Pohjoispohjalainen pottupitäjä on merkittävää High grade -siemenperunan aluetta, joita on Euroopassa vain muutama.

Siemenperunoiden varastohallit paloivat Tyrnävällä Pohjois-Pohjanmaalla 6.11.2026.
Hieman yli neljä miljoonaa kiloa siemenperunoita tuhoutui tulipalossa Tyrnävällä. Kuva: Rami Moilanen / Yle

15:09

Tyrnävän tulipalossa Pohjois-Pohjanmaalla tuhoutui jopa viidennes Suomen siemenperunatuotannosta, arvioi Ruokaviraston kasvintuotannon osastonjohtaja Hanna Kortemaa.

Noin 4 000 neliön varastohallikompleksi paloi Tyrnävällä perjantain vastaisena yönä. Neljässä hallissa oli hieman yli neljä miljoonaa kiloa perunaa, josta tiettävästi suurin osa oli siemenperunaa.

Vahinko oli niin iso, että maa- ja metsätalousministeriössä kokoonnuttiin jo heti perjantaina keskustelemaan siemenperunatilanteesta, Kortemaa kertoo. Hänen mukaansa palaverissa käytiin alustavasti läpi sitä, mitä voidaan tehdä, jotta tulevien vuosien siemenperunatuotanto saadaan turvattua.

Suomen siemenperunatuotannosta suuri osa jää kotimaan markkinoille, mutta siemenperunaa menee paljon myös vientiin. Kortemaa katsoo, että tulipalo vaikuttaa molempiin markkinoihin.

Hän ei usko, että siemenperunahallin ja -pakkaamon palo näkyy kuluttajille asti.

Siemenperunakeskuksen toimitusjohtaja Paula Ilolan mukaan perunayrittäjille tarjotaan kaikki mahdollinen apu. Hänen mukaansa yhteisvoimien pyritään vaikuttamaan siihen, etteivät tuotantomäärät merkittävästi putoa seuraavina vuosina.

– Tilan kohdaltahan tämä on kauhea tragedia.

Harvinaista High grade -aluetta

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Tyrnävä ja sen naapurikunta Liminka tuottavat noin 70–75 prosenttia koko Suomen siemenperunasta. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuosittainen tuotantomäärä on lähes 20 miljoonaa kiloa.

Tyrnävä ja Liminka kuuluvat niin sanottuun High grade -alueeseen. Se tarkoittaa sitä, että kyseessä on erityinen korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalue.

Peruna-alan yhteistyöryhmä -yhdistyksen asiamiehen Kati Pohjanmaan mukaan vastaavia alueita on Euroopassa vain kolme muuta. Ne sijaitsevat Saksassa, Irlannissa ja Azoreilla.

– High grade -alueen peruna on korkealaatuista, eikä siinä ole tauteja.

Puhtauden varmistamiseksi viljelyalueella on tarkat toimintakriteerit. Esimerkiksi pelloilla ei voi kulkea kuka tahansa, eikä sinne voi mennä millä tahansa koneilla, Pohjanmaa sanoo.

Hän uskoo, että tulevaisuudessa korkealaatuisen siemenperunan merkitys korostuu entisestään, kun puhtaalle siemenperunalle on maailmalla kysyntää kasvintuhoojien leviämisen takia.

Source: Yle · Päivi Seeskorpi

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira