Helsinkiin nousi kerrostalo, jossa hyödynnetään unohdettuja oppeja – siksi sen uskotaan kestävän aikaa

Helsingin Oulunkylässä sijaitseva Muurarimestari-asuintalo näyttää vaaleine pintoineen ja hillittyine tiiliornamentteineen varsin samanlaiselta kuin muutkin lähialueen kerrostalot.

Se kätkee kuitenkin uumeniinsa nipun yllätyksiä, jotka kotimainen uudisrakentamiskulttuuri on pitkälti unohtanut.

– Lähtökohtina ovat olleet kestävä rakentaminen, pitkäikäisyys, terveempi ilmanvaihto ja matalat jälleenrakennuskustannukset pitkällä aikajänteellä, Muurarimestarin pääsuunnittelija Pauli Siponen Avarrus Arkkitehdeistä summaa.

Muurarimestari oli myös yksi tämänvuotisista Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokkaista. Talon sydämenä ja kantavana voimana sykkii massiivitiilirakenne.

Suomessa vallalla oleva rakentamistapa kiteytyy betonielementtikerrostalossa, kun taas massiivitiilirakenteessa rakennuksen ulkokuoressa ei ole lisäeristettä.

– Massiivitiilirakenne on kosteusteknisesti hengittävä, mutta rakenteiltaan tiivis. Lisäksi se on käytännössä huoltovapaa, Siponen kertoo.

Massiivitiilirakennetta on käytetty muun muassa Helsingin 1900-luvun alun komeissa jugend-taloissa, jotka ovat energiatehokkaita ja joissa asumisen laatu korkeine huoneineen ja tehokkaine äänieristyksineen on monellakin mittarilla edelleen hyvää. Ei siis ihme, että Muurarimestariin otettiin mallia juuri tuolta suunnalta.

– Massiivitiilestä rakennetussa julkisivussa on äärimmäisen suuri ominaislämpökapasiteetti, eli se varaa pitkälti talveen kesäauringon lämpöä, Pauli Siponen jatkaa.

Tiilirakentamisen juuret juontavat renessanssi-Euroopasta Välimeren alueella vaikuttaneiden foinikialaisten kautta Mesopotamiaan, jossa kyseistä materiaalia käytettiin jo kolmetuhatta vuotta sitten.

Suomessa poltettu savitiili yleistyi kerrostalotyyppisessä rakentamisessa Turun palon eli vuoden 1827 jälkeen.

Painovoimainen ilmanvaihto tekee nyt paluuta

Muurarimestarin toinen juju on ilmanvaihto.

Painovoimainen ilmanvaihto ehti jo lähes kadota suomalaisesta rakentamisesta, mutta nyt se on ruvennut tekemään paluuta. Pauli Siposen mukaan sen etuihin kuuluvat muun muassa hiljaisuus ja viansietokyky.

– Painovoimainen ilmanvaihto on paitsi huoltovapaa myös toimintakykyinen sähkökatkon aikana. Sitä voi lisäksi operoida itse.

Muurarimestari on ollut mukana Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -hankkeessa. Sen tavoitteena on lisätä kerrostaloasumisen laatua, houkuttelevuutta ja etsiä uusia yksilöllisiä rakentamisratkaisuja. Hankkeen tiimoilta esimerkiksi Laajasaloon on tällä hetkellä suunnitteilla uudenlainen luhtiterassitalo.

Jätkäsaareen toteutettava Kiertotalouskortteli taas on nimensä mukaisesti kiertotalouteen perustuva konsepti. Kerrostaloissa huomioidaan muun muassa rakennusmateriaalien kierrätettävyys elinkaarensa lopussa.

Kotimainen kerrostalorakentamisen yhtenä uutena visuaalisena trendinä on tiiliornamentiikka, jota voi bongata niin Muurarimestarista kuin Postipuiston ja Länsi-Pasilan uusista asuintaloista.

Muutoin Helsingin uudet asuinalueet näyttävät tyylinsä puolesta hyvin samanlaisilta. Siponen kaipaisi rakentamiseen lisää kokeellisuutta ja lennokkuutta naapurimaamme Viron tapaan.

– Ehkä tähän liittyy myös kunnallinen säännöstely siitä, mitä saa tehdä. Toinen asia liittyy asuntomarkkinoihimme, jossa mennään kovaa vauhtia ylöspäin ja tullaan sitten hirveää vauhtia alaspäin. Tasaista aikaa ei ole, Pauli Siponen listaa syitä samantyyliseen suomalaiseen rakentamiskulttuuriin.

Marginaalinen trendi, joka kiinnostaa

Muurarimestari on yksi esimerkki suomalaisen rakentamisen tuoreesta trendistä, joka tosin on vielä varsin marginaalinen, mutta jota kohtaan tunnetaan arkkitehtipiireissä kasvavaa kiinnostusta.

– Tähän kuuluvat rakenteiden selkeä yksiaineisuus, tekninen helppohoitoisuus sekä ymmärrys siitä, miten rakennus toimii, miten sitä käytetään, miten sitä huolletaan ja miten siitä pidetään hyvää huolta, Suomen Arkkitehtiliiton SAFAn puheenjohtaja Asko Takala summaa.

Takalan mukaan kotimaiseen arkkitehtoniseen ajatteluun on viime aikoina tullut mukaan uudenlaista rohkeutta.

– Toisaalta on myös nähty tietynlaisen normiston eräänlainen umpikuja: halutaan hakea uusia tapoja, mikä vaatii kasvavaa ympäristötietoisuutta ja ilmastonmuutoksen vastaisia toimenpiteitä.

Erilaisia sääntöjä voisi myös soveltaa paikallisesti: aina ei ole pakko toimia yleispätevästi.

– Ongelmat saattavat ratketa hyödyntämällä paikallisia ominaisuuksia, kuten mikroilmastoa sekä korkeus- ja tasoeroja, Takala toteaa.

Takalan mukaan etenkin nuoremman arkkitehti- ja suunnittelijapolven parissa löytyy kiinnostusta saven, oljen ja ruo'on kaltaisille luonnonmateriaaleille.

– Tällaiset materiaalit kuuluvat elävään rakentamisperinteeseen muun muassa Tanskassa ja Virossa. Nyt pohditaan, onnistuisiko niiden käyttö myös meillä Suomessa.