Ruotsalainen kunnanjohtaja on tuottanut ja esiintynyt salaa useissa pornoelokuvissa, paljasti maan yleisradioyhtiö SVT keskiviikkona.
Kaikki alkoi, kun Pohjois-Ruotsissa sijaitsevan Jokimukan kunnanjohtaja Lars Eriksson vapautettiin tehtävästään lokakuussa. Viikkoa myöhemmin hän sai palata tehtäväänsä, mutta ilman henkilöstöön, talouteen ja budjettiin liittyvää vastuuta.
Syytä asialle ei kerrottu.
SVT alkoi tutkia asiaa ja sai selville Erikssonin julkisuudessa salassa pitämän taustan pornoteollisuudessa. Lehden mukaan Eriksson on esiintynyt ja tuottanut pornoelokuvia vuodesta 2018 lähtien salanimellä ”Hans”.
Pian SVT:n paljastuksen jälkeen kunnanhallituksen työvaliokunta päätti, että Eriksson joutuu jättämään tehtävänsä. Hänelle maksetaan kuuden kuukauden palkkaa vastaava erokorvaus.
Kaksi elokuvista, joissa Eriksson oli mukana, julkaistiin vuosina 2025 ja 2026. Hän oli jo tällöin kunnanjohtaja. Uusimmassa elokuvassa hän esiintyy myös kameran edessä.
Elokuvia on markkinoitu X-tilillä, jolla käytettiin salanimeä ”Hans” lokakuuhun asti.
Eriksson kertoo kirjallisessa vastauksessaan SVT:lle, että hänen viimeisin yhteytensä pornoalaan oli vuonna 2022, ennen kuin hän aloitti vuonna 2024 kunnanjohtajana. Hänen mukaansa hän ei ole voinut vaikuttaa elokuvien julkaisuaikatauluihin.
Hän kertoo myös, ettei hän ole itse ylläpitänyt X-tiliä, vaan sitä on hoidettu levittäjän toimeksiannosta.
Eriksson totesi vastauksessaan, että kyse on laillisesta, vaikkakin tabuna pidetystä toiminnasta, ja se päättyi yli kaksi vuotta ennen kuin häntä harkittiin kunnanjohtajan tehtävään.
SVT:n haastattelema Uppsalan yliopiston hallinto-oikeuden professori Olle Lundin arvioi, että tilanne voisi altistaa Erikssonin kiristykselle.
Hän nosti esiin, että Jokimukka on merkittävä muun muassa vesivoiman tuotannolle ja Ruotsin puolustusvoimien toiminnalle. Lundin mukaan kunta on jo itsessään vieraille valtioille, kuten Venäjälle, erittäin kiinnostava kohde.
Eriksson on asiasta eri mieltä. Hän vastasi SVT:lle, että mahdolliselta kiristyskeinolta on viety teho, koska asia on jo selvinnyt.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Roland Boman kertoi, ettei kunnalla ollut tietoa pornoelokuvista, kun Eriksson vapautettiin työtehtävistään lokakuussa.
Bomanin mukaan Eriksson vapautettiin tehtävästään SVT:n paljastuksen jälkeen nousseiden turvallisuussyiden vuoksi.
Ennen kunnanjohtajan tehtävää Eriksson toimi sosiaalidemokraattien kansanedustajana Västmanlandin vaalipiiristä.
Source: Helsingin Sanomat · Marika Jegoroff
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira