Turun uusi musiikkitalo | ”Tunnen palavaa halua muuttaa Turkuun” – HS-kriitikko hehkuttaa Fuugan akustiikkaa

Turku.

Turussa sataa kaatamalla, mutta astuessani sisään uuteen musiikkitalo Fuugaan näen vain aurinkoisia ilmeitä.

On torstai-iltapäivä, ja avajaiskonsertti lähestyy. Se on hetki, jota Turun filharmoninen orkesteri ja musiikin ystävät ovat odottaneet vuosikymmeniä.

1950-luvulla rakennettu vanha konserttitalo on mittavan peruskorjauksen tarpeessa. Sen akustiikka on meluisan raaka. Nyt loppuvuonna uusi vuokralainen järjestää siellä bassonjytkeellään lähitaloja vavisuttavia reivejä.

Akustiselle orkesterimusiikille toivottiin sopivaa taloa vuosikymmeniä, ja tänään toive toteutuu!

Arkkitehti Tuomas Silvennoinen on Fuugan pääsuunnittelija. Kuva: Anni Savolainen

Kattoravintola Finosta avautuu näkymiä Aurajoelle ja Turun keskustaan. Kuva: Anni Savolainen

Karita Mattila vauhdissa Turun musiikkitalon Fuugan avajaiskonsertissa. Turun filharmonista orkesteria johtaa sen ylikapellimestari John Storgårds. Kuva: Anni Savolainen

Tapaan aulassa arkkitehti, pääsuunnittelija Tuomas Silvennoisen. Hän on suunnitellut useita kulttuurirakennuksia, esimerkiksi oopperataloja Kiinaan.

Arkkitehti haluaa kertoa munista, tarkemmin sanottuna munanmuotoisista konserttisaleista.

”Kun ratkaisimme salien muodon ja asettelun, kaikki muukin asettui tälle tontille optimaalisesti.”

Aulatilat kaartuvat jännästi julkisivun mukaan niin, että jokinäkymät jatkuvat pidemmälle kuin aluksi ajattelisi.

Kivoja ovat myös kattobaari ja kesäisin käyttöön tuleva terassi, jotka Silvennoinen suunnitteli bonuslahjaksi kaupunkilaisille.

Tietysti tehtiin kompromisseja. Ala-aulan lattia on betonia, ei luonnonkiveä, kuten aluksi ajateltiin.

”Mutta hyvä lattia se on. Ei harmita mikään. Ja konserttisalit tehtiin juuri niin kuin pitikin.”

1 300-paikkainen pääsali herättää odotuksia. Kuva: Anni Savolainen

Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestari John Storgårdsille Fuugan sointi on ”positiivinen shokki”. Kuva: Anni Savolainen

Kaiken ratkaisee 1300-paikkainen pääsali. Pääsen käymään sisällä jo muutamaa tuntia ennen avajaiskonserttia.

Läpsäytän käsiäni, ja salissa kuuluu yllättävän kova kajahdus. Täällä on selvästi enemmän jälkikaikua kuin Helsingin Musiikkitalossa!

Arkkitehti Silvennoinen tunnustaa: vielä edellisenä yönä kaksi työryhmän asiantuntijaa kävi liimailemassa vaimentavia pintoja huomaamattomiin paikkoihin.

Konserttisalit ovat yleensä joko kapeita ”kenkälaatikkoja” tai Helsingin Musiikkitalon tapaisia ”viinitarhoja”.

Fuuga on kananmunan muotoon väännetty kenkälaatikko, jonka nurkkia on siis pyöristelty ja keskikohtaa hieman levennetty.

”Koko spektrin kuuluminen oli heti positiivinen shokki”, sanoo ylikapellimestari John Storgårds.

”Kun kontrabasisti hieman hipaisee soitinta, se botne tulee loistavasti läpi. Pystytään tekemään matalia, tummia, hiljaisia sävyjä, mutta on myös kirkkautta”, hän hehkuttaa.

Akustista säätövaraa on, ja kaikenlaista on jo kokeiltukin.

”Täällä pystyy hienosäätämään myös soittotapoja, kun vanhassa talossa kaikki soi joko kovaa tai liian kovaa.”

Silti myös Storgårdsia jännittää.

”Olihan meillä koululaiskonsertti, mutta vasta avajaiskonsertissa kuulemme, miten loppuunmyyty sali soi.”

Loppuunmyytyyn saliin pääsivät torstaikausikortin haltijat sekä lukuisat kutsuvieraat. Kuva: Anni Savolainen

Näkymä kakkosparvelta. Kuva: Anni Savolainen

Sali täyttyy ja juhlapuheiden jälkeen konsertti alkaa. Olen saanut paikan ensimmäisen parven keskeltä sen toiseksi taaimmaiselta riviltä.

Kun Richard Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajien alkusoitto alkaa, koen hyvin vuolaan soinnin ympäröivän itseäni.

Kontrabassot kuuluvat selvästi paremmin kuin Helsingin Musiikkitalossa. Jos Turun orkesteri saa pitkään toivomansa kuudennen kontrabasistin, ennustan huippumuusikkojen ryntäystä koesoittoihin.

Välillä mietin, onko sointisoosia vähän liikaa ja onko jälkikaiku joillakin taajuuksilla turhan kirkkomainen. Salissa on potentiaalia, mutta orkesterin pitäisi soittaa erottelevammin ja tarkemmin.

Karita Mattila lauloi Jean Sibeliusta ja Alban Bergin Seitsemän varhaista laulua. Kuva: Anni Savolainen

Lavalle saapuu supertähti Karita Mattila. Hänen terve ja laadukas sointinsa kantaa paikalleni erinomaisesti ja jopa kirkollisen jälkikaiun kera Sibeliuksen Höstkväll-teoksessa. Den första kyssen -laulun taajuudet eivät kajahda yhtä kirkkomaisesti, mikä on osaltaan hyväkin.

Vähän myöhemmin Mattila palaa vielä Alban Bergin Seitsemän varhaisen laulun solistiksi. Laulut ovat vähän matalia sopraanolle, mutta Mattilan nykyiselle äänelle ne sopivat.

Yleisö taputtaa lämpimästi, joskin penkeillään pysyen. Ylimääräisenä soi Sibeliuksen Illalle ihanasti.

Ukrainalainen säveltäjä Viktorija Poljova sävelsi kantaesityksensä saavan teoksen keskellä Kiovan pommituksia. Kuva: Anni Savolainen

Mattilan osuuksien välissä kuullaan Storgårdsin suosiman ukrainalaissäveltäjän Viktorija Poljovan (käsiohjelmassa englantilaisittain ”Victoria Poleva”) kantaesitys Eirene.

Säveltäjä muutti suurhyökkäyksen alkaessa Sveitsiin, mutta päätti palata Kiovaan ja asuu keskustassa kerrostalon yhdeksännessä kerroksessa.

Jatkuvien pommitusten vuoksi hissi ei toimi, juoksevaa vettä ei saa ja sähkön kanssakin on niin ja näin, mutta kolmen päivän kuluttua hän palaa taas kotiinsa. Koska se on koti.

Uusi teos sai inspiraationsa hänen tuntemansa munkin kokemuksesta Kiovan vastarannalla. Ohjussade sytytti tienoon liekkeihin, mutta räjähdysten jälkeen satakieli alkoi laulaa juuri munkin ikkunan alla.

Eirenen alku on tunnelmaltaan hengellinen Arvo Pärtin ja Valentin Silvestrovin tapaan. Pimeät voimat nousevat, kunnes satakielen laulu tuo toivon äänen, ja kaikki päättyy kimmeltävään taivasnäkyyn.

Kuinka tuosta voisi olla liikuttumatta?

Väliaikatarjoilua. Kuva: Anni Savolainen

96-vuotias Jorma Panula ja 82-vuotias Pertti Pekkanen olivat aikoinaan ylikapellimestareita Turun akustisesti kovassa vanhassa konserttisalissa. Panula kutsuu uutta taloa ”friskiksi” ja Pekkanen pitää sen salista enemmän kuin Helsingin Musiikkitalosta. Kuva: Anni Savolainen

Väliajalla mielipiteet akustiikasta jakautuvat. Me ykkösparvella olemme selvästi tyytyväisimpiä.

Suoranaiseen hurmioon yllän, kun Turun filharmoninen orkesteri pääsee alkujännityksestään ja nousee upealle tasolle Sibeliuksen Lemminkäisessä.

Tässä nuoruudenteoksessa käy usein niin, että tietyt asiat näkee nuoteista, mutta ne jäävät peittoon tai eivät ainakaan kouraise kovin fyysisesti.

Vaan nytpä kouraisevat! Hymyilen kuin lapsi, kun Lemminkäinen ja saaren neidot kisailevat. Olen pakahtua onnesta, kun jousisto tukee hellävaroen Tuonelan joutsenessa Jun Satomoen englannintorvi- ja Anna Westerlundin sellosooloja. Lemminkäinen Tuonelassa ja sen matalat jousitremolot nostavat ihon kananlihalle.

Oi onnea: olen kuunnellut Lemminkäistä useiden maiden useissa saleissa, mutta nyt se kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Ainoan kerran elämässäni tunnen palavaa halua muuttaa Turkuun, jotta saan tätä sointia lisää!

”Kuinka tuosta voisi olla liikuttumatta.”

Konsertin jälkeen mielipiteet jakautuvat jyrkästi istumapaikan mukaan.

Ykkösparvella akustiikan asiantuntija, professori Tapio Lokki nostaa Fuugan Helsingin Musiikkitaloa paremmaksi.

”Täällä sointi on avoin, dynamiikkaa riittää ja kerrankin saamme lämpimiä bassoja tarpeeksi.”

Rondo-lehden päätoimittaja Harri Kuusisaari istui permannon takaosassa. Akustiikka ympäröi hänetkin ja saa hänet vertaamaan uutta salia Wienin Musikvereiniin.

Kakkosparvelle kaikuisuutta kertyi monen mielestä liikaa. Tätä mieltä on esimerkiksi kapellimestari Dalia Stasevska, joka siirtyi väliajalla permannolle. Hän toivoo kaiun hienoista vaimentamista, jotta salin erottelevuus ja selkeys kasvavat.

Mutta permannon etuosassa sekä aivan salin sivuilla oli toisin.

”Permannon riville kolmetoista ei erottunut jälkikaikua eikä alttoviuluja juuri lainkaan. Ilmeisesti sointi pyyhki ylitsemme”, kapellimestarilegenda Okko Kamu harmittelee.

Ansiot ja ongelmat ovat siis samankaltaisia kuin Lahden Sibeliustalossa. Sielläkin ykkösparvi on erinomainen, mutta permannon etuosassa osa sointia jää yleisöltä kuulumattomiin.

Mutta säätömahdollisuuksia riittää. Jos sali saadaan soimaan kuten ykkösparven parhailla paikoilla, Turku voi pian pröystäillä yhdellä pohjoismaiden parhaista konserttisaleista.

Ennen torstain sateista avajaiskonserttipäivää Fuugassa pystyi ottamaan myös aurinkoisia kuvia. Kuva: Jussi Vierimaa

Avajaiskonsertin tallenne löytyy Ylen Areenasta.