Tekoäly | Käsillä on suurin ja syvällisin muutos vuosi­kymmeniin, toteaa lapsiin keskittynyt tutkimus

Tekoälyä käyttää alakoulun viimeisillä luokilla jo seitsemän lasta kymmenestä, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Yläkoulussa ja toisella asteella eli lukiossa ja ammattikoulussa käyttäjiä on jo kahdeksan kymmenestä.

”Suurin yllätys tässä on se, miten laajasti tekoäly on tullut osaksi lasten ja nuorten arkea. Sen puoleen käännytään jo päivittäin, kun haetaan tietoa, neuvoja tai apua koulutehtäviin”, tulkitsee toimitusjohtaja Katri Vataja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiöstä Itlasta.

”Samaan aikaan yhteiset pelisäännöt puuttuvat lähes täysin.”

Tutkimuksen teettäjien, Itlan sekä Digirauha-yhdistyksen, viesti on selvä: käsillä on suurin ja kenties syvällisin muutos vuosikymmeniin. Lapset ja nuoret ovat sen koekaniineja, ja yhteiskunta yllätetty housut kintuissa.

”Alkaa olla viime hetket miettiä, miten tekoäly saataisiin tukemaan turvallisesti lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia. Ei tätä voi jättää vain heille itselleen, vanhemmille ja koululle”, Vataja sanoo.

”Ensisijainen vastuu on yrityksillä. Lasten ja nuorten oikeudet on huomioitava jo palvelujen suunnittelussa”, täydentää Digirauhan hallituksen puheenjohtaja Riikka Ihamuotila.

”Jos yritykset eivät tunnista vastuutaan, tarvitaan yhteiskunnan väliintuloa.”

Kyselyyn osallistui runsaat tuhat 11–17-vuotiasta eri puolilta maata. Kyselyaineisto kerättiin Norstatin internetpaneelissa 14.–29. syyskuuta.

Nuorimmat vastaajat olivat neljäsluokkalaisia, vanhimmat lukiossa tai ammattikoulussa. Tekoälyä käytti valtaosa, mutta joukossa oli myös kieltäytyjiä.

Ihan kaikki eivät olleet varmoja, käyttivätkö vai eivät. Se ei ole ihme, sen verran monissa sovelluksissa ja yhteyksissä tekoälyä nykyään piilee.

Tekoälyä käytettiin eniten tiedon etsimiseen sekä apuna läksyissä ja koulutehtävissä. Siltä myös kyseltiin neuvoja. Kuvia ja videoita tekivät etenkin alakouluikäiset. Joka viides vastaaja uskoi tekoälylle salaisuuksiaan. Osa jutteli tekoälyn kanssa, koska ketään muuta juttukumppania ei ollut.

Miltei kaikki käyttivät tekoälyä puhelimella ja noin puolet tietokoneella.

”Älypuhelin, somepuhelin, tekoälypuhelin”, Ihamuotila tiivistää kehityksen.

Hän ei ole siitä järin innoissaan.

”THL suosittaa, ettei alle 13-vuotiaille hankittaisi lainkaan älypuhelinta.”

”Kun tässä ikäluokassa kuitenkin melkein kaikilla se älypuhelin on, pitäisi sen käyttötavoista puhua perheissä säännöllisesti.”

”Siinä onkin meillä vanhemmilla tasapainoilemista. Että ei tukehduteta lasten uteliaisuutta uutta kohtaan uhkakuvilla”, hän sanoo.

Kouluissa iso kysymys on Vatajan mukaan se, ulkoistetaanko tiedonhaku, tietojen yhdistely, päätelmien teko ja muu ajatustyö liian varhain tekoälylle.

”Pitää harkita, missä vaiheessa ja millaisiin tehtäviin tekoälyä ruvetaan käyttämään. Saadaanko se aidosti tukemaan oppimista ja ajattelutaitojen kehittymistä vai jääkö se välineeksi, jolla vain suoriudutaan läksyistä?” Vataja pohtii.

Tekoäly saattaa pakottaa miettimään koulun perustehtävää. Mitä painotetaan opetuksessa ja arvioidaan kokeissa: oppilaan tietoja, osaamista vai ajattelua?

Näköpiirissä on myös toinen suuri muutos.

”Sosiaalinen media tavoittelee huomiotamme. Tekoäly tavoittelee jotakin vielä syvempää, kiintymystämme. Sellainen voi vaikuttaa ihmisen koko identiteetin muovautumiseen herkässä kasvuiässä”, sanoo Digirauhan Ihamuotila.

Tekoäly jutustelee käyttäjälleen minä-muodossa, kertoo, miten minä nyt ajattelen tai etsin tässä tietoa. Se myös sopeuttaa keskustelutyyliään puhekumppanin mukaiseksi. Kaikesta tästä voi syntyä illuusio läheisyydestä ja ihmisen ja koneen ystävyydestä.

Kyselyn vastaajista useampi kuin joka viides kertoi puhuvansa tekoälyn kanssa asioista, joista vaikenee muiden seurassa. Tekoälystä tulee entisaikojen ”rakas päiväkirja”, nykyajan bestis tai jopa seurustelukumppani.

”Mitä keinotekoinen läheisyys, myötäily ja tekoälyn loputon kärsivällisyys tekevät kyvylle muodostaa ihmissuhteita ja kestää niihin väistämättä kuuluvia erimielisyyksiä, ristiriitoja ja pettymyksiä?” Ihamuotila pohtii.

Muitakin riskejä on.

Koneen ihmismäisyys voi saada käyttäjän laskemaan suojauksensa, unohtamaan kriittisen ajattelun ja uskomaan valheelliseen tietoon. Erityisen vaarallista tämä on tilanteissa, joissa väärät neuvot voivat viivästyttää oikein avun saantia jopa peruuttamattomalla tavalla.

Keinoystävälle saatetaan kertoa arkaluonteisia asioita itsestä tai muista välittämättä siitä, että taustalla algoritmia pyörittää yhtiö, jolle tieto on kauppatavaraa.

Sosiaalisen median haittojen on Ihamuotilan mukaan todettu kasautuvan jo ennestään haavoittuvassa asemassa oleville. Ulkomailta on jo tutkimusnäyttöä, että sama uhkaa toistua tekoälyn kanssa.

”Ne, jotka hallitsevat sen käytön oikealla tavalla, pärjäävät. Ne, jotka eivät, ovat vaikeuksissa ja vieläpä raa’immalla mahdollisella tavalla, jos heidän kykynsä oppia ja muodostaa ihmissuhteita heikentyy oleellisesti”, Ihamuotila luonnehtii.

Mikä avuksi, miten taata yhtäläiset mahdollisuudet?

Vataja ja Ihamuotila peräävät yrityksiltä vastuullisuutta eli lasten ja nuorten huomioimista jo tekoälypalvelujen suunnitteluvaiheessa.

Toive voi olla tuuleen huutamista: rupeavatko yhtiöt silkkaa vastuullisuuttaan karsimaan tekoälyn ihmismäisiä piirteitä, jos rahantekomallin ytimessä on se, että käyttäjän halutaan kiintyvän tai jopa rakastuvan palveluun?

Entä koulu, olisiko siitä mahdollisuuksien tasaajaksi?

Ehkä.

Koulussa on kautta aikain opittu lukemaan.

”Uusi kansalaistaito voisi olla tekoälyn lukutaito”, Ihamuotila sanoo.