– Mitä ihmettä! En enää ikinä palaa Amsterdamiin!
Auton ikkunasta siintää tummana vaahtoava Näsijärvi, kun Amsterdamissa asuva bolivialais-brasilialainen muusikko Ibelisse Guardia Ferragutti kaartaa taksilla Kaupinojan saunan eteen Tampereella.
– Ihmisillä on jännä ilme silloin, kun he tulevat saunalta ensimmäistä kertaa. Ihan kuin heillä olisi vähemmän ryppyjä, kuvailee Tampereen Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Minnakaisa Kuivalainen.
Vuosittain pyhäinpäivän ympärillä vietettävän Tampere Jazz Happening -festivaalin tapa viedä kansainväliset artistit saunomaan juontaa juurensa jo lähes 20 vuoden taakse.
– Saunomismahdollisuuden tarjoaminen lähti liikkeelle siitä, että Tampereella on paljon yleisiä saunoja, mutta ennen kaikkea haluamme tarjota vieraillemme mieleenpainuvan elämyksen, Kuivalainen kertoo.
Vastaisku kiertueen monotonisuudelle
Kiertuemuusikon arki on usein pelkkää keikka–hotelli–lentokenttä-rytmiä, ja juuri siihen festivaalijärjestäjät toivovat saunan tarjoavan pienen hengähdystauon.
Jos artisteilla ei kuitenkaan ole aikaa vierailla yleisessä saunassa, festivaali tarjoaa mahdollisuuden saunoa myös esiintymispaikan takatiloissa.
Guardia Ferraguttin luotsaamien monikulttuuristen AWICHAS ja MESTIZX-yhtyeiden muusikot hyödynsivät tämän tilaisuuden ennen ensimmäistä keikkaansa.
– Koin henkilökohtaisesti, että sauna todella auttoi minua keskittymään, tuntemaan yhteyden omaan kehooni ja myös musiikkiin, jota soitimme, Guardia Ferragutti kertoo.
Lyömäsoittaja Frank Rosaly puolestaan kuvailee, miten sauna auttoi purkamaan stressiä, jonka aiheutti keskeneräiseksi jäänyt soundcheck.
– Olin todella kireänä ennen keikkaa. Saunominen muutti sen energian, joka meillä oli soundcheckin jälkeen. Syntyi ainutlaatuinen yhteenkuuluvuuden kokemus, joka heijastui yhteissoittoomme, Rosaly kertoo.
Mieleenpainuva kokemus
Muusikot yllättyivät siitä, miten maanläheistä ja luonnonläheistä suomalaisten saunominen on.
– Saunakulttuuri Suomessa ei ole vain hyvinvointijuttu, vaan arkinen kokemus, Guardia Ferragutti ihastelee.
Yhtyeen kreikkalainen jäsen Lida Brouskari yhtyy näkemykseen ja liittää kokemuksen laajempaan kulttuuriin.
– Koen, että saunominen on osa suomalaista kulttuuria, jota ihmiset tekevät joka viikko selviytyäkseen ehkä talvesta. Tämä ei ole ylellisyyttä, vaan välttämättömyys.
Festivaalin ajatus on, että saunominen tapahtuu julkisten saunojen yleisillä vuoroilla. Puertoricolais-yhdysvaltalainen rumpali Frank Rosaly kuvailee paikallisten kanssa saunomista erityiseksi kokemukseksi.
– Tavalliset ihmiset, lapset ja vanhukset tekemässä jotain, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle tuhansien vuosien ajan. Tämä on elävä perinne, ja on kaunista päästä astumaan siihen sisään.
Saunaan ei pakoteta
Kiinnostus saunaa kohtaan vaihtelee muusikoiden keskuudessa yllättävän systemaattisesti.
– Mitä kauempaa vieraat ja artistit tulevat, sitä mieluummin he menevät saunaan ja myös jääkylmään veteen. Pohjoismaisille siinä ei ole mitään eksoottista, Kuivalainen sanoo.
Kaikki eivät halua saunaan, ja se on täysin hyväksyttyä. Saunominen onkin ajateltu mahdollisuudeksi, ei pakoksi.
Tällainen erityinen keikkamuisto elää pitkään kiertueen jälkeenkin.
– Olen kuullut, että esimerkiksi New Yorkissa muusikot ovat tavanneet ja muistelleet sitä, kun ovat olleet saunomassa Tampere Jazz Happeningissa, Kuivalainen toteaa lämpimästi.
Entä suosittelisivatko muusikot saunakokemusta osana kiertue-elämää?
Vastaus on yksimielinen ja välitön:
– Kyllä! Sataprosenttisesti. Palaan Suomeen joka vuosi, Guardia Ferragutti huudahtaa.
Source: Yle · Laura Korhonen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira