Tulot ja verot 2025 | Yritin saada alle 35-vuotiaat miljonäärit puhumaan rahoistaan, pian kävi selväksi että tehtävä on mahdoton

Ruokakuljetusyhtiö Woltin toimitusjohtaja Marianne Vikkula, 19-vuotias Riia Naatula, omistajasukuun kuuluva Olli Herlin ja rahoituspalveluita tarjoavan S Allocationsin toimitusjohtaja Miika Suutala.

Tässä on suomalaisten alle 35-vuotiaiden tulokärki Verohallinnon torstaina julkaisemien tietojen perusteella.

Viidentenä vuonna 2000 syntynyt pokeriammattilainen Henri Puustinen. Heitä seurasivat vuonna 1994 syntynyt Savon Aurinkovoiman perustaja Arttu Voutilainen ja vuonna 2005 syntynyt Hilla Nurminen.

Nurminen on Aalto-yliopiston opiskelija ja suomalaisen Founder officen Nubacolin osakas. Hänen isänsä on ohjelmistoyhtiö Hostawayn perustaja Mikko Nurminen.

Yritin tavoittaa suurinta osaa heistä.

Tarkoitukseni oli puhua siitä, millaista on olla varakas nuori aikuinen Suomessa vuonna 2026. Halusin tietää, mitä pitää tehdä, että voi nauttia miljoonatuloista? Voisivatko muut nuoret oppia jotain heidän elämäntarinoistaan?

Nopeasti kävi selväksi, että tehtävä on mahdoton. Suurin osa tulolistan nuorista aikuisista ei koskaan vastannut minulle. Woltin tiimi puolestaan kertoi, ettei Vikkula anna veropäivänä haastatteluita. Haastattelun sijaan sain yleisluonteisen median käyttöön tarkoitetun lausunnon.

Mitä nuorien miljonäärien vaikeneminen kertoo Suomesta?

Olin reilu viikko sitten juttukeikalla tilaisuudessa, jossa keskustelin muutaman miljonäärin kanssa rahasta, menestyksestä ja julkisuudesta. Kokemukset olivat saaneet heidät välttelemään julkisuutta.

Äärimmilleen vietynä rahaan liittyy myös turvallisuuspelkoja. Eräs julkisuudessa esiintynyt henkilö kertoi esimerkiksi saaneensa tappouhkauksen, toinen kertoi perheeseensä kohdistuneista uhkauksista. HS ei ole pystynyt todentamaan kerrottuja uhkauksia.

Rahaan liittyi myös paljon häpeää, erityisesti jos se oli tullut perheen kautta.

Miljonäärit pelkäsivät nebo babyn leimaa. Nepot hyötyvät vanhempiensa tai sukunsa tunnettuudesta, varallisuudesta tai verkostoista rakentaessaan uraansa.

He kokivat, että rikas on lähtökohtaisesti vapaata riistaa riepoteltavaksi. Veropäivänäkin näemme kommentteja, kuinka yksi on tienannut liikaa, toinen on maksanut liian vähän veroja, ja kolmas on vain syntynyt oikeaan sukuun.

Kaikki rikkaus ei tietenkään synny kovalla työllä. Varallisuutta peritään ja lähtökohdat menestymiseen ovat hyvin erilaiset. Veropäivänä on hyvä tuoda näkyville yhteiskunnan tuloerot. Se ei kuitenkaan saisi olla häpeäpaalu.

Jos menestyneet vetäytyvät julkisuudesta pelon ja häpeän vuoksi, menetämme juuri ne äänet, joita yhteiskunnallinen keskustelu rahasta tarvitsisi.

Julkiset verotiedot eivät myöskään automaattisesti tee kenestäkään julkista henkilöä.

Usein perustellaan, että suuret tulot ovat taloudellista valtaa ja vallankäyttäjät ovat julkisen tarkastelun kohteita. Onko 19-vuotias lukiosta valmistunut vallankäyttäjä, jos hän olisi saanut rahansa esimerkiksi perheeltään?

Verotiedot eivät myöskään kerro koko totuutta. Puhumme veropäivänä rikkaudesta, vaikka tarkastelemme todellisuudessa vain yhtä osaa siitä.

Ihmisellä voi olla kymmenien tai jopa satojen miljoonien eurojen varallisuus ilman, että hän nousee ansio- tai pääomatulojen kärkeen. Veropäivän lista ei siis ole sama asia kuin Suomen varakkaimpien ihmisten lista.

Rakennamme puutteellisen tiedon pohjalta ihmisistä julkisen profiilin, joka on myös täynnä reikiä.

Tänä vuonna nuorten listalla ollut Arttu Voutilainen kertoi ihmettelevänsä kolme vuotta sitten Ylen haastattelussa, miksi verotietoja julkaistaan.

”Listalle päätyminen alkaa määrittää ihmisiä ja leimaa heitä. En mene kadullakaan kysymään, miten paljon kukakin tienaa”, hän sanoi Ylelle.

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa menestykseen liittyy usein ristiriita.

Kannustamme ihmisiä yrittämään, tekemään töitä ja tavoittelemaan menestystä. Suomi tarvitsee kasvuyrityksiä, investointeja ja uusia työpaikkoja.

Mutta kun joku onnistuu, hänen odotetaan suhtautuvan saavutuksiinsa mahdollisimman vähäeleisesti. Mielellään niin, ettei kukaan huomaa.

Suomessa vaatimattomuus on hyve. Meille on opetettu, ettei itsestään pidä tehdä numeroa. Ei pidä kehuskella, kuvitella olevansa muita parempi eikä varsinkaan näyttää siltä, että rahaa olisi enemmän kuin muilla.

Tässä ajattelussa on paljon hyvää. Ihmisarvo ei riipu pankkitilin saldosta. Riskinä on, että jossain vaiheessa vaatimattomuuden ihanne muuttuu vaatimukseksi hävetä omaa menestystään.

Mikään ei ole myöskään suloisempaa kuin nähdä menestyneen ihmisen alamäki. Kun Hotel Maria ajatui talousvaikeuksiin ja sijoittajat menettivät rahansa, vahingonilo oli vahvasti läsnä.

Onko se ihme, jos oman onnen haluaa kätkeä?