Salibandyn MM
- Päävalmentaja Esa Jussila julkisti Suomen 20 pelaajan salibandyjoukkueen MM-kotikisoihin.
- Joukkueessa on 16 pelaajaa Malmön MM-kultajoukkueesta ja 4 ensikertalaista.
- Salibandyn MM-kisat pelataan Tampereella 5.–13.12.
Suomi voitti MM-kisojen kenraaliharjoituksessa Ruotsin selkein 8–2-lukemin. Kuva: Salibandy.fi
13:11
Suomen miesten salibandymaajoukkueen päävalmentaja Esa Jussila julkisti joukkueensa joulukuussa Tampereella pelattaviin MM-kotikisoihin.
Valinnat 20 kisapelaajan joukkueeseen olivat pääosin odotetunlaisia. Kaksi vuotta sitten Malmössä MM-kultaa juhlineesta joukkueesta valittiin mukaan 16 pelaajaa.
MM-Joukkueen kokenein pelaaja on 36-vuotias Eemeli Salin, jolle MM-kisat ovat uran seitsemännet. Myös Nico Salo, 32, pelaa seitsemännet MM-kisat.
Ryhmän kuopus on Luukas Hyvärinen, 21. Hän oli Suomen nuorin myös kaksi vuotta sitten Ruotsin kisoissa.
MM-kisojen ensikertalaisia on neljä: F-liigan pistepörssin viime kaudella voittanut Riku Hakanen, Ruotsissa pelaava puolustaja Otto Kilpi, sekä espoolaista Oilersia pitkään edustaneet Antti Suomela ja Markus Markkola.
Yllättävin nimi on laitahyökkääjä Markkola, joka täyttää marraskuussa 31 vuotta.
Markus Markkola pelaa Tampereella uransa ensimmäiset miesten MM-kisat. Kuva: Salibandy.fi
Helsinkiläislähtöinen hyökkääjä oli maajoukkueen kesäleirillä jo vuonna 2014, mutta debytoi lopulta Suomen paidassa vasta tämän vuoden kesäkuussa.
Myös toinen Oilersista valittu debytantti Antti Suomela, 28, on kokenut. Puolustaja on pelannut urallaan yli 300 liigaottelua.
Eniten kisapelaajia on Markkolan ja Suomelan edustamasta Oilersista, kaikkiaan viisi. Tampereen Classicista Jussila valitsi neljä pelaajaa.
Salibandyn MM-kisat pelataan Tampereella 5.–13.12.
Suomi kohtaa alkulohkossaan Sveitsin, Norjan ja Latvian.
Suomen joukkue Tampereen MM-kisoihin
Maalivahdit
Oskari Fälden, Thurgau (SUI)
Markus Laakso, Oilers
Puolustajat
Eemeli Akola, Växjö (SWE)
Nico Jonaeson, Nokian KrP
*Otto Kilpi, Nykvarn (SWE)
Otto Lehkosuo, Indians
Miska Mäkinen, Oilers
*Antti Suomela, Oilers
Hyökkääjät
Juuso Ahola, Nokian KrP
Aaro Astala, Oilers
*Riku Hakanen, SPV
Oskari Heikkilä, Classic
Luukas Hyvärinen, OLS
Heikki Iiskola, Växjö (SWE)
Justus Kainulainen, Zug (SUI)
Alpo Laitila, SPV
*Markus Markkola, Oilers
Joona Rantala, Classic
Eemeli Salin, Classic
Nico Salo, Classic
*ensikertalainen
Luitko jo nämä?
Source: Helsingin Sanomat · Jaakko Tiira
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira