Työnantajajärjestöjen rahoittaman Pro Markkinatalous -yhdistyksen vaalirahan jakokriteerit herättävät ihmetystä.
Vaalirahoitusta hakevien ehdokkaiden pitää täyttää kyselylomake, jonka monivalintakysymysten vaihtoehdot ovat varsin äärimmäisiä. Harmaan sävyt jäävät vähemmälle.
Etenkin vasemmistolaisten ehdokkaiden on todennäköisesti vaikea vastata kysymyksiin ”oikein”.
Kysymyksissä on kiinnostavaa se, että niistä voi päätellä yhdistystä rahoittavien työnantajajärjestöjen keskeiset toiveet seuraavalle hallitukselle. Pro Markkinatalouden rahoittajia ovat esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto, Finanssiala, Kaupan liitto, Keskuskauppakamari, Metsäteollisuus, Palvelualojen työnantajat ja Teknologiateollisuus.
HS sai haltuunsa lomakkeen kysymykset, joita on kaikkiaan 15. Kustakin aiheesta esitetään kaksi vaihtoehtoista väittämää, A ja B, joiden välillä vastaajan pitää ottaa kantaa.
Esimerkiksi julkisen talouden sopeuttamista koskevat vaihtoehdot ovat:
A) Julkisen talouden velkakriisi tulee ratkaista pääasiassa menoleikkauksilla, vaikka tämä tarkoittaisi palveluiden karsimista ja julkisen sektorin pienentymistä.
B) Julkisen talouden velkakriisi tulee ratkaista pääasiassa verotuksen keinoin. Veronkorotukset sekä veropohjan laajentaminen ovat välttämättömiä toimia tulevalla vaalikaudella.
Tämä kysymys saattaa olla hankala esimerkiksi demariehdokkaille, sillä puolue on esittänyt sopeutuksen toteuttamista sekä menoleikkauksilla että veronkorotuksilla. Kyselyssä ei kuitenkaan ole tarjolla vastausvaihtoehtoa, jonka mukaan molempia tarvitaan.
Sen sijaan vastausvaihtoehdot väittämiin ovat ”Täysin A”, ”Jokseenkin A”, ”En osaa sanoa”, ”Jokseenkin B” ja ”Täysin B”. Vastauksia ei ole mahdollista perustella kirjallisesti.
Sdp:n kansanedustaja Joona Räsänen sai Pro Markkinataloudelta tukea edellisissä vaaleissa ja on hakenut sitä jälleen. Hän kuuluu Sdp:n oikeistosiipeen.
Räsäsen mukaan hakulomakkeen kysymyksenasettelusta pystyy aika hyvin päättelemään, mikä on Pro Markkinatalouden mukaan ”oikea” mielipide.
Eniten hänen huomionsa kiinnittyy vastausasteikon keskimmäiseen ”En osaa sanoa” -vaihtoehtoon.
”Aika monessa asiassa ratkaisut löytyvät vaihtoehtojen välimaastosta”, Räsänen sanoo.
Myös vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne hakee jälleen tukea Pro Markkinataloudelta.
Harjanteen mukaan kysymysten A- ja B-vaihtoehdot ovat monessa tapauksessa varsin äärimmäisiä.
”Usein pragmaattinen vaihtoehto olisi jossain niiden välissä”, Harjanne sanoo.
Hänkin harmittelee sitä, ettei keskivälin vaihtoehtoa ollut tarjolla, sillä asteikon keskimmäinen vaihtoehto on ”En osaa sanoa”.
Harjanne kertoo vastanneensa kysymyksiin rehellisesti. Hän muistuttaa istuneensa kohta kaksi kautta eduskunnassa.
”Eiköhän suhtautumiseni markkinatalouteen ole sinä aikana tullut selväksi”, Harjanne sanoo.
Harjanteen katsotaan kuuluvan vihreiden markkinaliberaaliin siipeen. Esimerkiksi vihreiden verkkosivuilla hän määrittelee itsensä ”markkinoiden tehon ja rajat tiedostavaksi liberaaliksi”.
Pro Markkinatalous on jakamassa ehdokkaille, puolueille ja puoluejärjestöille ennätysmäärän vaalirahaa ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Summa on kaikkiaan kaksi miljoonaa euroa, kun edellisissä eduskuntavaaleissa yhdistys jakoi 1,7 miljoonaa euroa.
Tukien hakuaika päättyi lokakuun lopussa.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuomo Raasio ei halua tässä vaiheessa kertoa hakemusten määrää.
”Sen verran voin avata, että kovin suosittu haku on ollut”, Raasio tyytyy kommentoimaan.
Pro Markkinatalouden vaalirahoituksella on merkitystä summan suuruuden takia. Esimerkiksi ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja Pro Markkinatalous antoi tukea 255 ehdokkaalle. Heistä lähes puolet eli 123 oli kokoomuslaisia. Keskustan ehdokkaista rahaa sai 40, RKP:n 22, vihreiden 21, Sdp:n 18 ja perussuomalaisten kaksi.
Tuetuista ehdokkaista peräti 94 pääsi läpi eduskuntaan.
Kysymysten kirjo on laaja, sillä Pro Markkinatalous kysyy talouskasvun lisäksi muun muassa julkisen sektorin koosta, julkisen talouden tasapainottamisesta, verotuksesta, maahanmuutosta, EU:sta ja koulutuksesta.
Ensimmäinen kysymys koskee talouskasvua. Väittämät kuuluvat näin:
A) Talouskasvua tarvitaan, jotta hyvinvointiyhteiskunnasta voidaan pitää kiinni jatkossakin. Koska kasvu syntyy menestyvissä yrityksissä, tulee elinkeinopolitiikalla luoda yrityksille entistä paremmat olosuhteet kasvaa, menestyä, vaurastua sekä kansainvälistyä.
B) Talouskasvu on tärkeää, mutta sen ei tule olla elinkeino- ja talouspolitiikan keskeisin tavoite. Talouskasvun sijaan politiikkatoimenpiteiden tulisi keskittyä ensisijaisesti siihen, miten taloudessa jo nyt käytettävissä olevat resurssit jaetaan tehokkaammin.
Kysymys numero neljä liittyy hankintalakiin.
Petteri Orpon (kok) hallituksen ajama hankintalaki rajoittaa kuntien ja hyvinvointialueiden mahdollisuuksia välttää kilpailutuksia omistamiensa yhtiöiden avulla. Sdp on uhannut ensi vaalikaudella perua kyseisen lain.
Pro Markkinatalous kysyy:
A) Kuntien sekä hyvinvointialueiden omistamat yhtiöt eivät toimi markkinaehtoisesti. Siksi niiden toimintaa tulee rajoittaa.
B) Kuntien sekä hyvinvointialueiden omistamien yhtiöiden haitallista vaikutusta markkinoihin on liioiteltu, eikä niiden toiminta yksityisillä markkinoilla ole ongelma.
Kysymys numero kuusi koskee perintö- ja lahjaveroa. Vaihtoehdot ovat:
A) Perintö- ja lahjavero tulee poistaa ja korvata se luovutusvoittoverolla. Tämä vapauttaisi yritysten pääomia investointeihin sekä talouden kasvuun.
B) Perintövero tulee säilyttää, vaikka se mahdollisesti hidastaisi suomalaisten perheyritysten sukupolvenvaihdoksia ja heikentäisi näiden mahdollisuuksia investoida uuteen kasvuun.
Vaihtoehtojen sanamuodoista voi päätellä, että Pro Markkinatalouden näkökulmasta A-vaihtoehto eli perintö- ja lahjaveron poistaminen olisi mieluisampi. Tätä alleviivaa se, että B-vaihtoehdossa listataan epämieluisia vaikutuksia eli todetaan perintöveron säilyttämisen mahdollisesti hidastavan perheyritysten sukupolvenvaihdoksia ja heikentävän niiden investointimahdollisuuksia.
Kysymyspatteristo onkin siinä mielessä kiinnostava, että kutakuinkin kaikissa kysymyksissä A-vaihtoehto vaikuttaa olevan rahoittajille mieluisampi.
Source: Helsingin Sanomat · Marko Junkkari HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira