Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen on saanut syytteen markkinoiden manipuloinnista.
Puttonen on tunnettu suomalainen taloustieteilijä ja rahoituksen asiantuntija, joka on kommentoinut rahoitusmarkkinoita säännöllisesti mediassa. Hän on myös kirjoittanut säästämistä, sijoittamista ja vaurastumista käsittelevän populaaritietokirjan Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan.
Epäilty rikos on tapahtunut 28.1.2021–10.8.2022 Helsingissä.
Puttonen on myös toiminut vuosikymmenten ajan merkittävien suomalaisyritysten hallituksissa. Hän on istunut takavuosina muun muassa lääkeyhtiö Orionin, sijoitusyhtiö Taalerin, teollisuuskonserni Oras Investin hallituksissa.
Markkinoiden manipuloinnilla tarkoitetaan esimerkiksi osakekurssin keinotekoista ohjailua tai sijoittajien harhaanjohtamista. Rikokseen voi syyllistyä muun muassa tekemällä harhaanjohtavia osto- tai myyntitoimeksiantoja tai levittämällä vääriä tietoja, joilla pyritään vaikuttamaan arvopaperin hintaan.
Markkinoiden manipuloinnista voidaan tuomita sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
HS ei ole tavoittanut Puttosta. Ylelle hän kiisti syyllistyneensä rikokseen, mutta ei halunnut kommentoida asiaa enempää.
Uutinen täydentyy.
Source: Helsingin Sanomat · Mikko Gustafsson HS, Lasse Kerkelä HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira