Teknologiateollisuuden suhdannetilanne on jatkanut parantumistaan, ja nyt se näkyy myös alan työllisyyden selvänä kasvuna.

Teknologiateollisuuden henkilöstömäärä kääntyi heinä–syyskuussa kasvuun. Alan työllisyyskehitys on nyt vahvinta sitten alkuvuoden 2023.

Henkilöstön määrä teknologiateollisuudessa kasvoi noin 900 henkilöllä. Kaikkiaan ala työllisti syyskuun lopussa noin 331 100 ihmistä.

Lomautusjärjestelyjen piirissä oli syyskuun lopussa edelleen 10  000 työntekijää.

Tiedot käyvät ilmi Teknologiateollisuuden tuoreesta tilauskanta- ja henkilöstötiedustelusta.

Erityisen vahvasti työllisyys on kasvanut kone- ja metalliteollisuudessa, jossa on eniten alan työpaikkoja. Siellä myös henkilöstömäärä on nyt suurimmillaan sitten finanssikriisin eli lähes pariinkymmeneen vuoteen.

Työntekijöiden määrä kasvoi myös metallien jalostuksessa sekä suunnittelu- ja konsultointialalla.

Sen sijaan tietotekniikka-alalla työntekijämäärä jatkoi laskuaan, vaikka alan liikevaihto kasvoikin tammi-elokuussa kymmenen prosenttia vuodentakaisesta.

Elektroniikka- ja sähköteollisuudessa työntekijämäärä pysyi ennallaan.

Teknologiateollisuus tunnetaan Suomen suurimpana vientialana, ja talouskasvun alkaminen on näkynyt ensimmäisenä juuri siellä.

Siitä kertovat kaikki keskeiset indikaattorit. Alan tuotanto on kasvanut koko vuoden ajan.

Tilauskannat ovat vahvistuneet jo lähes kahden vuoden ajan. Erityisesti meri- ja puolustusteollisuus ovat saaneet poikkeuksellisen suuria tilauksia. Luvuissa näkyvät toki kolmannelle vuosineljännekselle kirjatut suuret risteilijätilaukset.

Tilauskantojen arvo oli syyskuun lopussa 34 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten, ja uusia tilauksia tuli 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Myös yritysten saamat tarjouspyynnöt ovat jatkaneet kasvuaan.

Kaikkiaan teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi tammi–heinäkuussa yhdeksän prosenttia ja tavaravienti kuusi prosenttia.

Teknologiateollisuuden mukaan maailmantalous on kestänyt kuluvan vuoden kriisit odotettua paremmin, ja talouskasvu on ollut maailmalla ennakoitua nopeampaa.

Ostopäällikköindeksit ennakoivat edelleen kasvua keskeisille vientimarkkinoille.

Hyvästä vedosta huolimatta maailmantalouden riskit ovat Teknologiateollisuuden mukaan edelleen huomattavat. Haasteita tuovat kauppapoliittiset jännitteet, Lähi-idän konfliktit ja inflaatioon ja korkokehitykseen liittyvä epävarmuus.

Source: Helsingin Sanomat · Merja Saarinen HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira