Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkoi maanantaina 26. lokakuuta julkinen oikeudenkäynti, joka on herättänyt keskustelua seksuaaliväkivallan uhreihin kohdistuvista asenteista. Tunkkaisen asenneilmapiirin lävähtäminen naamalle on raskasta sadoilletuhansille seksuaaliväkivallan uhreille, joissa tämä voi nostattaa pintaan vaikeita tunteita vielä vuosien jälkeen. Keho ei unohda. Traumaattiset kokemukset aktivoituvat. Sydän hakkaa, hermosto käy ylikierroksilla, tunteiden vyöry on tukahduttaa alleen.
Oma viimeaikainen kokemukseni seksuaaliväkivaltaan liittyvistä asenteista koskee valikoitunutta ryhmää eli kirjallisuudesta kirjoittavia ihmisiä.
Julkaisin alkuvuodesta 2025 seksuaalista väkivaltaa käsittelevän romaanin. Kaunokirjallisten tavoitteiden ohella minulla oli yhteiskunnallisia pyrkimyksiä: halusin lisätä ymmärrystä siitä, miten vaikeaa uhrin on tunnistaa ja myöntää seksuaaliväkivaltaa edes itselleen. Samalla pyrin kuvaamaan tavallista mutta huonosti ymmärrettyä traumareaktiota, joka ilmenee rajojen menettämisenä ja sitä seuraavana itsesuojeluvaiston puutteena. Trauma kerää päälleen lisää traumaa, ja syntyy tuhoisa kierre.
Sain romaanilla näkyvyyttä, haastatteluja ja kritiikkejä, jotka olivat sävyltään pääosin myönteisiä. Sain palkinnonkin. Mikä siis meni väärin? Mitä vielä voi toivoa?
Haastatteluissa useampi kuin yksi toimittaja kysyi minulta, kuinka monta kertaa minut on raiskattu. Vastasin, etten vastaa tällaiseen kysymykseen. Seuraava kysymys käsitteli sitten oletettua huumeiden käyttöäni tai ongelmia, joita aiheesta kirjoittaminen voi aiheuttaa rakkaimmilleni.
Tuntui, että tavoite oli päästä pöyristelemään. Romaanista käydyssä keskustelussa olikin usein moralistisia äänenpainoja. Päähenkilön traumareaktioita pidettiin holtittomina hölmöilyinä ja seksuaaliväkivallan kuvaamista paljasteluna. Lukupiirin keskustelussa huomion vei päähenkilön satunnainen huumeiden käyttö. Kritiikissä taas päiviteltiin, miksi väkivallalle pitää antaa seksuaaliväkivallan kierrettä kuvaavassa romaanissa niin paljon tilaa.
Kritiikki ei siis kohdistunut romaanin kirjallisiin ansioihin, vaan seksuaaliväkivallan näkyväksi tekemiseen ja päähenkilön eli uhrin käytökseen. Kuulostaako tutulta?
Moralismi ja pöyristely heijastavat juuri niitä asenteita, jotka tekevät seksuaalisesta väkivallasta kertomisen niin vaikeaksi. Ja kertominen on tärkeää, koska vain silloin häpeä voi todella vaihtaa puolta.
- Hanna Lantto
- filosofian tohtori, vuoden 2025 esikoiskirjailija
- Helsinki
HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.
Source: Helsingin Sanomat
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira