Leipäpussin pohjalla lepää jo hieman kuivahtaneita ruisleipäviipaleita. Sen sijaan, että söisit ne leukaperiäsi pidellen, mitä jos käyttäisit ne kekseihin?
Alun perin tämän neroleimauksen kertoi minulle brittikokki Jamie Oliver – tai olisipa kertonut, mutta luin siitä hänen vanhasta keittokirjastaan Viiden aineksen ateriat – helppoja ja nopeita (Readme 2017).
Selailin paksua opusta ja pysähdyin suklaakekseihin. Niiden raaka-ainelistan kuvassa oli suomalaisittain hyvin tutun näköinen ruisvuokaleipä. Lisäksi kekseihin tulee vain tummaa suklaata, kananmunaa, sokeria ja suolaamatonta voita. Voisiko ohje oikeasti toimia?
Taikina valmistuu nopeasti monitoimikoneella tai sauvasekoittimen teholeikkurin avulla. Keksejä paistetaan vain noin kymmenen minuuttia.
Keksien päälle voi tuoreeltaan ripotella hieman sormisuolaa, tai niin ainakin Jamie suosittelee. Suosittelen itsekin.
Keksit eivät ole liian makeita, varsinkin jos käyttää hyvin tummaa suklaata. Sellaisenaan ne maistuvat myös makeana välipalana. Jos kuitenkin olet makeamman perään, valitse vähemmän kaakaota sisältävä suklaa.
Reseptin voi muokata myös vegaaniseksi versioksi. Tarkista silloin suklaan kasvipohjaisuus pakkauksesta. Vegaanisen version taikinasta tulee banaanin myötä makeampi ja myös pehmeämpi.
Ruisleipä-suklaakeksit
Noin 24 keksiä
Valmistusaika n. 30 minuuttia
100 g tummaa suklaata
100 g suolaamatonta voita tai vastaavaa kasvipohjaista valmistetta
100 g tuoretta tai hieman kuivahtanutta ruisleipää (esim. vuokaleipää)
2 isoa kananmunaa tai 1 keskikokoinen banaani
50 g ruokosokeria
Lisäksi
sormisuolaa
1. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
2. Sulata suklaa mikrossa 15 sekunnin erissä välillä sekoitellen tai vesihauteessa. Kuutioi voi ja lisää se sulan suklaan joukkoon. Sekoita, kunnes voi on sulanut ja massa on tasaista. Lämmitä lisää tarvittaessa.
3. Jauha ruisleipä hienoksi muruksi monitoimikoneen tai sauvasekoittimen teholeikkurilla. Jatka taikinan valmistamista monitoimikoneessa tai siirrä leipämuru isompaan kulhoon ja käytä sauvasekoitinta.
4. Lisää murun joukkoon kananmunat tai banaani sekä sokeri. Sekoita joko monitoimikoneen terällä tai sauvasekoittimella. Lisää suklaaseos ja jatka sekoittamista, kunnes taikina on tasaista.
5. Kaavi taikina esimerkiksi pakastepussiin ja leikkaa yksi pussin alakulma auki. Pursota taikina pieninä pyöreinä kekoina leivinpaperille. Paista 8–10 minuuttia uunin keskitasolla. Keksit ovat kypsiä, kun ne ovat hieman levinneet ja pysyvät kasassa.
6. Kun keksit ovat tulleet uunista, ripottele halutessasi niiden pintaan sormisuolaa.
Resepti: Jamie Oliver. Toimittanut ja vegaaniseksi muokannut: Annastiina Lehtonen / HS
Source: Helsingin Sanomat · Annastiina Lehtonen HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira