Rahkat ovat loppuneet kauppojen hyllyiltä, taas kerran.

Toistakymmentä vuotta vellonut rahkabuumi on saanut uuden kierteen, ja nyt rohmutaan etenkin maustamatonta maitorahkaa. Tyhjiä hyllypaikkoja on näkynyt myös rasvattoman kreikkalaisen jogurtin kohdalla.

Syyllistä voi hakea somehiteistä tai kuntosaleilta. Rahkalla on vannoutunut fanikunta, jota buumit risovat.

Aktiivisesti kuntoileva Rasmus Toivanen on joutunut vaihtamaan lempirahkamerkkiään, sillä kotikulmien kaupoissa hyllyt ovat huutaneet ei-oota jo viikkoja.

Toivasen lempituote on Valion maustamaton pehmeä maitorahka, joka tuntuu olevan tällä hetkellä erityisen suosittua.

”Olen kummastellut, että mistä on kyse. Ostettavaksi on pitänyt valita muita merkkejä tai tuotteita.”

”Rahkassa on vähän kaloreita ja paljon proteiinia. Lisäksi se on edullinen ja helppo syötävä”, Toivanen sanoo. Kuva: Iiris Laurikainen / HS

Rahkansyömisen Toivanen aloitti parikymmentä vuotta sitten urheilulukiossa. Nykyisiin lajeihin kuuluvat muun muassa uinti, tennis, maantiepyöräily ja kuntosaliharjoittelu.

Toivasen liikunnalliseen elämäntapaan kuuluu terveellinen ruokavalio. Rahkaa hän syö päivittäin purkin tai kaksi, yleensä iltapalana ja joskus myös välipalana.

”Rahkassa on hyvä makrojakauma eli vähän kaloreita ja paljon proteiinia. Lisäksi se on edullinen ja helppo syötävä.”

Kauppojen rahkapulan syyksi Toivanen epäilee somehittiä, vaikka mitään erityisen ”viraalia tiktok-postausta” ei ole tullut eteen.

”Buumit tulevat sykleissä ja nyt on taas joku uusi villitys.”

Rahkafani Henkka Remes on joutunut tuotepulan vuoksi muuttamaan ruokavaliotaan.

Helsingissä asuvalle Remekselle rahka on ollut vakioaamupala ja toisinaan myös välipala jo useita vuosia. Remes syö aina maustamatonta pehmeää rahkaa, joten sen puuttuessa on pitänyt keksiä muuta ostettavaa.

”Vähän ärsyttää, kun kaupoissa ei ole sitä mitä haluaisi”, Remes sanoo.

Rahkansa Remes syö marjojen tai hedelmien ja hunajan kanssa.

”Rahka on hyvä ja terveellinen aamupala ja helppo ottaa mukaan töihin. Nyt olen joutunut vaihtamaan tuotetta tai koko aamupalaa tämän takia.”

Henkka Remes syö maustamatonta pehmeää maitorahkaa joka aamu. Kuva elokuulta, jolloin lempituotetta oli vielä saatavilla normaalisti. Kuva: Henkka Remes

K-Supermarket Postitalossa oli perjantaina Valion pehmeät Arki-maitorahkat loppu. Syyksi ilmoitettiin ”tilapäiset toimituspuutteet kasvaneesta kuluttajakysynnästä johtuen.” Kuva: Iiris Laurikainen / HS

Rahkakadon syyksi Remeskin epäilee somehittiä, kuten rahkan sekoittamista kaurapuuroon. Somehitit tai buumit häntä ihmetyttävät.

”Huvittaa se, miten helposti ihmiset ovat vietävissä. Rahka on niin perustuote kuitenkin.”

Kaupoille ja tuottajille kysynnän kasvamisen Remes ymmärtää olevan haaste.

”Ei rahkapula ole kauppiaiden vika. Rahka vaan trendaa taas ja ihmiset menee siihen mukaan.”

Rahkabuumin aiheuttamat saatavuusongelmat ovat kiirineet myös maataloustuottajien etujärjestön MTK:n korviin.

”Kysyntä on tällä hetkellä selvästi isompaa, kuin mitä on osattu ennakoida”, arvioi maitoasiamies Saralotta Engblom.

Meijerit päättävät tuotekehittelystä sekä eri tuotteiden valmistusmääristä. Tuotantoa ohjaavat kulutustottumukset, jotka ovat muuttuneet 2000-luvulla, Engblom kertoo.

”Nykyään maitoa syödään enemmän kuin juodaan. Välipalat, kuten rahkat ja jogurtit, ovat suosittuja.”

Maidontuotantoon tiloilla yksittäiset somehitit tai buumit eivät ehdi vaikuttaa, Engblom sanoo.

”Eläinperäisen tuotannon kasvattaminen on hidasta. Maitotiloilla pitäisi ensin saada vasikoita ja niistä kasvattaa lypsäviä lehmiä. Siinä menisi vuosia.”

Valio vakuuttaa, ettei suomalaisesta maidosta ole pulaa.

Kyse on proteiinituotteiden suosiosta, joka on kasvanut jo useita vuosia, kertoo Valion välipalatuotteista vastaava johtaja Jenni Lindell sähköpostitse.

Valion näkemyksen mukaan suosiota ei selitä mikään yksittäinen ilmiö. Tuotannossaan Valio seuraa sosiaalista mediaa, kuluttajapalautteita ja myyntiä.

Toimitusvaikeuksia Valiolla on ollut maustamattomissa välipalarahkoissa, mutta vain väliaikaisesti. Tuotteita valmistetaan niin paljon kuin tuotantokapasiteetti antaa myöten, Lindell kirjoittaa.

Source: Helsingin Sanomat · Pipsa Sinkko-Westerholm HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira