Teemu Väisänen seuraa tarrasotaa, joka on jokaisen nähtävissä

Kaupunkiympäristössä on käynnissä tarrasota.

Näin sanoo Satakunnan Pomarkussa asuva, Itä-Suomen yliopiston tutkija Teemu Väisänen.

Tarrasota tarkoittaa sitä, että joku liimaa omaa ideologiaansa tukevan poliittisen tarran näkyvälle paikalle kaupungissa ja hetken päästä toinen raaputtaa sen pois tai liimaa omansa tilalle.

Väisänen on dokumentoinut seinätarroja ympäri Suomea vajaan kahden vuoden ajan.

Hän on taustaltaan arkeologi ja ihmisten jättämä materiaalinen kulttuuri kiinnostaa häntä. Väisänen näkee tarroissa ja tarrasodassa yhtäläisyyttä kauas historiaan.

– Ennen oli seinämaalaukset ja kaiverrukset, nyt on sitten esimerkiksi nämä tarrat.

Tarrat ovat vaihtoehtoinen tapa vaikuttaa

Poliittiset ja aktivistiset tarrat sekä niillä käyty tarrasota ei sinänsä ole uusi ilmiö, vaikka se on viime vuosina saanut enemmän huomiota. Tarroilla on viestitty pääosin valtavirran vastaisia, alakulttuureihin liitettyjä aatteita jo vuosikymmeniä ympäri Eurooppaa.

– Tunnettuja esimerkkejä ovat mm. 1970-luvun ydinvoimaa vastustavat tarrat sekä kansallissosialismin aikana käytetyt propagandatarrat, kertoo väitöskirjatutkija Sanni Linnasaari Turun yliopistosta.

Tarrojen liimaaminen kaupunkitilaan on myös Linnasaaren mukaan lisääntynyt jälleen viime vuosina. Tarroja löytyy rykelmissä pääosin pylväistä, roskiksista ja sähkökaapeista.

Oma ääni halutaan kuuluviin ja vaikuttaa asioihin. Jos se ei onnistu perinteisillä vaikutuskanavilla, tartutaan sen ulkopuolella oleviin viestintävälineisiin, kuten tarroihin.

– Kun monenlaisia ajatuksia levittävien tarrojen määrä lisääntyy, myös niiden vastustus lisääntyy. Omaa ajatusmaailmaa vastustavat tarrat eivät kuulu katukuvaan, joten ne peitetään tai poistetaan ja alkaa tarrasota, kertoo Linnasaari.

Tarrasota on piilomainontaa

Tarrojen levittämisestä ja tarrasodista on muodostunut osa aktivismia, ja sitä voi kutsua myös eräänlaiseksi piilomainonnaksi.

Kun tarrojen välittämiä viestejä näkee yhä enemmän arkipäiväisessä katukuvassa, voi se normalisoida aikaisemmin tabuna pidettyjä ajatuksia.

– Vaikea sanoa varmaksi, mikä vaikuttaa mihinkin valintoihin, mutta jos näet jonkin viestin päivästä toiseen koulu- tai työmatkalla, jää se mieleen tavalla tai toisella, pohtii Teemu Väisänen.

Väisänen sanoo odottavansa mielenkiinnolla lisääkö tuleva eduskuntavalikampanjointi tarrojen määrää. Viime kuukausien aikana varsinkin Sinimustan liikkeen tarroja on ilmaantunut monen kaupungin kaupunkiseiniin.

Turun yliopiston väitöskirjatutkija Sanni Linnasaari sanoo, että tarrojen laajalla levittämisellä saadaan myös näkyvyyttä omalle aatteelle tai liikkeelle pienellä panoksella.

– Sinimustan liikkeen tapauksessa kun tarroja on alkanut ilmestyä viime kuukausien aikana yhä enemmän, tuo se heille huomiota niin omilta kannattajilta kuin vastustajiltakin, Linnasaari toteaa.

Hän jatkaa, että tarroja käytetään koko poliittisella kentällä oman kannan julkiseen esittämiseen, ryhmään kuulumisen näyttämiseen ja muiden ryhmien provosoimiseen.

Muualla Euroopassa tarrat ovat jo pitkään olleet aktivismin väline.

– Suomessakin on yhä enemmän tarroja, joilla otetaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin ja konflikteihin. Tämä kertoo ihmisten halusta ja tarpeesta vaikuttaa yhteiskunnan ongelmiin, Linnasaari toteaa.

Kaupungeilla omanlainen tarrakulttuuri

Katukuvassa on myös muunlaisia kuin poliittista ideologiaa julistavia tarroja. Yksi eniten nähtävistä ovat urheiluseurojen kannattajaryhmien tarrat.

Myös uskonnollisia tai uskontoon viittaavia tarroja näkyy Teemu Väisäsen mukaan eri puolilla Suomea.

Eri kaupungeissa on myös osin erilainen tarroituskulttuuri.

Esimerkiksi Rovaniemellä näkyy matkailu ja matkailijoiden jättämät tarrat. Inarissa taas Väisäsen silmään pisti antifasististen tarrojen määrä.

Porissa yksi vilkas ”tarrasotaseinä” sijaitsee matkakeskuksessa, rautatiet alittavassa Porttaali-tunnelissa.

– Porin ominaispiirre on huumoriskene. Tarroihin on kirjoitettu vitsejä tai tarinoita. Se on pieni päivänvalo kaiken vihapuheen ja muun keskellä, sanoo Teemu Väisänen.

Tarrat ovat kuin someseinä

Tarroittaminen on melko helppo ja halpa tapa jakaa omaa ajatteluaan muille tai muuttaa kaupunkikuvaa oman ajattelun näköiseksi.

– Jos liimaamisen aikana ei jää kiinni, tarran takana oleva henkilö jää melkeinpä aina anonyymiksi, mikä madaltaa kynnystä niiden liimaamiseen, sanoo Sanni Linnasaari.

Linnasaari toteaa, että tarrat ja kirjoitukset ovat kaupunkikuvassa luvattomia ja kohdistuvat julkiseen omaisuuteen, mikä aiheuttaa paheksuntaa. Ne nähdään kaupunkimaiseman sotkemisena ja vandalismina.

– Tarrat ja erilaiset kirjoitukset ovat kuitenkin ihmisten tapa ottaa kaupunkitilaa takaisin itselleen ja muokata sitä omakseen. Aktivismin ja vastarinnan tunnetuimpiin välineisiin verrattuna tarrat myös häiritsevät arkipäivää vähän.

Kaikkea tarrojen liimaamisen motiiveista ei kuitenkaan voi tietää. Joku voi läiskäistä jostain saadun tarran sattumanvaraisesti mihin vain, toinen taas ajattelee kannanottoa, omaa ideologiaa ja sen esilletuomista.

– Tarraseinäkin on jonkinlainen someseinä. Tässäkin käydään dialogia, mutta repimällä ja liimaamalla. Somessa tapa on vain toinen. Ja viestit ovat tarroissakin välillä kärkeviä, toteaa Teemu Väisänen.

Hän kertoo Satakunnan Kansan artikkelissa jatkavansa tarrojen kuvaamista, koska ovat nopeasti katoavaa kulttuuria.

Ne voidaan repiä irti, peittää tai siivota pois milloin tahansa.