Käräjät yhdistää työväenhistorian nykyhetkeen – se osoittaa, että häpeä kuuluu tekijälle, ei uhrille

– Se on sitten tuomioiren aika, huudahtaa Taimi (Heidi Kiviharju) Tampereen Työväen Teatterin Käräjissä.

Ollaan 1930-luvun pohjalaisessa kylässä. Taimilla on jo yhdeksän lasta, eikä kymmenettä enää jaksaisi: mihin sen laittaakaan?

Kylässä on oma sikiönlähdettäjä, joka on keskeyttänyt epätoivottuja raskauksia vuosikausia.

Kunnes höppänä Vilja-täti (Sari Mällinen) puhuu ohi suunsa ja käynnistää vahingossa rikostutkinnan.

Paikalle saapuu lääninetsivä, ja kymmenet kyläläiset joutuvat käräjille laittomista sikiönlähdetyksistä.

Sirkku Peltolan ohjaama Käräjät perustuu Markus Nummen palkittuun romaaniin, ja se juhlistaa 125 vuotta täyttävää Tampereen Työväen Teatteria (TTT).

Käräjät ei ole vain menneisyyden kuvaus.

– Se kertoo lapsiin ja naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ja sikiönlähdetyksistä. Tänä päivänä naisten itsemääräämisoikeus ja aborttikysymys ovat taas tapetilla, Peltola sanoo. Hän on myös sovittanut tekstin.

Peltola korostaa, että työväenteatterille on aina ollut tärkeää ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Ja sen äärellä ollaan jälleen.

– Naisen asemassa on monessa asiassa tapahtunut positiivista kehitystä, mutta ällistyttävän merkittävissä asioissa on menty takapakkia, hän sanoo.

Teatteri aloitti lapsenmurhalla

TTT perustettiin 1901. Uuden teatterin ensimmäinen esitys oli työväestöä usein näytelmissään kuvanneen Minna Canthin Anna-Liisa. Se on tarina nuoresta naisesta, joka synnyttää salassa aviottoman lapsen ja surmaa sen.

– Minna Canth oli aikaansa edellä käsitellessään naisia koskevia aiheita. Nainen ei ole koskaan ollut ykkönen, eikä ole edelleenkään, Peltola sanoo.

Teatterin nykyinen virkaa tekevä taiteellinen johtaja Hanna Suutela kertoo, että Anna-Liisa valittiin aikoinaan avajaisnäytelmäksi, koska se edusti uudelle teatterille tärkeitä arvoja ja antoi äänen maan hiljaisille.

– Se puolusti tyttöjä ja nuoria, mikä on tärkeää tänä päivänäkin, Suutela sanoo.

125 vuotta myöhemmin Käräjien ytimessä ovat jälleen naisen ruumis, häpeä ja yhteisön tuomio.

– Käräjien avainlause on, että rikoksen uhrin ei tarvitse tuntea häpeää. Se on mielestäni tänä päivänä erittäin tärkeä viesti, Suutela sanoo.

Harjoituksiin tultiin suoraan tehtaalta

Käräjät juhlii teatteria, jonka ensimmäiset tekijät eivät olleet ammattinäyttelijöitä, vaan tehdastyöläisiä.

1900-luvun alussa Tampere oli kasvava teollisuuskaupunki, jonne muutti paljon nuorta työväkeä.

Alkuun työläisiä olivat sekä yleisö että esiintyjät.

– He olivat töissä täällä Tampereen tehtailla ja juoksivat sitten työpäivän päättyessä harjoituksiin, jotka kestivät usein aamuyölle asti, Suutela sanoo.

Teatterin oli tarkoitus myös toimia kansalaiskasvatuksena.

– Tarvittiin esiintymistaitoja, puhujan taitoja, kun kouluttauduttiin julkisiin tehtäviin, sanoo työväenteattereita tutkinut dosentti Mikko-Olavi Seppälä Helsingin yliopistosta.

Esiintymistaidoille oli tarvetta. Kun Tampereen Työväen Teatteri aloitti, työläisillä ei ollut äänioikeutta, ja teatterin näyttämö oli yksi paikoista, jolla äänensä sai kuuluviin ja yhteiskunnallisia kysymyksiä saattoi käsitellä julkisesti.

Peltola ajattelee, että teatterilla ja työväenteatterilla oli suuri yhteiskunnallinen merkitys – ja on edelleen.

– Tänä päivänä me teemme teatteria ihan kaikille. Kyllä varmasti silloin alussakin, mutta Työväen Teatterilla oli erilainen merkitys nostaa esiin yhtä kansanosaa kulttuurin tekijänä ja nauttijana.

Mutta mitä työväen teatteri on tänään?

Katso videolta, mitä kaupunkilaisille tulee mieleen sanasta Työväen Teatteri:

Ihmiset äänestivät jaloillaan

Moni Ylen haastattelema kadunkulkija mainitsi Tampereen Työväen Teatterin yhteydessä hittimusikaalit. Suutela kertoo, että kautta TTT:n historian on taitettu peistä taiteen, viihteen ja aatteen suhteesta ohjelmistossa.

1920–1930-luvuilla talo oli tunnettu opereteistaan.

– Niistä keskusteltiin aikanaan samalla tavalla kuin nyt suurista musikaaleista.

Ja ihan samalla tavalla kansa ja työväki niitä rakastivat.

Viihteellä on ollut alusta asti sijansa työväenteattereissa.

Seppälä kertoo, että aika ajoin työväenyhdistykset vaativat teattereiltaan aatteellisempaa linjaa ja poliittisesti kantaaottavaa ohjelmistoa.

Luokkahenkiset näytelmät eivät kuitenkaan jaksaneet kiinnostaa kansaa yhtä paljon kuin viihde. Ihmiset äänestivät jaloillaan.

Kansalle sitä, mitä se haluaa

Seppälä luonnehtii TTT:tä sanalla kansanteatteri: ohjelmistossa on sitä, mitä kansa haluaa nähdä.

Viihteellistä ohjelmistoa ei ole karsastettu, eikä Seppälä näe eroa TTT:n ja Tampereen Teatterin ohjelmistoissa.

– Jako ei ole ymmärtääkseni enää mitenkään merkityksellinen. Tamperelaiset kannattavat molempia teattereita yli mahdollisen aatteellisen linjan, jos sellaista nyt enää on, Seppälä sanoo.

Suutela kuitenkin muistuttaa, että TTT:n ohjelmisto on aina ollut tietoinen myös työväenluokan asemasta.

– Meillä on sitkeä tarve puolustaa yhteiskunnan vähäosaisia. Myös tarve tarkkailla yhteiskuntaa, työelämää ja sen muutoksia. Ja nythän me elämme jälleen kautta, jolloin työelämä on suuressa murroksessa.

Työväki on muuttunut 125 vuodessa, eikä enää ole selvää, ketkä siihen kuuluvat.

Kysyimme ohikulkijoilta, millaista työväenteatteria he haluaisivat nähdä:

Viimeinen työväen linnake, mutta näkyykö se ohjelmistossa?

TTT on poikkeus suomalaisten teattereiden joukossa. Kun 1940–1960-luvuilla alettiin fuusioida teattereita ja tehdä työväenteattereista kaupunginteattereita, Tampere oli ainoa paikka, joka sanoi kiitos ei.

Se on Suomen ainoa jäljellä oleva ammattimaisesti toimiva työväenteatteri. Sillä on myös kansallisen päänäyttämön asema, joka takaa sille erityisaseman valtionrahoituksessa.

Nimessä työväki elää. Ohjelmistosta Seppälä on kriittisempi.

– Jos nimi pitäisi lunastaa ohjelmiston kautta, siihen ei Tampereen Työväen Teatteri ole pystynyt historiassaan kuin ehkä joinain hetkinä.

Seppälän mukaan työväenteatteria ei kuitenkaan ole koskaan määritelty pelkän ohjelmiston kautta.

– Se on työväen oma taidelaitos, joka esiintyy työläisyleisölle. Se lähtee yleisön tarpeesta. Siinä mielessä se on aina puolustanut paikkaansa.

Juhlanäytelmä Käräjien ohjaaja Sirkku Peltola itse käyttää teatterikielestään mieluiten sanaa kansanteatteri.

– Työväki on niin moninainen käsite tänä päivänä, että en tiedä, kuka enää ihan aidosti presentoituu työväkenä. Eli kansaahan me olemme, Peltola sanoo.