilasapusopimus on voimassa vuoteen 2028. Sen mukaan Israelille osoitetaan vuosittain 3,8 miljardia dollaria, josta 3,3 miljardia on tarkoitettu sotilashankintoihin ja 500 miljoonaa yhteisiin ohjuspuolustushankkeisiin.

Toistaiseksi on epäselvää, miten Trump aikoo lopettaa avun kesken sopimuskauden. Myös Yhdysvaltain kongressilla on merkittävä rooli sotilasavun rahoituksesta päätettäessä.

Netanjahu on aiemmin sanonut haluavansa vähentää Israelin riippuvuutta Yhdysvaltojen tuesta. Kesäkuussa hän vaati maansa sotilaallisen omavaraisuuden vahvistamista.

Kaksi yhdysvaltalaisvalmisteista Patriot-ilmatorjuntajärjestelmää Haifan lähellä Israelissa lokakuussa 2012. Israel poisti Patriot-järjestelmät käytöstä myöhemmin. Kuva: Oliver Weiken / Epa

Samassa haastattelussa Trump sanoi myös, että Yhdysvallat on lähellä kauppasopimusta Kanadan kanssa.

”Kanada on erittäin hyvä, aiomme tehdä sopimuksen Kanadan kanssa hyvin pian. Siitä tulee erinomainen sopimus”, Trump sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Yhdysvallat ja Kanada ovat viime kuukausina asettaneet toisilleen miljardien dollarien arvosta tuontitulleja.

Kanadan pääministeri Mark Carney vahvisti X-tilillään sunnuntaina, että hän ja Trump olivat puhuneet kauppasopimuksesta. Carneyn mukaan maiden neuvotteluryhmät työskentelevät tulevina viikkoina sopimuksen aikaansaamiseksi.

Trump sanoi, että sopimus olisi erityisen hyvä yhdysvaltalaisille maanviljelijöille.

Tiistaina Yhdysvalloissa järjestetään kongressin välivaalit. Niissä ratkaistaan, säilyttävätkö republikaanit enemmistönsä kongressin molemmissa kamareissa.

Vaalitulos vaikuttaa siihen, kuinka helposti Trump pystyy toteuttamaan politiikkaansa presidenttikautensa kahden viimeisen vuoden aikana.

Päivää aiemmin Trump oli puhunut vielä yhdestä mahdollisesta sopimuksesta. ”Iran haluaa sopimuksen mahdollisimman pian. Se voi toteutua”, hän kirjoitti maanantaina Truth Socialissa.

Vain muutamaa tuntia myöhemmin Yhdysvallat iski Iranille kuuluvalle Qeshmin saarelle Hormuzinsalmessa.

Source: Helsingin Sanomat · Artem Vorobjov HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira