Valtonen pitää tärkeimpänä viestinä, että demokratia toimii ja presidentti Trump tunnusti vaalituloksen.

Elina Valtonen tiedotustilaisuudessa.
Ulkoministeri Elina Valtonen. Kuva on huhtikuulta 2026. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

15:02

Yhdysvaltojen presidentillä on vaalituloksen jälkeenkin yhä paljon valtaa, eikä vaalitulos välttämättä vaikuta Euroopan, Suomen tai Ukrainan kannalta mitenkään, ulkoministeri Elina Valtonen sanoo.

Demokraatit voittivat kongressivaalit ja saavat enemmistön sekä senaattiin että edustajainhuoneeseen. Uudet edustajat aloittavat tammikuussa.

– Tammikuusta lähtien presidentillä on edelleen laajat veto-oikeudet. Esimerkiksi dieseldiilin hän pystyy edelleen tekemään presidentin valtaoikeuksilla, Valtonen sanoo.

Ennen tammikuuta nopealiikkeinen presidentti Donald Trump ehtii tehdä vielä monta päätöstä nykyisen kongressin tuella, Valtonen sanoo.

Vaaleissa ei ollut Valtosen mukaan kyse ulkopolitiikasta, mutta elinkustannusten nousu saattoi vaikuttaa joidenkin äänestäjien valintoihin.

– Yhdysvaltojen vaalitulosta pitää lukea ihmisten ja demokraattipuolueen protestina Trumpia vastaan, ilman että olisi jotain selkeää vaihtoehtoa.

Vaalien tärkein viesti Valtosen mielestä oli, että Yhdysvalloissa demokratia toimii, valtavan suuri osa käytti äänioikeuttaan ja presidentti tunnusti vaalituloksen.

Uutista päivitetään

Source: Yle · Maria Stenroos, Jyrki Hara

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira