Oliko hullu aika nyt tässä?
Se oli luultavasti monen eurooppalaisen kysymys, kun Yhdysvaltojen välivaalien tulos selvisi. Demokraatit ottivat selvän voiton sekä edustajanhuoneessa että senaatissa. Se asettaa presidentti Donald Trumpin vallalle rajoja.
Mutta tekeekö tulos maailmasta turvallisemman vai vaarallisemman paikan?
HS tiivistää mahdolliset seuraukset Yhdysvaltojen vaaleista ennen muuta Euroopan ja Suomen näkökulmasta.
Pillastuuko Trump?
Yksi pelko Euroopassa on, että luonteeltaan arvaamaton Trump saa vain vettä myllyynsä vaalitappiosta. Siten hän haluaisi kääntää huomiota sisäpolitiikan sotkuista ulkopolitiikkaan ja vaalia tätä kautta perintöään vahvana johtajana.
”On mahdollista, että Trump hakee voittoja ulkopolitiikasta tai spektaakkeleja tilanteessa, jossa sisäpoliittinen agenda on enemmän ja enemmän tukossa”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Ville Sinkkonen.
Viime päivinä suurin huomio on kiinnittynyt sodan mahdolliseen kiihtymiseen Iranissa.
Sota on jo nostanut polttoaineiden hintoja ympäri maailman. Hinnat taas luultavasti vaikuttivat vaalitulokseen Yhdysvalloissa. Kysymys on, hillitseekö tämä Trumpia Iranissa vai pyrkiikö hän näyttämään ulkopoliittista johtajuutta nopealla ratkaisulla.
Trump itse antoi Financial Timesin haastattelussa ymmärtää, ettei hänellä ole välittömiä aikeita kiihdyttää sotaa.
Hyötyykö Ukraina?
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi (oik.), Trumpin vävy Jared Kushner ja Yhdysvaltain erikoislähettiläs Steve Witkoff Kiovassa syyskuussa. Kushner ja Witkoff ovat Yhdysvaltain edustajat Ukrainan rauhanneuvotteluissa. Kuva: Valentyn Ogirenko / Reuters
Suomelle Venäjän rajavaltiona keskeinen kysymys on, miten vaalitulos vaikuttaa sotaan Ukrainassa.
Demokraateissa on laajempaa tukea Ukrainalle kuin republikaaneissa. Periaatteessa onkin mahdollista, että Ukrainan tukemiseen suhtaudutaan myönteisemmin uuden kongressin aloitettua. Tämä voisi heijastua esimerkiksi rahoitukseen, josta kongressi päättää.
Trumpilla säilyy kuitenkin päätösvaltaa osaan aseavun toimituksista. Hänen aikanaan Yhdysvaltojen tuki on ajettu pitkälti alas.
Rauhanprosessi sen sijaan on vahvasti Trumpin hallinnon vetämä. Mitä sille käy, on vaikeaa ennakoida.
Jos Trumpin huomio kääntyy Iraniin tai kotimaan vaikeuksiin, se voi herpaantua Ukrainasta. Tai sitten Trump voi hakea Ukrainasta nopeaa rauhansopimusta. Se voi olla myönteistä tai kielteistä riippuen siitä, missä määrin sopu solmitaan Ukrainan yli.
Ukraina-kysymykseen voi vaikuttaa sekin, että kongressin on nyt helpompi tutkia esimerkiksi Trumpin Venäjä-yhteyksiä. Tämä voi luoda painetta toimia maltillisemmin suhteessa Venäjään.
Tämänkaltaiseen kehitykseen uskoo esimerkiksi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd). Hän sanoo, että Trumpin tapa suosia raharikkaita ja lähipiiriään vaikutti vaalitulokseen. Tällaiset talousintressit ovat vaikuttaneet myös Ukrainan rauhanprosessissa Venäjän hyväksi.
”Ehkä tästä tulee lisäesteitä sille, että ei jatkettaisi sitä puuhaa.”
Näyttääkö Trump muskeleitaan Natossa?
Natossa huomio kiinnittyy ennen kaikkea siihen, mitä Yhdysvallat tekee joukkojensa suhteen Euroopassa. Yhdysvallat arvioi parhaillaan sotavoimansa tulevaa asemointia. Tuloksia on odotettu joulukuun alussa.
Presidentillä on valtaa joukkojen sijoitteluun. Kysymys on, mitä tapahtuu, jos presidentti onkin pahalla tuulella, yksi HS:n Nato-lähde kiteyttää huolen.
Presidentti ei kuitenkaan voi toimia joukkojen suhteen miten tahansa. Vuoden 2026 puolustuslainsäädäntö (NDAA) sisältää määräyksen, joka rajoittaa tietyin ehdoin Yhdysvaltain joukkojen vähentämistä Euroopassa alle 76 000 sotilaaseen.
Nato-lähde ei pidä silti selvänä, että Trump haluaisi kunnioittaa tätä.
Vaalituloksen on turha odottaa heijastuvan laajempaan taakansiirtoon Euroopalle. Yhdysvallat odottaa yli puoluerajojen, että Eurooppa ottaa yhä enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan. Toki keskustelun äänensävy voi muuttua, jos esimerkiksi ärhäkkä puolustusministeri Pete Hegseth joutuu jättämään paikkansa.
Muuttuuko Suomen suhde Yhdysvaltoihin?
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Valkoisessa talossa lokakuussa 2025. Kuva: Nathan Howard / Reuters
Lyhyt vastaus on, että tuskin. Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä arvioi, että Suomi voi jopa hyötyä vaalituloksesta. Penttilä näkee vaalien jälkeisessä tilanteessa ylipäätään ”mahdollisuuksien ikkunan” ja mahdollisen ”tolkun aikakauden” alun.
Uudessa alussa kongressi painostaisi siihen suuntaan, että liittolaiset ja ystävät ovat edelleen tärkeitä ulkopolitiikassa.
Penttilä uskoo, että Suomen asema on tulevaisuudessa vielä tärkeämpi Yhdysvalloille.
Yli puoluerajojen Suomi on nähty voimakkaana maana Natossa. Nyt presidentti Alexander Stubb ja Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre ovat ottaneet yhä vahvemman roolin Ukrainan sodan lopettamisessa.
”Tämähän on mahdollisuus: jos halutaan päästä liikkumaan kohti ratkaisua Ukrainassa, niin tämän kaksikon toimeliaisuutta todennäköisesti tarvitaan”, Penttilä sanoo.
Mitä Euroopan kannattaa tehdä?
Ville Sinkkonen muistuttaa, että vaalituloksen vaikutukset ulkopolitiikkaan ovat sinänsä rajalliset, että presidentin valta on laaja.
Presidentillä on edelleen veto-oikeus kongressin hyväksymiin lakeihin. Veton kumoaminen edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä, jota ei ole helppoa saada.
Münchenin arvostetun turvallisuuskonferenssin väistyvä puheenjohtaja Wolfgang Ischinger varoittikin, että eurooppalaisten johtajien ei kannattaisi juhlia Trumpin häviötä, sillä se voi provosoida.
Valkoiselle talolle ei pitäisi antaa ”minkäänlaista tekosyytä suuttua Euroopalle”, hän sanoi verkkolehti Politicon haastattelussa.
”Siis yhtään enempää kuin se on jo valmiiksi suuttunut.”
Sinkkonen ei ole aivan samaa mieltä. Trump on suhtautunut Eurooppaan kielteisesti vuosikymmeniä. Lisäksi hänen lähipiirissään on yhä ihmisiä, joiden mielestä EU on uhka läntiselle sivilisaatiolle. Nämä äänenpainot tai esimerkiksi tietynlainen kulttuurisota Eurooppaa vastaan tuskin ovat katoamassa.
Sinkkosesta alkamassa kahden vuoden kausi, jonka aikana nähdään, missä määrin republikaanit alkavat ottaa etäisyyttä Trumpiin ennen seuraavia presidentinvaaleja ja mihin demokraattien ulkopoliittinen linja asettuu. Eurooppalaisten johtajien pitäisi pyrkiä vaikuttamaan taustalla molempiin puoliin, jotta linja olisi Euroopan kannalta suotuisin.
Source: Helsingin Sanomat · Elina Kervinen HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira