Sari Saxholm on ainoa kolttasaamelainen pelimanni – haitari vie hänet aina takaisin Sevettijärvelle oman yhteisön luo

Katrillitanssi ja harmonikan soitto ovat Helsingissä asuvalle Sari Saxholmille tapoja joilla ylläpitää omia saamelais­juuria.

14:30

Ennen vanhaan olohuoneen lattioilta vain potkaistiin matot pois alta ja huonekalut siirrettiin sivuun katrillin alkaessa.

Vielä Sari Saxholmin lapsuudessa Sevettijärvellä, Pohjois-Inarissa kolttasaamelaisilla oli tapana pistää spontaanisti tanssit pystyyn tavallisena arkipäivänä.

Katrilli on kolttasaamelaisten perinteinen ryhmätanssi, jonka juuret ulottuvat eurooppalaisiin hoveihin.

Saxholmin perheessä katrilli kuului jokapäiväiseen elämään: nuori tyttö kiersi isänsä ja mummonsa mukana tanssitapahtumissa, ja kylän tanssilava sijaitsi oman kodin vieressä. Kesäöinä Sari Saxholmilla oli tapana hiipiä veljensä kanssa salaa katsomaan aidan raosta, mitä tanssilavalla tapahtui.

– Kun on kasvanut tanssilavan vieressä, siitä on pakosta tullut iso osa omaa elämää, kuvailee Saxholm.

Saxholm alkoi itsekin tanssia jo nuorena, ja pian isä osti hänelle oman pianohaitarin.

Haitarinsoitto vei mennessään jo ensimmäisestä kerrasta, ja sitä hänelle opetti kokenut inarilainen pelimanni Ahti Similä.

Saxholm on ollut tunnettu kolttakatrillin säestäjä jo nuoruudestaan lähtien.

– Silloin, kun soitan, eläydyn itsekin siihen tanssiryhmän riemuun. Seuraan, miten tanssi etenee, kuinka nopea tahti on ja millainen tunnelma on. Elävä musiikki tekee katrillista katrillin, hän pohtii.

Pienelläkin pelimannihaitarilla saa paljon aikaan. Videolla Saxholm esittelee haitariaan.

Yhteisille tansseille olisi tarvetta

Tällä hetkellä Sari Saxholm on ainoa kolttasaamelainen pelimanni. Peruskoulun jälkeen hän muutti kauas kotoaan Kaustisen musiikkilukioon. Myöhemmin insinöörin työ vei Saxholmin Helsinkiin.

Katrillitanssi vie hänen ajatuksensa aina takaisin Saamenmaalle ja omien sukulaisten luo. Kun hän soittaa haitariaan kotisohvallaan, mielessä liikkuvat Sevettijärven ihmiset ja katrillin riemu.

Lapsuuden katrillitavat ovat tänä päivänä pelkkä muisto: harvemmin enää kokoonnutaan tanssimaan yhdessä. Nykyään katrillimenot täytyy suunnitella tarkasti etukäteen.

– Joka kerta, kun otan haitarin esille ja soitan, pohdin sitä, milloin pääsisimme jälleen yhdessä tanssimaan ja pääsisin säestämään.

Haitarinsoitto kuuluu Saxholmin arkipäivään. Hän käy viikoittain kansanopiston haitariryhmän harjoituksissa.

– Kun soitan haitaria, mielessä pyörii paljon ajatuksia, mutta tämä on minulle myös hienoa vastapainoa kaikille työasioille. Musiikki vie murheet mukanaan ja työpäivän stressi katoaa, hän kuvailee.

Kolttasaamelaisten tanssiperinne on hiljalleen taas elpymässä: kolttasaamelaiset nuoret ovat kiinnostuneet tanssimisesta ja opettavat taitoa eteenpäin muille.

Saxholm toivoisi, että kolttasaamelaisia säestäjiä olisi enemmän. Hän ilahtui, kun ystävättären poika kiinnostui haitarinsoitosa. Kesästä lähtien he ovat harjoitelleet yhdessä kolttasaamelaisten tanssien säestämistä.

– Se on aivan erityinen tunne soittaa yhdessä jonkun kanssa eikä aina yksin.

– Yksin soittaminen voi olla raskasta, kun kädet väsyvät, tahti hidastuu ja tanssijat voivat seota askelissaan virheideni vuoksi. Kun on useampi pelimanni, pystymme tukemaan toisiamme.

Alun perin kolttasaamelaisten katrillia ei ole tarkoitettu esiintymisiin: se oli tärkeä yhteisön ”leikkihetki”, jossa ilakoitiin yhdessä. Koltansaameksi myös puhutaan katrillin leikkimisestä, siõrrâd kaʹdreel.