Tilastojen valossa Havukoski on pääkaupunkiseudun eriytyneimpiä alueita. Satunnaisesti pysäytetyt asukkaat vakuuttavat viihtyvänsä.
13:07
Itä-Vantaalla sijaitseva Havukoski on tyypillinen radanvarsilähiö. 1970-luvulla rakennetulla alueella on nykyisin vajaat 9 000 asukasta.
Täällä Edinburghin herttua Edward maisteli viime viikolla kouluruokaa, ja täällä demaripomo Antti Lindtman kasvoi tärkeät nuoruusvuotensa yksinhuoltajaisänsä kanssa.
Kerrostalojen keskellä kulkevalla kujalla vastaan tuleva Abdulrahman Zidan jää hetkeksi juttelemaan. Hän onnistuu tiivistämään jotain olennaista nykyisestä kotikaupungistaan Vantaasta.
– Ehkä Vantaa on hieman erilainen paikka kuin muut kaupungit Suomessa. Täällä on varsin paljon maahanmuuttajia.
Näin todella on. Koko kaupungissa ulkomaistaustaisten osuus on noin 30 prosenttia, mutta Havukoskella luku hipoo jo 60 prosenttia. Tätä ei voi olla huomaamatta katukuvassa.
Egyptistä kotoisin oleva Abdulrahman Zidan viihtyy alueella hyvin ja pitää erityisesti asumisen halpaa hintaa tärkeänä vetovoimatekijänä.
Hän sanoo myös ymmärtävänsä hyvin, että ulkomaistaustaisten keskittyminen tietylle alueelle voi tuoda tullessaan erilaisia väärinymmärryksiä ja erimielisyyksiä.
– Jos olet taustaltasi suomalainen, tällainen alue voi tuntua hieman vieraalta, ja ymmärrän tämän täysin. Koivukylän ja Havukosken alueella elävien suomalaisten täytyy olla hyvin avomielisiä.
”Alue on muuttunut rauhattomaan suuntaan”
Junat kolistelevat ohi, ja radan länsipuolella näkyy Koivukylä.
Tavallisena arkiaamuna Havukosken ja Koivukylän seutu vaikuttaa rauhalliselta ja siistiltä. Tilastoista piirtyy kuitenkin karumpi kuva: korkea työttömyysaste, pienet keskitulot, alhainen koulutustaso.
Järjestyshäiriöitä ja levottomuuttakin riittää, sanovat asukkaat.
Kaikkeen tähän kaupunki haluaa muutosta. Tarkoitus on muun muassa lisätä alueen harrastusmahdollisuuksia ja kehittää ostoskeskuksen ja aseman seutua viihtyisämmäksi.
Kaupunginvaltuuston lokakuussa hyväksymässä myönteisen aluekehityksen ohjelmassa asiaa on muotoiltu muun muassa näin: ”Oikein toteutettuna Havukoski voi profiloitua kulttuuritoimijoita kiinnostavaksi, urbaaniksi ja omaleimaiseksi kaupunginosaksi, joka samalla vahvistaa asukkaiden osallisuutta ja hyvinvointia”.
Seuraavaksi juttelemaan jää Länsi-Afrikan Nigeristä kotoisin oleva Olalekan Makanjuola. Hän muutti Suomeen 15 vuotta sitten opiskelemaan. Vantaalla hän on asunut nyt noin seitsemän vuotta.
– Kun muutin tänne, ulkomaistaustaisia ei ollut vielä niin paljoa, mutta määrä on kasvanut koko ajan. Minua se ei haittaa. Se sopii hyvin kaltaiselleni ihmiselle, joka on itsekin muualta kotoisin.
Olalekan Makanjuola kuitenkin toteaa alueen muuttuneen rauhattomampaan suuntaan. Alueiden eriytymistä ja ulkomaistaustaisten keskittymistä tietyille alueille hän estäisi asuntopolitiikan keinoilla.
– Ehkä jos vuokrat olisivat paljon halvempia myös muualla, ihmiset asuisivat hajallaan ympäri Vantaata tai Helsinkiä.
Hän pitää myös selvänä, että osa väitetyistä ongelmista on keksittyjä tai tarkoitushakuisesti löydettyjä.
– Jos tarpeeksi tarkkaan etsimällä etsii jotain pahaa, sitä kyllä myös löytää, vaikka kyse olisi vain kahdesta ihmisestä.
Ladataan lomaketta...
Source: Yle · Vesa Marttinen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira