Tanskassa tehtiin tv-viihdettä, jonka rajoja venytettiin niin pitkälle, että ohjelma jouduttiin poistamaan vajaa viikko ensi-iltansa jälkeen.
Viime viikon maanantaina ensi-iltansa saaneessa tv-sarjassa Alle elsker Rasmus (Kaikki rakastavat Rasmusta) tanskalainen koomikko Rasmus Wallbridge huijattiin uskomaan, että hän pääsisi toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa oman elokuvan tekemisestä.
Wallbridge tunnetaan Tanskassa muun muassa esiintymisistään television viihdeohjelmissa ja sosiaalisen median komediavideoistaan.
Todellisuudessa koko elokuvaprojekti oli kuitenkin lavastettu. Kuvausryhmä ja muut hankkeeseen osallistuneet näyttelivät roolejaan ja valehtelivat Wallbridgelle kuukausien ajan.
Neljän kuukauden kuluttua koomikolle paljastettiin, ettei elokuvaa ollut koskaan tarkoituskaan tehdä.
Sen sijaan häntä oli kuvattu salaa kuusiosaiseen komediasarjaan, jonka päähenkilö hän itse tietämättään oli. Sarjan esitti Tanskan valtion omistama televisioyhtiö TV2.
Lokakuun alkupuolella TV2-kanava hehkutti julkaisevansa kuun lopussa viihdettä, joka rikkoo rajoja ja jollaista ei ole koskaan aiemmin nähty tanskalaisessa televisiossa.
Yhtiön mukaan ohjelman tarkoituksena oli saada Wallbridge uskomaan, että hän kehittää yhdessä työparinsa, koomikko-näyttelijä Martin Johannes Larsenin kanssa kauhukomediaa.
Ohjelmaan osallistui liki 150-päinen joukko, josta osa oli Wallbridgen ystäviä ja tuttuja. Ohjelmassa nähdään muun muassa, kuinka Wallbridge osallistuu Liettuassa järjestettyihin lavastettuihin elokuvakuvauksiin.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT on verrannut ohjelmaa vuonna 1999 ilmestyneeseen The Truman Show -elokuvaan. Se kertoo Truman Burbankista, joka elää tietämättään valtavassa televisio-ohjelmassa, ja muut hänen ympärillään esittävät rooleja.
Kuukausien jälkeen Wallbridgelle paljastui, että hän oli ainut, joka ei tiennyt kuvausten todellista luonnetta. TV2:n mukaan paljastus oli Wallbridgelle suuri järkytys. Hän kertoi olleensa täysin sitoutunut elokuvaprojektiin.
”Tämä on aika hurja tapa tehdä viihdettä, ja koomikkona ymmärrän kyllä, miksi se on hauskaa”, Wallbridge kommentoi lokakuun alussa ennen ohjelman julkaisua.
Ohjelman konsepti alkoi herättää runsasta arvostelua julkaisunsa jälkeen. Sitä on kritisoitu muun muassa psykologisesta manipuloinnista ja Wallbridgen julkisesta nöyryyttämisestä, kertoo tanskalainen elokuvalehti Ekko.
Wallbridge kommentoi asiaa viikonloppuna Instagram-tilillään. Hän kertoi pitkässä tekstissä, että hänen tyttöystävänsä ja managerinsa eivät tienneet, että elokuvaprojekti oli huijausta.
Hän myös kehotti TV2-kanavaa olemaan tekemättä vastaavanlaisia ohjelmia tulevaisuudessa.
Aluksi TV2 puolusti ohjelmaa. Yhtiö perusteli, että Wallbridge oli saanut totuuden paljastuttua mahdollisuuden vaikuttaa siihen, esitetäänkö ohjelma televisiossa.
Lauantaina päivä ensi-illan jälkeen ohjelma kuitenkin poistettiin katsottavista, ja yhtiö on sittemmin pyytänyt anteeksi.
TV2:n ohjelmajohtaja Dorthe Thirstrup myönsi lausunnossaan, ettei kanava ollut asettanut Wallbridgeä oikeudenmukaiseen asemaan kuvausten aikana, eikä silloin, kun koomikon piti päättää, voisiko hän seistä ohjelman takana.
Julkisesti anteeksi on pyytänyt myös huijaukseen osallistunut Wallbridgen ystävä ja työpari Martin Johannes Larsen, kertoi tanskalainen kulttuuri- ja viihdemedia Soundvenue.
TV2 on käynnistänyt asiasta sisäisen selvityksen.
Komediasarja on nostattanut Tanskassa poikkeuksellisen voimakasta keskustelua.
Useat tanskalaispoliitikot vaativat sunnuntaina kulttuuriministeri Zenia Stampea puuttumaan tapaukseen. Stampe totesi, että on kaikkien edun mukaista, että TV2 antaa tanskalaisille selvityksen tapahtuneesta ja palauttaa luottamuksensa, kertoi tanskalainen uutistoimisto Ritzau.
Pääministeri Mette Frederiksen kommentoi tiistaina toivovansa, että ohjelma saisi kaikki pohtimaan tarkemmin, mitä halutaan julkaista ja millaisella moraalilla.
Source: Helsingin Sanomat · Marika Jegoroff
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira