Tutkija Sanni Priha tutkii lumen vähenemisen herättämiä tunteita ja eläinten lumijälkien merkitystä ihmisille.

Kesäisen Ritničohkka-tunturin rinteillä on pieni jäinen alue.
Yksi tutkija Sanni Prihan mielenkiinnon kohteista on Suomen ainoa lumenpysymä Ritničohkka-tunturilla. Kuva: Sanni Priha

20:00

Lumikauden alku on ilmastonmuutoksen myötä siirtynyt Lapissa jopa viikkoja myöhemmäksi, eikä tämäkään syksy ole ollut poikkeus: lokakuu on ollut tavanomaista lämpimämpi.

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan nuorempi tutkija Sanni Priha sanoo, että luonnon muutokset aiheuttavat surua, joka voi olla pahimmillaan ruumiillinen kokemus.

– Se on ruumiillista kokemusta siitä, että jotain puuttuu, mikä kuuluisi tähän vuodenaikaan. Ja se estää tekemästä mielihyvää tuottavia asioita.

Esimerkiksi sellaiset vuoden kiertoon kuuluvat tekemisen ja toiminnan tavat, jotka ovat olleet arkisia asioita, eivät tulekaan mahdolliseksi enää.

Priha ottaa esimerkiksi omat kokemuksensa Etelä-Suomen talvista. Hän kertoo kokeneensa Helsingissä asuessaan surua esimerkiksi siitä, että ei voinut opettaa lapsia hiihtämään.

– Koin senkin surullisena, että ei voinut mennä luistelemaan eikä voinut vetää pulkalla lasta päiväkotiin, Priha kertoo.

Eläinten jäljistä ihmisten tervehdyksiin

Priha tarkastelee työssään erityisesti lumen vähenemisen tuottamaa surua.

Tällä hetkellä hän on kiinnostunut eläinten lumijäljistä sekä siitä, miten ihmiset puhuvat niistä ja millaisia päätelmiä ihmiset tekevät eläinten toiminnasta lumijälkien perusteella.

Priha kertoo, että esimerkiksi ensimmäisiä kertoja anoppinsa luona Savonlinnan lähellä vierailleessaan hän kiinnitti huomiota siihen, miten siellä tervehdittiin toisia.

– Ei niinkään kyselty ihmisten kuulumisia, vaan esiteltiin omia lumijälkihavaintoja. Siitä se keskustelu lähti liikkeelle. Yritän tutkia, onko Lapissa jotain samankaltaista keskustelukulttuuria.

Eläimen tapa nauttia lumesta voi näkyä lumijäljissä, tutkija Sanni Priha sanoo. Videolla hän kertoo elokuvaprojektistaan:

Video: Jyri Tynkkynen

Elokuva lumen näkökulmasta

Aiemmin Priha on syventynyt ympäristösuruun ja lumen vähenemiseen lumen näkökulmasta.

Hän on tutkinut lumen metamorfoosia eli muuttumista ja liikettä vuodenaikojen mukana Ritničohkka-tunturilla Kilpisjärvellä.

Silloin hän kuvasi makrolinssillä viikkokaupalla lumiseinää eri vuodenaikoina.

– Sain lähes tunnin mittaisia ottoja. Nopeutuskuvalla pystyin näyttämään lumen hienovaraista elämää sulamiskauden aikana.

Ritničohkka-tunturin lumenpysymä eli monivuotinen lumipeite on kutistunut noin tuhanteen osaan siitä, mitä se oli vielä 2010-luvulla.

Prihan tutkimuksesta syntyi elokuva ”Jäähyväiset lumelle – Lumiraja”. Siihen on tehnyt äänisuunnittelun jälkituotantovaiheessa Jarkko Kela.

Elokuvassa on lumen näkökulma, ja kertojanäänenä on lumen kuvitteellinen oma ääni.

Siinä hahmotetaan esimerkiksi sitä, minkälainen lumen näkökulma olisi siihen, että tutkija työntää tutkimuslaitteen lumen sisään.

Ote elokuvasta Jäähyväiset lumelle – Lumiraja:

”Jäähyväiset lumelle – Lumiraja” © Poike Productio

Source: Yle · Jyri Tynkkynen

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira