Suomen kansalainen on pidätetty Yhdysvalloissa vaalivilpistä epäiltynä, kertoo maan maahanmuutto- ja tullivirasto (ICE) viestipalvelu X:ssä.

Epäily koskee vuoden 2024 vaaleja. ICE:n mukaan suomalaisen epäillään tuolloin rekisteröityneen äänestäjäksi ja äänestäneen vaaleissa ilman Yhdysvaltain kansalaisuutta.

Yhdysvalloissa järjestettiin vuonna 2024 presidentinvaalit.

”Yhdysvaltojen vaalit on tarkoitettu Yhdysvaltojen kansalaisille. Kaikki, jotka äänestävät lainvastaisesti, löydetään ja tuodaan oikeuden eteen”, päivityksessä kirjoitetaan.

Pidätyksen tehneen Homeland Security Investigations -rikos­tutkinta­yksikön julkaisemassa kuvassa seisoo nainen, jonka kasvot on sumennettu. Yksikkö on osa maahanmuutto- ja tullivirastoa ICE:a.

ICE on julkaissut viime päivinä useita kuvia ja nimilistoja ulkomaan kansalaisista, jotka on viraston mukaan pidätetty vaalivilpin perusteella. Joukossa on ainakin Meksikon, Kanadan, Brasilian, Somalian ja Vietnamin kansalaisia.

Epäilyt koskevat aiempina vuosina maassa järjestettyjä vaaleja.

Sanomalehti The New York Timesin (NYT) mukaan Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriöllä on ollut käynnissä poikkeuksellinen operaatio, jossa on etsitty ihmisiä, jotka ovat väitetysti äänestäneet laittomasti vaaleissa ilman maan kansalaisuutta.

Valkoisen talon mukaan ulkomaalaisten äänestäminen on merkittävä ongelma, johon tulee puuttua. Presidentti Donald Trump on väittänyt pitkään, että kyseessä on myös hyvin laaja ilmiö, NYT ja uutistoimisto Reuters kertovat.

Trumpin hallinto oli maanantaihin mennessä nostanut syytteet vaalivilppiin liittyvistä rikoksista runsasta 230 ihmistä vastaan eri puolilla maata Trumpin virkaan astumisen jälkeen, NYT kertoo. Vuoden 2024 vaaleissa annettiin yli 158 miljoonaa ääntä.

Operaation kriitikot ovat sanoneet, että aggressiiviset toimet ulkomaalaisten äänestämisen tutkimiseksi näyttäytyvät äänestäjien pelotteluna ja pyrkimyksenä luoda pohjaa vaalitulosten kyseen­alaistamiselle, NYT kirjoittaa.

Source: Helsingin Sanomat · Liisa Niemi HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira