Turku haluaa tuoda esiin merellistä sijaintiaan ja totuttaa lapset syömään enemmän kalaruokaa. Ratkaisuna on lohikeiton palauttaminen koulujen ja päiväkotien ruokalistoille vuosien tauon jälkeen.
Kirjolohikeiton tarjoaminen viiden viikon välein maksaa noin 170 000 euroa vuodessa, arvioi Turun kaupungin palvelupäällikkö Maarit Ketola.
Moni muu ruokalaji on huomattavasti halvempi: esimerkiksi lihapyörykät maksavat 80 000 euroa vuodessa ja nugetit kerran vuodessa 6 000 euroa. Ruokaa valmistetaan Turussa noin 28 000 lapselle ja nuorelle.
Tällä hetkellä Turussa tarjotaan seistä valmistettua kalakeittoa. Lohi jätettiin keitosta aikoinaan pois kustannussyistä, valistaa ateriapalveluja tuottavan Kaarean palvelupäällikkö Mirva Röning.
Kalastus on Varsinais-Suomessa tärkeä elinkeino ja kalat keskeinen osa ruokakulttuuria. Kaupunki haluaa, että se välittyy myös lapsille.
– Väestö on täällä kautta aikojen syönyt kalaa. Haluamme nostaa tätä kautta kalaruokien arvostusta, Ketola perustelee.
Vesirinkeleitä, haukilaatikkoa ja mustaamakkaraa
Yle kysyi kunnista eri puolilta Suomea, miten paikallisuus näkyy ruokalistoilla muualla.
Savonlinnassa ruoka muistuttaa paljon kotiruokaa ja välipaloilla on sellaista, mitä Etelä-Suomen ruokalistoilla ei välttämättä näy, vertaa aiemmin Helsingissä työskennellyt ruoka- ja siivouspäällikkö Minna Lahti.
Hän mainitsee esimerkkeinä rieskat ja vesirinkelin. Myös muikut uivat kerran vuodessa lautasille.
– Se ei ole ihan lasten suosiossa, mutta tuo uutta makuelämystä ja mielenkiintoa ruokalistaan.
Kuntien mukaan paikallisten ruokien valmistaminen ei ole niinkään kustannus- vaan makukysymys.
Silakkapihvit ja kaalilaatikko ovat esimerkkejä ruoista, jotka eivät enää lapsille maistu.
Katso, millaisia ruokia kouluissa on syöty eri vuosikymmenillä.
Tampereella tarjotaan paikallisista herkuista lähinnä mustaamakkaraa, ja sitäkin vain Tampereen päivänä.
Rovaniemeläiskouluissa paikallisia erikoisuuksia ovat haukilaatikko ja rovaniemikeitto eli lihakeitto, johon on käytetty Rovaseudun perinteisiä raaka-aineita.
– Voisi jopa sanoa, että jauhelihakastike ja erilaiset pastaruoat ovat nykylasten näkökulmasta perinneruokia, kuvailee ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja Hajnalka Kiss-Herttua.
Poroa tai riistaa ei koulujen ruokalistoilta löydy, koska ne ovat kalliita ja niitä vaikea saada suuria määriä.
Raumalaisten oma muhennos maistuu
Raumalainen erikoisuus lapskoussi maistuu lapsille edelleen. Haudutetusta lihasta, perunasta ja juureksista valmistettavaa muhennosta ei tiettävästi tarjota Satakunnan ulkopuolella.
Rauman palvelujohtaja Rami Iltanen katsoo, että kouluruokailussa olisi tärkeää yhdistää paikalliset perinteet, lähialueen raaka-aineet, monipuolinen ruoka ja makumieltymykset.
– Kokeilimme joskus lapskoussin tarjoamista kolmen viikon välein, mutta se oli jopa raumalaisille liikaa, Iltanen naurahtaa.
Pitääkö kouluissa tarjota paikallisia perinneruokia?
Opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta ilahtuu kuullessaan Turun ratkaisusta.
Hänen mukaansa paikallisiin perinneruokiin tutustuttaminen on oleellinen osa ruokakasvatusta, ja hän soisi paikallisuuden näkyvän ruokalistoilla nykyistä enemmän.
– Sillä tavalla voimme vahvistaa paikallisidentiteettiä, joka on myös koulun tehtävä.
Ruoan kautta voi Mannisen mukaan auttaa lapsia ymmärtämään oman alueensa historiaa, sen luontoa, elinkeinoja ja ammatteja.
Paikallisuus ei tarkoita pelkästään perinneruokien säilyttämistä, vaan myös paikallisten raaka-aineiden hyödyntämistä ja eri vuodenaikojen huomioimista, Manninen muistuttaa.
Kunnille kouluruoka on myös kustannuskysymys, mutta onko 170 000 euroa kirjolohikeitosta paljon vai vähän?
– Se riippuu tietysti, mitä rahalla saa. Saako sillä täytettyä pelkän vatsan vai onko se investointi oppimiseen? Kyse ei ole tänä päivänä vain ruoasta, vaan pedagogisesta työvälineestä, Manninen selittää.
Juttuun on haastateltu myös Pirkanmaan Voimian laatu- ja tuotekehityspäällikkö Katja Mäkelää.
Source: Yle · Heinimaija Hirvonen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira