Jopa kymmenien datakeskusten rakentaminen Suomeen lisää työsuojelun tehtäviä. Samaan aikaan sen rahoitusta leikataan.
19:46
Suomeen suunniteltavat lukuisat datakeskushankkeet luovat painetta työsuojeluviranomaiselle.
Tulevina vuosina Suomessa rakennetaan todennäköisesti useita miljardiluokan data- ja teollisuuskohteita. Rakentamisen aikana töissä voi olla jopa tuhansia työntekijöitä.
Työsuojeluviranomaisen tehtävänä on valvoa työpaikkojen turvallisuutta sekä lakien ja työsopimusten noudattamista.
Datakeskustyömaiden tarkastuksia mietitään nyt säästöjen ja organisaatiouudistuksen keskellä, kertoo Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosaston päällikkö Markku Rautio.
– Meillä on valmiudet valvoa työmaita, mutta toki on pieni huoli siitä, millaisia toimijoita ja kuinka paljon epäselvyyksiä kohteissa tulee vastaan.
Työsuojelutarkastuksia tehdään aiempaa vähemmän
Datakeskukset työllistävät työsuojelua jo nyt.
Pelkästään Googlen Haminan datakeskuksen laajennustyömaalle ja Microsoftin kohteisiin Espoossa, Kirkkonummella ja Vihdissä on tehty kahden vuoden aikana yli 20 työsuojelutarkastusta.
Googlen Haminan laajennustöiden työsuojelun ongelmista Yle on uutisoinut jo aiemmin. Osa yrityksistä on laiminlyönyt esimerkiksi työaika- ja ylityövelvoitteitaan.
Jatkossa työsuojelutarkastuksiin on käytettävissä aiempaa vähemmän rahaa. Rahoitusta karsitaan osana valtion tuottavuusohjelmaa.
Markku Raution mukaan työsuojelutarkastuksia tehdään kuitenkin kaikkiin isoihin datakeskuskohteisiin.
– Määrärahamme ovat vähentyneet, kuten muillakin valtion toimijoilla, mutta viilaamme datakeskusten valvontaa kohteisiin sopivaksi.
Ensi vuonna rahoitusta leikataan puolella miljoonalla eurolla. Osaston vuosibudjetti on noin 29 miljoonaa euroa.
Raution mukaan säästöt kohdistuvat myös työsuojelutarkastuksia tekevään henkilöstöön. Jos leikkaukset suunnattaisiin pelkästään tarkastuksiin, niiden määrä vähenisi lähes tuhannella.
Datakeskusten työsuojelutarkastuksia mietitään nyt uudella tavalla ja paikalla lähdetään ”toisenlaisella valvontaotteella”, kertoo LVV:n työsuojeluosaston päällikkö Markku Rautio:
Työsuojeluviranomainen kehittää datakeskuskohteiden valvontaa
Työsuojelutarkastajien käynnit kohteissa ovat vähentyneet Suomessa tuntuvasti viime vuosina.
Muutamassa vuodessa on tultu vajaasta 25 000 vuotuisesta työsuojelutarkastuksesta alle 20 000 käyntiin.
Rautio kertoo, että tilalle on tullut muuta yhteydenpitoa yrityksiin, esimerkiksi verkkotapaamisia eli webinaareja. Työmailla tehtäviä työsuojelutarkastuksia ne eivät kuitenkaan korvaa.
Isot kohteet ovat valvonnan perustyötä
Työsuojelussa siirryttiin tämän vuoden alussa uuteen valtakunnalliseen malliin. Aiemmin Suomi oli jaettu viiteen työsuojelualueeseen, mutta nyt alueita on yksi.
Lupa- ja valvontaviraston osastopäällikkö Raution mukaan uudistus tuo uusia mahdollisuuksia keskittää resursseja esimerkiksi datakeskusten valvontaan.
– Isoissa kohteissa on aina monenlaista toimintaa, ja siksi meilläkin pitää olla riittävästi tarkastajia ja osaamista mukana tarkastuskäynneillä.
Rautio arvioi, että ulkomaalaisvalvonnan lisäksi huomiota kiinnitetään tavalliseen tapaan myös työmaiden turvallisuuteen, jossa korostuu etenkin eri työvaiheiden yhteensovittaminen.
– Siihen liittyy riskejä, joita varmasti tulemme valvomaan datakeskuskohteissa valtakunnallisesti.
Source: Yle · Risto Ukkonen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira