Vain Ikurin liikuntahallin katto tuntuu rajoittavan pompun korkeutta, kun tamperelainen Aada Elo, 13, ponnistaa trampoliinilta.
– Vuosi sitten en hypännyt noin korkealle, nyt on tullut tosi paljon lisää voimaa, Elo sanoo.
Vasta 13-vuotias Elo edustaa Suomea World Age Group Competitions -arvokisoissa (WAGC) Kiinan Nanjingissa. Lajina hänellä on tuplaminitrampoliini eli DMT, ”demi”.
DMT:ssä suoritetaan kaksi peräkkäistä akrobaattista liikettä ennen alastuloa: toinen trampoliinin päällä ja toinen alastulossa. Liikkeessä käytettävä trampoliini on minitrampoliinia pidempi ja leveämpi. Sille ponnistetaan juoksuvauhdin kautta.
Elo on tällä kertaa ainoa lajinsa edustaja Suomen maajoukkueessa. Paikka edustusjoukkueessa on pyörinyt nuoren voimistelijan mielessä koko kauden.
– Kun viimeinen arvokilpailu oli ohi, tiesin, että pistemäärän pitäisi riittää. Silti paikka oli vähän yllätys, Elo sanoo.
Löysä spagetti ei kelpaa
Vaativien liikesarjojen toteuttaminen edellyttää vauhtia ja jäntevyyttä.
– Tarvitaan tosi paljon ponnistusvoimaa, että liikkeet onnistuvat. Kroppa ei saa olla yhtään löysä spagetti, Elo selittää.
Ja sitä voimaa Elon jaloista löytyy.
Ponnistusvoimaa kasvatetaan esimerkiksi juoksuspurteilla ja voimaharjoittelulla.
Fyysinen voima ei kuitenkaan yksinään riitä. Vähintään yhtä tärkeä asia on korvien väli, sillä laji sisältää vaativia akrobaattisia temppuja ilmassa.
– Niitä liikkeitä ei voi tehdä, jos pelkää, Elo kiteyttää.
Elon mukaan mahdollinen pelko häviää tekemisen ja onnistumisen myötä. Siihen auttavat myös valmentajat, joiden kanssa liikkeet voi käydä läpi kohta kohdalta. Aina sekään ei riitä.
– On yksi liike trampalla, jossa olen tullut niskoilleni, ja niiden pelkojen kanssa on edelleen aika paljon tekemistä. En oikein pysty sitä vieläkään tekemään. Siitä tunteesta pitäisi päästä yli, Elo sanoo.
Vaikka joskus pelko voi ottaa vallan, urheilijana Elo on mielestään rohkea ja itsepäinen.
– Jos päätän jotain, on minun saatava toteuttaa se. Minulla ei ole itsesuojeluvaistoa ollenkaan, Elo sanoo.
Liikkuuko sun päässä mitään?
Elo kertoo muun muassa tehneensä vaativan suoratuplan eli suoran tuplavoltin taaksepäin ilman, että oli ensin harjoitellut liikkeen alastuloa palamonttuun.
– Tein sen heti trampalla. Siskoni kysyi, että liikkuuko sun päässä mitään, Elo kertoo.
Palamonttua käytetään erityisesti vaikeiden temppujen harjoittelussa, jolloin alastulosta saadaan mahdollisimman turvallinen.
Isä Jesse Elo allekirjoittaa tyttärensä huimapäisyyden.
– Laji on hänelle ominainen, koska itsesuojeluvaistoa ei ole.
Äiti Sanna Elon mukaan tämä on tyttären supervoima, vaikka välillä vanhempia hirvittääkin.
– En aina edes pysty katsomaan kaikkia temppuja treeneissä. Ne ovat välillä näyttäneet niin hurjilta, Sanna Elo sanoo.
Näin Aada Elo itse, hänen vanhempansa ja valmentajansa luonnehtivat Tampereen voimistelijoiden 13-vuotiasta urheilijaa.
Räjähtävää voimaa ja rohkeutta
Elon valmennustiimi koostuu neljästä valmentajasta. Yksi heistä on Annika Savola. Savola on ollut päävastuullinen valmentaja Kiinan arvokisoihin valmistavissa treeneissä.
Lajissa tarvitaan hänen mukaansa räjähtävän voiman ja nopeuden lisäksi paljon rohkeutta.
– Juoksusuoran alussa tehty päätös tulevasta tempusta täytyy pystyä viemään loppuun saakka, Savola sanoo.
Itse kisoissa arvostellaan liikkeiden suorituspuhtautta. Jokaisesta liikkeestä saa vaikeuspisteet riippuen siitä, paljonko se sisältää volttipyörintää tai kierteitä. Myös alastulo arvostellaan.
– Tässä vaiheessa ei enää opetella mitään uusia temppuja vaan haetaan varmuutta sarjoihin, jotka Aada osaa hyvin, Savola kertoo.
Elon valinta maajoukkueeseen ei Savolalle tullut suurena yllätyksenä.
– Ei se toki ole läpihuutojuttu, mutta Aada pystyy tekemään todella vaikeita temppuja, joten tiesin, että jo niistä kertyy näyttökilpailuissa paljon pisteitä.
Mutta mikä on valmentajan mielestä Aadan paras ominaisuus?
– Aada on hyvä tyyppi ja hänen kanssaan on hauska treenata, Savola kiteyttää.
Source: Yle · Maria Salovaara
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira