Oilers–Indians 6–0

Espoon salibandyherruudesta ei jäänyt pienintäkään epäselvyyttä Tapiolan perjantai-illassa. Espoon paikallisväännöt ovat tavanneet olla kiihkeitä ja tasaisia, mutta kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Oilers vei, ja Indians pyristeli perässä.

Kotijoukkue Oilers tuli ottelun alkuun hurjalla vimmalla, vieraileva Indians oli unessa. Oilers oli 2–0-karkumatkalla jo ajassa 1.42 Antti Suomelan ja Jasper Auvisen tekemillä maaleilla.

Šokkialun jälkeen pääosiin nousivat molempien joukkueiden maalivahdit. Oilers loi rahtusen enemmän maalipaikkoja, mutta seuraavaa maalia saatiin odotella aina aikaan toisen erän puoliväliin saakka.

Vastikään Suomen MM-joukkueeseen valittu Markus Markkola latasi nopean pelinkäännön jälkeen suoraan syötöstä 3–0. Lisää kolisi heti seuraavassa vaihdossa, kun vieraiden kapteeni Otto Lehkosuo lahjoitti isännille 2vs1-hyökkäyksen, josta Auvinen rankaisi.

Vielä erän loppupuolella Tuomas Ojala tyylitteli soolokuljetuksensa päätteeksi Oilersille tylyt 5–0-taukolukemat.

Päätöserässä Indiansin kavennusyritykset epätoivoiseksi rätkimiseksi kaukaa Oilersin maalista.

Aaro Astala viimeisteli 6–0-loppulukemat ylivoimalla.

Markus Laakso venyi nollapeliin 20 torjunnallaan.

Etenkin Oilersin aggressiivisen prässin alla Indians oli ongelmissa läpi ottelun.

Prässi on ollut Oilersin vahvuus jo vuosia, mutta tällä kaudella siihen on vielä paremmat eväät. F-liiga päätti, että seurat voivat hakea poikkeuslupaa pienemmälle kaukalolle.

Oilers on yksi viidestä joukkueesta, joka sai poikkeusluvan. Ahtaassa Tapiolassa kaukaloa on kavennettu metrillä.

Tämän myös huomasi. Avauserässä Oilersin Waltteri Vesterinen sai kontaktin laidan lähellä, mutta pyllähti turvallisesti laidan yli. Aiemmilla mitoilla Oilers-sentteri olisi lentänyt selkä edellä seinään.

40 neliötä aiempaa pienempi kaukalo näytti myös tuovan kentälle säpinää. Peli virtasi kovalla sykkeellä läpi ottelun. Hyökkäysalueella paine oli välittömästi pallollisen pelaajan niskassa.

Paremmin tämä sopi Oilersille, joka on pallottomana aktiivisempi, pallon kanssa suoraviivaisempi ja myös pelaajamateriaaliltaan Indiansia parempi joukkue.

Source: Helsingin Sanomat · Jaakko Tiira

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira