Työttömyyttä on ratkottu vuosikaudet väärin, sanoo työministeriön jättänyt ekonomisti Elina Pylkkänen

Ekonomisti Elina Pylkkänen on todellinen talouden moniottelija.

Taloustieteen tohtori on työskennellyt niin Suomen kuin Ruotsin valtiovarainministeriössä, talousjärjestö OECD:ssä ja tutkimuslaitos Laboren, eli entisen Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana.

Valtaosan nykyisestä vuosikymmenestä Pylkkänen on viettänyt Senaatintorin kupeessa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) alivaltiosihteerinä. Pöydällä olivat työvoimapoliittiset uudistukset.

Maamme synkkää työttömyystilannetta Pylkkäsellä on siis ollut aikaa pohtia, ja siitä hänellä on selvä näkemys:

Poliitikot hakkaavat päätään seinään. Mitään muuta ei keksitä kuin kiristää työttömien ruuvia.

– Jos tällainen passiivinen kannustinpolitiikka eli keppi ja porkkana toimisivat, meillä ei olisi tällaista työttömyystilannetta, jonka näemme nyt, hän sanoo.

Enää Pylkkänen ei suinkaan puhu virkamiehen suulla, sillä lokakuun alusta alkaen taloustieteilijä on pukenut ylleen OAJ:n pääekonomistin viitan.

Tuoreen urasiirtymän aikana on ilmestynyt myös tietokirja Selviytyvän Suomen suunta (2026), johon Pylkkänen kirjoitti reilun 60 sivun edestä tieteellistä tilitystä Suomen työttömyysongelmasta.

Suomen työttömyysaste on paraikaa noin 10 prosenttia.

Tästä peräti 80 prosenttia on rakenteellista, pitkäaikaista työttömyyttä. Todellisuudessa työttömien määrä on tätäkin karumpi, Pylkkänen ajattelee.

Suomen osallistumisaste, eli kuinka iso osa työikäisestä väestöstä osallistuu työmarkkinoille työllisenä tai työttömänä, on muita Pohjoismaita matalampi.

Ja huonommin voiva.

Jos verrataan suomalaista ja ruotsalaista viisikymppistä, suomalaisella on jäljellä noin 10 vuotta vähemmän terveitä ikävuosia, sanoo Pylkkänen.

Tanskasta mallia

Jos Pylkkäsen haastatteluiden ja kirjakatkelman perusteella pitäisi päätellä taloustieteilijän lempimaa, se olisi Tanska. Sen verran usein hän puhuu henkisen naapurimaamme ”joustoturvamallista”.

Tanskassa työttömyys otetaan tosissaan ja sen hoitamiseen ohjataan eri tavalla resursseja kuin Suomessa. Mallin kolme kulmakiveä ovat heikompi irtisanomissuoja, suurempi työttömyyskorvaus kaikille ja aktiivisempi työvoimaviranomainen. Periaatteena on, että työttömästä otetaan aktiivisesti heti koppi.

– Yritetään työllistää, ohjataan opintoihin tai tehdään työvoimakoulutusta, ettei rakenteellinen työttömyys pääse kasautumaan eikä tule pitkiä työttömyysjaksoja.

Tästä Suomenkin tulisi ottaa mallia, Pylkkänen ajattelee.

Tanskasta on kuitenkin omaksuttu lähinnä työnantajapuolen toiveet. Irtisanomista on helpotettu, mutta työttömyysturvaa ei ole parannettu – pikemminkin päinvastoin.

Kirjassa Pylkkänen muistuttaa, että työttömyysetuuksia ei ole nostettu hintojen nousun tahdissa. Tämä on syönyt pienituloisimman kymmenyksen reaalituloja lähes 10 prosenttia vuodesta 2022.

Samalla on esimerkiksi leikattu ansioturvaa ja poistettu työttömyysturvan 300 euron suojaosa kokonaan.

Pylkkänen palauttaisi ensitöikseen suojaosan eli rahamäärän, jonka tuensaaja voi ansaita ilman etuuden pienenemistä. Tanskassa suojaosaa on tuoreeltaan korotettu.

Pylkkäsestä sosiaaliturvaa ei tulisi ajatella vain turvaverkkona pahan päivän varalle. Se on myös öljyä rattaissa, joka auttaa työvoimaa siirtymään kohti tuottavampia yrityksiä.

Kuntien on Suomessa vaikea välittää työtä tehokkaasti, koska lainsäädäntö pakottaa hoitamaan asiaa kaavamaisesti eikä työllisyysalueilla ole käytössä reaaliaikaisesti päivittyviä tietoja työttömistä ja yrityksistä. Myös rekisterien hyödyntäminen osataan Tanskassa ja muissa Pohjoismaissa paremmin.

Pylkkäsestä Suomella olisi jo kaikki tarvittavat välineet, kuten tulorekisteri ja Kelan etuustiedot, joiden avulla sosiaaliturvan ja palkan yhteensovittamista voitaisiin automatisoida. Nykyinen pakkohakemusrumba on tarpeettoman byrokraattinen ja tuottaa turhaa työtä niin työttömille, yrityksille kuin viranomaisillekin.

Viime vuonna TEM arvioi selvityksessään, että joustoturvamalliin siirtyminen kasvattaisi Suomen työllisyyttä vuoteen 2040 mennessä 77 000 hengellä.

Työlliset tehdään kouluissa

Tuoreen OAJ:n ekonomistin silmissä työttömyydestä ei voi käydä keskustelua katsomatta laajemmin myös koulutuspolitiikkaa.

– Tavallaan oppilaitosten täytyy tuottaa sellaista osaamista, joita ilman yritysten ei yksinkertaisesti kannata olla.

Arkadianmäellä on vuosi toisensa jälkeen sysätty vastuuta tulevaisuuden suunnittelusta yksilölle ja yhä nuoremmille, mutta tämä on Pylkkäsestä virhe.

Valtion pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja reagoida nopeammin ja aktiivisemmin työmarkkinoiden muutoksiin esimerkiksi lisäämällä ja vähentämällä koulutuspaikkoja eri aloilta.

– Eihän 18-vuotiaalla omaa alaansa etsivällä opiskelijalla voi olla tietoa siitä, mihin suuntaan meidän tuotantorakenteemme on kehittymässä milläkin alueella.

Tässä teemassa Pylkkänen ylistää Kanadaa, jossa on löydetty tapa tappaa monta kärpästä yhdellä iskulla: niin sanotut teknologiasiirtokeskukset.

Videolla Pylkkänen avaa tarkemmin teknologiasiirtokeskusten ideaa:

Ideana on, että esimerkiksi yliopisto ostaa itselleen huipputeknologiaa, jota alueen yritykset voivat käyttää yhdessä opiskelijoiden kanssa. Näin yritykset pääsevät testaamaan laitteita, koulun opetus pysyy ajankohtaisena ja opiskelijoiden osaaminen kehittyy suoraan yritysten tarpeisiin.

Tämänkaltaisia viritelmiä on jo Suomessa, mutta Pylkkäsen mielestä kaikkein olennaisin, eli tämän ympärille rakennettu verotukijärjestelmä puuttuu: jos yritys ostaisi palveluita teknologiasiirtokeskuksilta, se saisi verohyvityksiä. Hieman samalla tavalla kuin kansalaiset saavat kotitalousvähennyksen.

Pylkkänen haluaisi luopua nykyisestä yritystukijärjestelmästä kokonaan ja korvata sen esimerkiksi yllä kuvatulla ratkaisulla. Toisin sanoen tehdä yritystuesta tehokkaammin koulutusta ja työllisyyttä palvelevaa.

– Tällä hetkellä yli puolet yritystuista menee vakiintuneille vanhoille yrityksille, jotka eivät kuitenkaan työllistä ja jotka kykenisivät itsekin rahoittamaan oman tutkimus- ja kehitystyönsä.

Pylkkäsen mukaan teknologiakeskusten kautta yritystuet kohdistuisivat tasavertaisemmin myös pk-yrityksille, ja koulutusjärjestelmä pysyisi kiihtyvän kehityksen mukana.

– Silloin valtio ei jaa rahaa ja valitse voittajia, vaan tutkimus- ja kehitysrahoitus jakautuisi oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kaikkien yritysten kesken.

Kanadassa tällaiset verokannustimet ovat jo käytössä.

Pylkkänen katsoo, että ilman niitä valtaosa yrityksistä ei kiinnostuisi ratkaisusta. Nykyinen malli, jossa yritystukia haetaan, on liian byrokraattinen ja suosii isoja yrityksiä pk-yritysten kustannuksella.

– Jo hakemuksen tekeminen vaatii todella paljon yrityksen resursseja. Pitäisi tehdä t&k-tuesta hallinnollisesti mahdollisimman kevyt yrityksille.

Myös eläkeläisten tulee kantaa kortensa kekoon

Kaiken kaikkiaan Pylkkäsen teesi on, että työttömyys on koko yhteiskunnan yhteinen taakka.

Loppuviimein kaikki julkinen raha tulee kannattavista yrityksistä, jotka pysyvät pystyssä osaavalla ja työkykyisellä työvoimalla. Kun ottaa huomioon sen, että Suomessa on vanheneva ja vähenevä väestö, ei yhteiskunnalla ole varaa menettää yhtäkään työikäistä.

Siksi nuorisoon tulee panostaa.

Pylkkänen on muun muassa huolissaan siitä, että noin 20 000 ihmistä vuosittain jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Pylkkäsen mukaan jokainen toteutumaton 40-vuotinen työura maksaa valtiolle noin kaksi miljoonaa euroa.

Tätä taustaa vasten Pylkkänen ei ymmärrä, miksi jokainen puolue ajattelee, että eläkeläisiltä leikkaaminen on poliittinen itsemurha.

Nykyisten eläkeläisten eläkkeet maksetaan suurelta osin työssäkäyvien eläkevakuutusmaksuilla. Jos nuoret eivät pääse työelämään kiinni, tuskin perheenlisäystäkään tapahtuu, Suomi kuihtuu entisestään ja koko eläkejärjestelmä vaarantuu, Pylkkänen kuvailee.

– Eläkeläisethän meille ovat tämän yhteiskunnan rakentaneet. He varmasti ymmärtävät, mitä se vaatii. Ihmettelen, miksi jokainen puolue aliarvioi tämän äänestäjäkunnan omaa älykkyyttä.