Euroopassa tehtiin kuun vaihteessa laajoja kyberhyökkäyksiä kauppojen kylmälaitteisiin. Hyökkäykset aiheuttivat joillekin elintarvikealan yrityksille suuria taloudellisia tappioita. Kohteena on arveltu olleen myös suomalaisia kauppoja.
Hyökkääjät hyödynsivät teoissaan ainakin tanskalaisen Danfoss-yhtiön valmistamia kylmälaitteiden säätöjärjestelmiä. Hyökkääjät pystyivät nostamaan internetin kautta kylmätilojen ja -varastojen lämpötiloja, jolloin tuoretuotteita ja pakasteita tuhoutui. Liikenne- ja viestintäviraston kyberturvallisuuskeskus kertoi, että hyökkäykset kohdistuivat muun muassa niin vanhoihin laitteisiin, ettei niihin ollut enää edes saatavissa kyberhyökkäyksiä estäviä päivityksiä.
Hyökkäysten tekijästä ei ole varmuutta. Syyttävä sormi on osoittanut valtiollisia toimijoita, kuten Venäjää ja Irania. Toisaalta esimerkiksi suomalainen tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen on arvellut, ettei taustalla ole valtiollinen toimija vaan todennäköisemmin yksittäinen ihminen. Hyppösen mukaan valtiolliset toimijat keskittyvät yleensä vakoiluun ja sabotaasiin, eikä pakasteiden pilaaminen sovi niiden profiiliin.
Kylmälaitteet olivat vielä otsikoissa, kun valtioneuvosto julkaisi Suomen neljännen kansallisen riskiarvion. Siinä ennakoidaan, millaisia uhkia ja riskejä Suomeen voi kohdistua ja miten ne vaikuttaisivat yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin. Taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös, jonka mukaan EU-maiden pitää parantaa riskiarvioitaan ja kertoa niistä komissiolle tiivistetysti kolmen vuoden välein.
Kylmäaltaiden tai elintarvikkeiden kylmäketjun toiminnan häiritseminen on hyvä esimerkki tietoyhteiskuntaan liittyvistä riskeistä, jollaisia kansallista riskiarviota koonneet ovat joutuneet miettimään. Lokakuussa alkaneet hyökkäykset eivät vaikuttaneet vielä vakavasti eurooppalaiseen ruokahuoltoon, mutta ne osoittivat kouriintuntuvasti sen, miten digitaalinen haavoittuvuus voi muuttua hyvin konkreettiseksi häiriöksi.
Kansalliseen riskiarvioon on koottu erilaisten riskiteemojen alle 24 kansallista riskiä. Näistä riskeistä vain noin kolmannes on arvioitu todennäköisiksi tai melko todennäköisiksi, koska niiden toteutumisesta on vahvoja tai runsaita merkkejä. Melko todennäköisinä pidetään eläintautiepidemiaa, laajalle levinnyttä epidemiaa, suurta merionnettomuutta, laajaa maastopaloa ja rahoitusjärjestelmän häiriötä. Sotilaallisen voiman käyttökin Suomea vastaan on mainittu, mutta riski on arvioitu vain mahdolliseksi.
Valtioneuvosto julkaisi kansallisen riskiarvion.
Todennäköisiksi on arvioitu vain kaksi riskiä eli informaatiovaikuttaminen sekä poliittinen ja taloudellinen vaikuttaminen. Ne kuuluvat siis niihin uhkiin, joiden toteutumisesta riskiarvion laatijoilla on eniten konkreettisia havaintoja.
Kansallinen riskiarvio määrittelee informaatiovaikuttamisen järjestelmälliseksi toiminnaksi, jolla pyritään vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ihmisten käyttäytymiseen ja päätöksentekijöihin. Suomea ei arviossa pidetä informaatiovaikuttamisen keskeisenä kohteena, mutta Nato-jäsenyys on tuonut mukanaan entistä vihamielisempää vaikuttamista. Keskeisimpänä toimijana pidetään Venäjää.
Poliittisella ja taloudellisella vaikuttamisella ja painostuksella tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa jokin taho pyrkii vaikuttamaan Suomen päätöksentekoon ja toimintaan. Tarkoituksena on saada esimerkiksi Suomen valtion johto tai yritykset toimimaan halutulla tavalla. Kansallisessa riskiarviossa muistutetaan, että suurimmat kyvyt ja resurssit vaikuttamiseen on suurvalloilla. Nimeltä mainitaan Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat.
Kansallinen riskiarvio ei ole ennuste tulevasta kehityksestä vaan lähtökohta varautumiselle erilaisten uhkien varalta. Arviot eivät myöskään sinällään kerro suoraan riskien seurausten vakavuudesta.
Tällainen realistinen ja perusteltu käsitys riskeistä on tässä ajassa tärkeä. Samoin sen säännöllisen päivittämisen jatkaminen.
Source: Helsingin Sanomat
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira