Ensi vuonna Helsingin terveysasemilla aloittavat ensimmäiset yrittäjälääkärit. He eivät siis ole kaupungin palkkalistoilla, vaan voivat itse päättää esimerkiksi aikatauluistaan.
Kaupunki maksaa heille enemmän, jos he tekevät työnsä erityisen hyvin.
Kaksi ensimmäistä yrittäjää aloittaa Vuosaaressa helmikuussa, loput kahdeksan muualla kaupungissa myöhemmin vuoden 2027 aikana. Lääkäreitä ei ole vielä valittu, mutta yrittäjälääkärirekisteriin on jo ilmoittautunut halukkaita.
Kymmenen yrittäjälääkäriä on vähän suhteutettuna siihen, että lääkäreitä on Helsingin terveysasemilla yli 400. Yrittäjämalli on kuitenkin kaupungille täysin uusi ja hiukan erilainen kuin esimerkiksi naapurissa Länsi-Uudellamaalla testattu malli.
”Tämä on yksi keino houkutella lisää kokeneita lääkäreitä meille töihin”, selittää ylilääkäri Nico Vehmas.
Kymmenen yrittäjälääkäriä on osa kaikkia helsinkiläisiä koskevaa muutosta.
Helsinki on parhaillaan muuttamassa terveysasemiaan niin, että joka ikisellä helsinkiläisellä on nimetty omahoitaja ja omalääkäri.
Aiemmin näin on ollut lähinnä niillä helsinkiläisillä, jotka tarvitsevat paljon sosiaali- ja terveyspalveluja. Nyt saman tutun ammattilaisen tapaavat myös he, jotka tarvitsevat hoitoa harvoin. Itselle nimetty lääkäri tai hoitaja vastaa nykyistä useammin myös soittopyyntöihin tai Maisa-viesteihin ja auttaa myös kiireellisissä tapauksissa.
Erilaisia omalääkärimalleja on käytössä tai tulossa käyttöön monella alueella Suomessa. Lääkärit itsekin haluavat tuttuja potilaita. Valtio myös antaa tähän lisärahoitusta, jota Helsinkikin on saanut nelisen miljoonaa.
Hoidon jatkuvuutta aletaan seurata yhtä säntillisesti kuin sitä, miten nopeasti hoitoon pääsee. Hoidon jatkuvuus tarkoittaa sitä, kuinka ison osan hoidosta helsinkiläinen saa hänelle nimetyltä ammattilaiselta.
”On paljon tutkimusta siitä, että tuttu lääkäri tarkoittaa parempaa ja laadukkaampaa hoitoa esimerkiksi kansansairauksiin”, perustelee Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
Terveysasemilla osa lääkäreistä on kuitenkin aina vain käymässä. Nuorten lääkärien pitää olla yhdeksän kuukautta terveysasemalla töissä, vaikka heidän tuleva erikoistumisalansa olisi muualla. Niinpä joka kolmas terveyskeskuslääkäri Helsingissä on vaihtuva sijainen.
Heidän vastapainokseen pitää siis jotenkin saada terveysasemille myös konkareita, jotka pysyvät samassa työpaikassa pitkään. Yrittäjälääkärit ovat kokeilu, jolla olisi tarkoitus vastata nimenomaan tähän.
Ylilääkäri Nico Vehmaksen (vas.) mukaan yrittäjämalli houkuttelee kokeneita lääkäreitä kaupungille. Kuva: Kalle Koponen / HS
Yrittäjälääkäreiksi haetaan lääkäreitä, joilla on vähintään viiden vuoden työkokemus perusterveydenhuollosta, sujuva suomentaito ja mielellään vielä erikoistumista yleislääketieteeseen.
Kokeilussa heitä sijoitetaan eri tyyppisille terveysasemille. Samalla testataan, saataisiinko konkareita pysymään terveysasemilla, joilla odotusajat ovat pisimpiä ja lääkärit vaihtuvat alituiseen.
Tavallisen helsinkiläisen kannalta pitäisi olla samantekevää, onko lääkäri yrittäjä vai palkollinen. Uudessa mallissa omaa lääkäriä saattaa nähdä kiireellisissäkin asioissa entistä useammin.
Lääkärin kannalta yrittäjyyden on tarkoitus olla houkutin. Yrittäjälääkäreillä ei ole pomoja.
He voivat itse päättää, esimerkiksi minkälaisia vastaanottoaikoja tarjoavat ja mihin kellonaikaan. Toisin kuin kaupungin palkkalistoilla olevat, he voivat itse valita, keskittyvätkö vain työhön terveysasemalla vai ottavatko potilaita myös esimerkiksi neuvolasta tai kouluterveydenhuollosta.
Kaupunki tarjoaa tilat terveysasemalta ja hoitajan työpariksi, mutta periaatteessa nämäkin yrittäjä voisi järjestää toisin. Toki hänellä on yrittäjänä myös vastuuta eri tavalla. Pitää esimerkiksi järjestää itselleen sijainen pitkän poissaolon ajaksi.
Yrittäjälääkäreitä on jo esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla ja Keski-Suomessa. Helsingin omassa mallissa erityistä on se, miten paljon lääkäreitä palkitaan hoidon laadusta.
Yrittäjälääkärin vastuulle annetaan tietty määrä helsinkiläisiä. Työstä maksetaan tietty könttäsumma, johon vaikuttavat esimerkiksi lääkärin hoitaman väestön ikärakenne ja vieraskielisten osuus. Lisäksi lasketaan suoritteita, kuten vastaanottokäyntejä tai reseptien kirjoittamista.
Tämän päälle maksetaan lisää sen mukaan, miten nopeasti potilaat pääsevät hoitoon, sekä hoidon laadusta ja siitä, miten pitkään sama lääkäri on pysynyt työpaikassaan. Tällä osalla ansioista on Helsingissä erityisen suuri paino.
Yrittäjälääkäreillä ei korvata yhtään lääkärinvirkaa. He tulevat siis kaupungin omien lääkärien lisäksi, ja Helsinki palkkaa muutenkin ensi vuonna vielä lisää lääkäreitä.
Koska kyseessä on kokeilu, poliitikot päättävät jatkosta ja yrittäjälääkärien määrästä vuosikymmenen lopulla. Kokeilun aikana seurataan tarkasti seurauksia paitsi hoidon laatuun, myös esimerkiksi siihen, paljonko yrittäjälääkärit lähettävät potilaitaan kalliimpaan erikoissairaanhoitoon.
Sopimukset yrittäjien kanssa muotoillaan kuitenkin siten, että jos poliitikot päättävät jatkaa kokeilua, samat lääkärit voivat jatkaa töissä ilman uutta kilpailutusta.
Helsingissä on perinteisesti pyöritetty terveysasemia lähes pelkästään omien työntekijöiden voimin. Vuokralääkäreitä käytetään hyvin vähän. Terveysasemista vain kahden eli Ruoholahden ja Kannelmäen palvelut ostetaan kokonaan yksityiseltä, Mehiläiseltä.
Source: Helsingin Sanomat · Maija Aalto HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira