Muistisairauksien tutkimus laahaa muiden perässä. Professori näkee kuitenkin valoa tunnelin päässä.
20:13
Muistisairauksiin liittyvät kustannukset yhteiskunnalle mitataan miljardeissa euroissa. Ne ovat naisten yleisin kuolinsyy ja koko väestössä kolmanneksi yleisin kuolinsyy.
Näin kertoo tutkija Eino Solje.
Silti muistisairaudet ovat Soljen mukaan tieteellisessä tutkimuksessa takamatkalla verrattuna esimerkiksi syöpä- tai sydän- ja verisuonisairauksien tutkimiseen.
Hänen mielestään syyt löytyvät terveydenhuollon ja mediankin asenteista.
Solje on professori Itä-Suomen yliopistossa, ylilääkäri Kuopion yliopistollisessa sairaalassa sekä Aivotutkimusyksikön johtaja. Yksikkö on osa yliopistoa, ja siellä tehdään myös uusien lääkkeiden kliinisiä tutkimuksia yhteistyössä lääkeyritysten kanssa.
Kliinistäkin työtä tekevän Soljen mukaan terveydenhuollossa joutuu välillä perustelemaan, miksi on tärkeää diagnosoida muistisairauksia ja selvittää diagnoosin taustasyitä.
Nyt hän on kuitenkin havainnut, että asenteet ovat muuttumassa.
Potilastyöhön tulossa innovaatioita
Yle uutisoi aiemmin tänään oululaistutkijoiden tekemästä löydöstä.
Tutkijat onnistuivat tehostamaan kuona-aineiden poistumista aivoista nitrojen ja kehoon ohjattavan värähtelyn avulla. Menetelmän toivotaan tuovan apua muistisairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.
Korjaavaa tai ennaltaehkäisevää laite- tai lääkehoitoa kaivataan, koska muistisairaudet ovat merkittävä asia niin yksilölle kuin koko yhteiskunnalle.
Soljen mukaan erilaisten lääke- ja laitetutkimusten määrä on kasvanut huomattavasti viime aikoina. Tutkijat ovat toiveikkaita, että lähivuosina näitä innovaatioita saadaan potilastyöhön.
– Nyt on paljon valoa tunnelin päässä, Solje sanoo.
Solje sanoo, että kaksi Alzheimerin taudin etenemistä hidastavaa lääkettä on jo hyväksytty Euroopassa. Alzheimerin tauti on yleisin muistisairauksista.
Hänen mukaansa ne ovat kalliita ja soveltuvat vain harvoille, mutta ovat silti esimerkki muutoksesta.
– Ajattelen, että patovallit ovat jo jollain tapaa murtuneet, hän sanoo.
Soljen tietojen mukaan useita lääkkeitä on myös eri kehitysvaiheissa, ja niitä on tulossa lähivuosina lääkeviranomaisten arvioitavaksi – mahdollisesti myös potilaskäyttöön.
Silloin nousee Soljen mukaan kysymys siitä, onko terveyspalvelujärjestelmä valmis ottamaan hoitoja laajamittaisesti käyttöön.
– Nyt ongelma on, että järjestelmämme ei ole ehkä kykenevä tunnistamaan ja diagnosoimaan muistisairauksia riittävän varhain ja napakasti.
Tutkimus voi edetä vain yhteistyöllä
Tautimekanismien tutkimus ja lääkehoidon kehittäminen on hidasta ja kallista työtä. Varsinkin ihmisillä tehtävä tutkimus vaatii paljon rahaa.
– Kun halutaan osoittaa, onko joku lääke turvallinen ja tehokas, puhutaan satojen miljoonien eurojen tutkimuksesta. Julkisilla yliopistoilla ei ole sellaiseen varaa. Mukaan tarvitaan kaupallisia yrityksiä, Solje sanoo.
Hän on sitä mieltä, että lääkeyhtiöitäkin kiinnostaa löytää tehokkaita ratkaisuja.
– Globaalisti puhutaan suurista tautimääristä. Jos joku keksisi muistisairauksiin vastaavan kuin metformiinin diabetekseen, se tietäisi lääkeyritykselle valtavaa menestystä, hän sanoo.
Metformiini on tyypin 2 diabeteksen ensisijainen peruslääke.
Lääkkeen tehon ja turvallisuuden varmistaminen tehdään pitkäkestoisilla, useissa eri paikoissa samanaikaisesti tehtävillä tutkimuksilla. Soljen mukaan hitaus on myös etu.
– Jos otettaisiin liian nopeasti käyttöön innovaatio, josta paljastuisi vakavia, tunnistamattomia haittavaikutuksia, se voisi hidastaa koko alan kehitystä, hän sanoo.
Source: Yle · Juha Virranniemi
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira