Keskustalainen Peltomaa perustelee ratkaisuaan sillä, että keskustelu pysyisi esimerkiksi eduskunta­vaali­kamppailussa maakunnan kannalta tärkeämmissä asioissa.

Tumma kivirakennus kadunkulmassa, julkisivussa lukee "Oikeustalo". Rakennuksen edustalla liikennemerkkejä ja pysäköityjä autoja.
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Kaarlo Peltomaan ehdolliseen vankeuteen ja eläintenpitokieltoon lokakuussa. Kuva: Katja Halinen / Yle

13:54

Pomarkun kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaarlo Peltomaa (kesk.) on pyytänyt eroa puheenjohtajuudestaan viime kuussa saamansa rikostuomion takia. Eronpyyntö koskee vain puheenjohtajuutta. Peltomaa aikoo jatkaa kunnanhallituksen jäsenenä.

Samalla hän ilmoittaa luopuvansa keskustan eduskuntavaaliehdokkuudesta Satakunnassa.

Kaarlo Peltomaa tuomittiin lokakuussa Satakunnan käräjäoikeudessa eläinsuojelurikoksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Eläinsuojelutarkastuksissa Peltomaan tilalla havaittiin muun muassa aliravittuja nautoja.

Ei luovu muista luottamustehtävistään

Peltomaa sanoo haluavansa erollaan ja eduskuntavaaliehdokuudesta luopumisella vaikuttaa siihen, että keskustelu liikkuu Pomarkun valtuustossa tai eduskuntavaalikentillä kunnan ja maakunnan kannalta tärkeissä asioissa.

– Esimerkiksi vaaliteltoilla olisi keskustelu saattanut ajautua Satakunnan kannalta vähemmän tärkeään asiaan, eli minun tuomiooni. Peltomaa sanoo medialle lähettämässään tiedotteessa.

43-vuotiaan Peltomaan luottamustehtäviin kuuluu myös aluevaltuuston jäsenyys. Heti tuomionsa jälkeen hän kertoi, ettei aio luopua luottamustehtävistään.

Source: Yle · Mika Aaltonen

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira