Yhdysvaltain presidentin puoliso Melania Trump kokoaa torstaina Ukrainan ja Venäjän edustajia Valkoiseen taloon. Tilaisuudessa hän puhuu Venäjän miehittämässä Etelä-Ukrainan Oleškyssa toteutetusta tulitauosta.
Asiasta kerrotaan Valkoisen talon verkkosivuilla tiistaina julkaistussa lyhyessä tiedotteessa.
Tiedotteessa ei täsmennetä, keitä sotivien osapuolten edustajia Valkoiseen taloon on kutsuttu.
Tulitauko oli voimassa 27. lokakuuta ja 1. marraskuuta välisenä aikana. Sen tarkoituksena oli helpottaa Venäjän hyökkäyssodan seurauksena vakavaan humanitaariseen kriisiin joutuneen kaupungin asukkaiden tilannetta. Tulitauon aikana kaupunkiin toimitettiin humanitaarista apua ja sieltä evakuoitiin asukkaita sekä Ukrainaan että Venäjälle.
Valkoinen talo väittää tiedotteessaan, että Melania Trump ”käynnisti itsenäisesti yhteydenpidon” Venäjän ja Ukrainan välillä ja ”onnistui saamaan aikaan tulitauon”. Aiemmassa tiedotteessaan Valkoinen talo kutsui häntä jopa ”ainoaksi välittäjäksi”.
Trumpin roolista tulitauon aikaansaamisessa on kuitenkin esitetty myös muita näkemyksiä.
Ranskalaisen Le Monde -lehden haastatteleman ukrainalaislähteen mukaan tulitauosta neuvoteltiin neljä kuukautta Ukrainan sotilastiedustelun (HUR) ja Venäjän sotilastiedustelun (GRU) välillä.
Lähteiden mukaan Washington tuli mukaan prosessiin vasta sen jälkeen, kun keskeisistä ehdoista oli jo sovittu. Yksi Le Monden lähteistä arvioi, että tämä sopi sekä Kiovalle että Moskovalle. Näin molemmat maat saattoivat pyrkiä miellyttämään Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia.
Operaatiota Venäjän puolelta johtanut ihmisoikeusvaltuutettu Jana Lantratova sanoi maanantaina uutistoimisto Interfaxin mukaan, että Melania Trumpilla oli ”välittäjän rooli” ja että hän toimi takeena sovittujen asioiden toteutumiselle.
Ukrainan oikeusasiamiehen Dmytro Lubinetsin toimiston tiedotteessa Melania Trumpia kiitetään ”avusta ja koordinoinnista”. Samassa tiedotteessa kerrotaan kuitenkin, että humanitaarinen operaatio tuli mahdolliseksi Ukrainan ja Venäjän välisten suorien yhteyksien ansiosta.
Melania Trumpin vanhempi neuvonantaja Marc Beckman sanoi The Kyiv Independent -lehden haastattelussa, että Yhdysvaltain presidentin puolison ottaminen mukaan neuvotteluihin oli Venäjän presidentin Vladimir Putinin henkilökohtainen toive.
Mies ajaa mopolla Venäjän miehittämään Oleškyyn johtavalla tiellä. Venäjän viranomaisten mukaan kuva on otettu tulitauon aikana. Kuva: THE OFFICE OF THE COMMISSIONER FOR HUMAN RIGHTS IN THE RUSSIA
Venäjän miehittämästä Oleškyn kaupungista evakuoitu ukrainalaisnainen saapui Hersonin alueelle 31. lokakuuta. Kuva: Yevhen Kotenko
Myös tulitauon aikana Oleškysta ja sen lähialueilta evakuoitujen siviilien määrästä on esitetty ristiriitaisia tietoja.
Maanantaina Lubinets sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan, ettei Ukrainan hallitsemille alueille evakuoitujen ihmisten tarkkaa määrää kerrota.
Lantratova puolestaan sanoi Interfaxille, ettei evakuoitujen tarkkaa määrää ollut mahdollista laskea. Hänen mukaansa evakuoituja oli kuitenkin ”huomattavasti alle 750”.
Melania Trump taas ilmoitti X-tilillään, että Oleškysta oli evakuoitu lähes 800 ihmistä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi myönsi maanantaina Melania Trumpille ensimmäisen luokan ruhtinatar Olgan kunniamerkin ”merkittävästä henkilökohtaisesta panoksesta Ukrainan humanitaariseen tukemiseen”.
Oleškyn alueen tulitauko oli pisin paikallinen taistelutauko Venäjän vuonna 2022 aloittaman laajamittaisen hyökkäyssodan aikana.
Source: Helsingin Sanomat · Artem Vorobjov HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira