Viljan viljelyyn käytetty peltoala on pienentynyt merkittävästi viime vuosina. Viljely vie rahaa, mutta työlle ei saa korvausta.

Mikkeliläinen Marko Korpikallio viljelee vehnää, ohraa ja ruista. Ohrapelto on jo muokattu odottamaan kevättä.

11:38

Viljanviljely on vähentynyt Suomessa merkittävästi. Neljässä vuodessa viljaa viljelevistä tiloista lähes viidennes on joko lopettanut tai alkanut viljellä muita kasveja. Peltoala, jolla viljaa viljellään, on pienentynyt 13 prosenttia.

Syy on selvä: viljelijät eivät ole saaneet moneen vuoteen korvausta työstään. Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan viljelijälle jää käteen nolla euroa, kun tuotoista vähennetään kustannukset.

Maataloustuottajien keskusjärjestö MTK kysyi tänä syksynä viljatiloilta, kuinka moni harkitsee lopettavansa. 40 prosenttia vastasi pohtivansa asiaa.

Mikkeliläinen viljelijä Marko Korpikallio on miettinyt lopettamista, mutta on päätynyt vielä jatkamaan.

Keltaiseen huomiotakkiin pukeutunut mies seisoo harmaan dieselsäiliön vieressä.
Korpikalliolla on 2 000 litran polttoainesäiliö, josta hän tankkaa maatalouskoneet. Säiliö pitää täyttää kolmesti vuodessa. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Korpikallio laski Ylen pyynnöstä, mitä rehuvehnän kasvattaminen maksaa hehtaaria kohti ja paljonko siitä saa tuloja. Lopputulos oli karu. Korpikallio jää 257 euroa miinukselle.

Viljelyn pitäisi olla Korpikallion pääasiallinen tulonlähde, mutta hän hankkii rahaa myös metsurina, koska pellot eivät elätä.

Kahden työn tekeminen ei ole viljelijöille poikkeuksellista. Korpikalliolla on peltoa reilut 50 hehtaaria. Sen kokoisilla tiloilla yrittäjäperheen tuloista tulee tyypillisesti 15 prosenttia maataloudesta ja loput muualta.

Pienellä tilalla viljelyyn kuluu työtunteja niin vähän, ettei ole järkevää ajatella, että niistä saisi koko vuoden elannon, vaikka viljan hinta olisikin korkeampi.

Pannuhuoneessa on kuivumassa metsurin työvalineitä ja -vaatteita.
Korpikallion metsätyövarusteet odottavat seuraavaa työpäivää öljykattilan päällä. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Nyt tilanne on kuitenkin se, että Korpikallio kertoo viljelyn vain vievän rahaa, eikä työlle saa lainkaan korvausta.

– On pakko hakea ulkopuolelta metsurin töistä rahaa, että voin ostaa esimerkiksi siemeniä ja lannoitteita.

Korpikallio viljelee edelleen, koska pitää kunnia-asiana saada tuottaa ruokaa kaupunkilaisille. Hänen suvussaan on viljelty aina.

Videolla hän kertoo, mikä saa jatkamaan murheista huolimatta.

Video: Esa Huuhko / Yle

Jotta viljelijä saisi työlleen saman korvauksen kuin palkkatyötä tekevä maataloustyöntekijä ja saisi vielä korvauksen pääomalleen, pitäisi viljan hinnan kaksinkertaistua. Näin arvioi Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Arto Latukka.

Koska vilja on helposti varastoitavaa ja kuljetettavaa, sen hinta muodostuu maailmanmarkkinoilla eikä kotimaassa. Maailmanmarkkinahinta ei hetkahda, vaikka sähkö kallistuisi Suomessa.

Latukka arvioi, että niin kauan kuin viljaa saadaan ulkomailta, hinta ei nouse. Kustannusten pitäisi laskea, jotta kannattavuus paranisi.

Keltaiseen huomiotakkiin pukeutunut mies tekee puhelimella laskelmia kahden suuren peräkärryn välissä.
Marko Korpikallio laskee, että hän saa vihreässä peräkärryssä olevasta ruiskuormasta noin 3 300 euroa. Summasta vähennetään verot. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Viljanviljelyn vähenemisestä huolimatta suomalainen vilja riittää edelleen tyydyttämään kotimaisen kulutuksen. Vaikka MTK:n kyselyn luoma uhkakuva toteutuisi ja 40 prosenttia tiloista todella lopettaisi, Latukka arvioi, että viljaa todennäköisesti riittäisi.

– Jos lopettavat tilat olisivat pieniä, viljan tuotantomäärä ei vähenisi merkittävästi. Mutta jos ne olisivat suuremmasta päästä, tilanne olisi vakavampi, Latukka sanoo.

Marko Korpikalliota arveluttaa, riittääkö kotimainen ruoantuotanto, jos Suomi joutuu eristyksiin esimerkiksi sodan takia. Myös Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Arto Latukka on huolissaan Suomen huoltovarmuudesta.

– Jos viljaa ja tuotantopanoksia ei pystyttäisikään tuomaan ulkomailta, miten meidän käy? On pidettävä mielessä, että kaikki on mahdollista.

Source: Yle · Riina Kasurinen

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira