Tasavallan presidentti palkitsee isiä ja isoisiä Säätytalolla järjestet­tävässä juhlassa Helsingissä.

Vauva puristaa aikuisen sormea; vauvan paidassa autojen kuvia.
Tilastokeskuksen viime vuoden tietojen mukaan isoisät olivat keskimäärin 64-vuotiaita saadessaan lapsenlapsen. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

4:00

Isänpäivää vietetään Suomessa marraskuun toisena sunnuntaina.

Päivästä tuli virallinen liputuspäivä vuonna 2019.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on 1,3 miljoonaa isää. Ensimmäisen biologisen lapsen syntyessä miehen ikä on keskimäärin 32,4 vuotta.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on myöntänyt toista kertaa valtiollisia kunniamerkkejä isille, jotka ovat ansioituneet lasten ja nuorten kasvatustyössä.

Tänä vuonna kunniamerkin saa 26 isää. Mitalit annetaan tänään isänpäivänä Säätytalossa Helsingissä.

Palkittavien isien keski-ikä on tänä vuonna 63 vuotta, kerrotaan Väestöliiton tiedotteessa. Kunniamerkin saajat ovat kotoisin eri puolilta maata ja osa heistä on myös isoisiä.

Source: Yle · Anna Horppu

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira