Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen Casin perjantaina 30. lokakuuta antama ratkaisu avasi Venäjälle tien viiteen tulevaan jääkiekon MM-turnaukseen. Ensimmäinen niistä on Kanadassa 26. joulukuuta alkava alle 20-vuotiaiden MM-turnaus.

Ratkaisu koskee myös vuoden 2027 miesten MM-kisoja Saksassa ja ensi syksyn naisten MM-kisoja Kanadassa. Tällä viikolla Tanskassa alkavia naisten kisoja päätös ei koske.

Venäjän jääkiekkoliitto oli valittanut Casille IIHF:n päätöksestä, jolla maan joukkueiden osallistumiskieltoa jatkettiin.

IIHF oli perustellut osallistumiskieltoa turvallisuusuhilla sekä kilpailujen järjestämiseen ja reiluuteen liittyvillä huolilla.

Casin paneeli katsoi yksimielisesti, ettei IIHF ollut esittänyt riittävästi näyttöä väitteidensä tueksi. Paneelin mukaan IIHF voi sulkea tietyn maan urheilijat kilpailuista turvallisuussyistä vain, jos uhkista on riittävästi näyttöä.

Paneelin puheenjohtajana toimi italialainen Giulio Palermo. Muut jäsenet olivat egyptiläinen Ismail Selim ja brittiläinen Mark Hovell.

Casin päämaja sijaitsee Lausannessa Sveitsissä. Kuva: Denis Balibouse / Reuters

Venäjä siis valitti ja voitti. Ratkaisu ei kuitenkaan tarkoita, että Cas olisi pitänyt Venäjän osallistumista turvallisena.

IIHF:n oma kurinpitolautakunta oli jo toukokuussa kumonnut hallituksen aiemman päätöksen puutteellisten turvallisuusperustelujen vuoksi. Hallitus päätti silti jatkaa Venäjän osallistumiskieltoa.

Kurinpitolautakunnan näkemyksen mukaan IIHF ei voi yksiselitteisesti sulkea Venäjää ja Valko-Venäjää kaikista turnauksista. Hallitus ratkaisi asian siten, että se teki erillisen päätöksen kaikista kisoista erikseen.

Sen vuoksi IIHF päätti jo kesällä sallia Valko-Venäjän osallistumisen muun muassa naisten ja alle 18-vuotiaiden tyttöjen alempien divisioonien MM-kisoihin.

Cas on toistaiseksi julkaissut vain ratkaisun lopputuloksen ja sitä selittävän tiedotteen.

Yksityiskohtaiset kirjalliset perustelut julkaistaan myöhemmin. Siksi vielä ei tiedetä tarkasti, millaista näyttöä IIHF esitti tuomaristolle ja miksi sitä pidettiin riittämättömänä.

Venäjä oli viimeksi MM-jäillä keväällä 2021. Kuva: Natalia Fedosenko / TASS / ZUMA / MVphotos

Casin ratkaisu ei kuitenkaan avaa Venäjälle tietä kaikkiin kansainvälisiin urheilukilpailuihin.

Cas hylkäsi lokakuussa Venäjän curlingliiton ja venäläisurheilijoiden valitukset. Curlingissa osallistumiskieltoa perusteltiin muun muassa sillä, että muut joukkueet saattaisivat kieltäytyä pelaamasta venäläisiä vastaan.

Valtaosa urheilun lajiliitoista on sitoutunut noudattamaan Casin päätöksiä. Cas ratkaisee jokaisen valituksen erikseen kyseisen lajiliiton sääntöjen perusteella.

Cas ei ratkaissut, pitäisikö Venäjän joukkueiden kilpailla ilman kansallisia tunnuksia. Se ei myöskään ottanut kantaa kilpailujen käytännön järjestelyihin.

IIHF ilmoitti olevansa eri mieltä ratkaisusta mutta noudattavansa sitä. Liiton mukaan päätös ei poista Venäjän osallistumiseen liittyviä turvallisuushuolia.

IIHF:n on arvioitava uudelleen muun muassa otteluohjelmia, matkustus- ja majoitusjärjestelyjä sekä turvallisuustoimia. Liiton mukaan kaikkia tarvittavia muutoksia ei voida toteuttaa välittömästi.

Source: Helsingin Sanomat · Mika Räty

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira