Tekoälyn vauhdittama teknologinen kehitys muuttaa yhteiskuntia ja talouksia ennennäkemättömällä vauhdilla. Samalla teknologiasta ja sen vaatimista resursseista on tullut geopolitiikassa yhä tärkeämpiä vallankäytön välineitä.
Turvallisuuskysymykset liittyvät aiempaa tiiviimmin teknologiaan. Ukrainan Venäjää vastaan käymä puolustustaistelu on monimuotoistanut sodankäyntiä. Myös ilmastonmuutoksen torjuminen ja siihen sopeutuminen vaativat uusia ja nopeita teknologisia ratkaisuja.
Suomen teknologiapolitiikasta pitää tehdä nykyistä yhtenäisempää. Teknologiapolitiikan asiat ovat nyt hajallaan eri hallinnonaloilla, eikä kokonaisuutta hallitse juuri kukaan.
Valtiovarainministeriö vastaa julkisen sektorin digitalisaatiosta ja tietopolitiikasta sekä ohjaa Digi- ja väestötietovirastoa. Työ- ja elinkeinoministeriö ohjaa Teknologian tutkimuskeskus VTT:tä ja johtaa teknologiaan liittyvää innovaatio- ja teollisuuspolitiikkaa. Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa datataloudesta, kyberturvasta ja verkkojen hallinnasta sekä johtaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomia.
Kun teknologiapolitiikan rakenteet ovat näin hajautuneita, sen johtamisella ei ole yhtenäistä suuntaa eikä selvää näkemystä tavoitteista.
Hallintoon vaikuttavia murroksia on ollut ennenkin. Nykyinen sosiaali- ja terveyspolitiikka syntyi maaltamuuton päästyä vauhtiin 1960-luvulla. Energiapolitiikan ja ympäristöpolitiikan syntyyn vaikuttivat 1970- ja 1980-lukujen kriisit. Nämä murroskohdat vaativat aiempaa vahvempaa poliittista johtajuutta: sosiaali- ja terveysministeriö sai nykyisen nimensä vuonna 1968, ja ympäristöministeriö perustettiin vuonna 1983.
Olemme nyt teknologian suhteen samassa tilanteessa. Siksi Suomeen tarvitaan teknologia- ja digiministeriö (TDM), joka vastaisi valtioneuvostossa Suomen teknologiapolitiikan linjauksista ja toteutuksesta. Kyse ei olisi hallinnon paisuttamisesta, vaan nykyisten resurssien järjestämisestä vaikuttavammaksi ja tehokkaammaksi kokonaisuudeksi.
Teknologia- ja digiministeriöön koottaisiin valtioneuvoston kansliasta, valtiovarainministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä liikenne- ja viestintäministeriöstä kaikki keskeiset teknologia- ja digitalisaatioasiat. Liikenne- ja viestintäministeriöstä uuteen ministeriöön siirtyisivät tieto- ja turvallisuusosasto, verkkojen hallinta- ja avaruusyksikkö sekä kyberturvallisuusjohtajan toimisto, työ- ja elinkeinoministeriöstä teknologiapolitiikkayksikkö sekä teknologiaan liittyvät innovaatio- ja teollisuuspolitiikkaryhmien toiminnot ja valtiovarainministeriöstä julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen osasto. Uuden ministeriön vastuulla olisivat Digi- ja väestötietovirasto, osa Traficomista, Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori, tietoliikenne- ja teknologiayhtiö Cinia, Suomen Erillisverkot, VTT ja mahdollisesti teknologiayhtiö Digifinland
Ministeriötä johtava teknologia- ja digiministeri kuuluisi talouspoliittiseen sekä EU-ministerivaliokuntaan. Valtioneuvostossa toimisi myös teknologia- ja digiasioiden ministerityöryhmä.
Uuden ministeriön perustamiselle ei ole oikeudellisia esteitä. Muutettavia lakeja ja asetuksia on alle 30, ja lainvalmistelu kestäisi hyvin organisoituna viitisen kuukautta.
Teknologia- ja digiasioiden kokoaminen yhteen ministeriöön vahvistaisi Suomen teknologiapolitiikkaa, kun näillä aloilla politiikan valmistelu, ohjaus ja toimeenpano sekä vastuu kokonaisuudesta olisivat yhdessä paikassa. Samalla Suomen kansainvälinen painoarvo teknologia- ja digiasioissa kasvaisi ja Suomen asema geopolitiikassa vahvistuisi.
Realistiseksi joskin kunnianhimoiseksi tavoitteeksi voitaisiin asettaa, että teknologia- ja digiministeriö aloittaisi toimintansa vuoden 2028 alussa. Samalla voitaisiin muutenkin uudistaa valtioneuvoston toimintaa ja ministeriöiden välistä työnjakoa.
Joonas Mikkilä on johtava asiantuntija Teknologiateollisuus ry:ssä. Tuomas Pöysti on vanhempi neuvonantaja Geradin Partners -asianajotoimistossa. Teknologiateollisuuden selvitys teknologiapolitiikan vahvistamisesta valtioneuvostossa julkaistaan perjantaina.
Vieraskynien kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna
Source: Helsingin Sanomat · Joonas Mikkilä, Tuomas Pöysti
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira