Yhdysvalloissa käydään tiistaina välivaalit, joita pidetään poikkeuksellisen tärkeinä.

Välivaaleissa äänestetään kongressin jäsenistä, mikä tarkoittaa kaikkia edustajainhuoneen ja osaa senaatin jäsenistä. Lisäksi vaaleihin niputetaan joukko osavaltiokohtaisia ja paikallisia äänestyksiä.

Kuumana käynyt vaalikampanjointi ei usein ole Yhdysvalloissa kaunista, pohtii Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula. Hän työskentelee atlantalaisessa Claytonin yliopistossa.

– Amerikkalainen politiikka on kontaktiurheilua. Lyödään lujaa eikä aina pysytä totuudessa. Jos vastustaja kaatuu, jatketaan potkimista. Se on joskus pöyristyttävää, miten pitkälle ollaan valmiita menemään vallan takia, sanoo Maunula.

Professori Marko Maunula signeeraa syksyllä ilmestyneeseen kirjaan nimmareitaan Seinäjoella lokakuussa.
Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula julkaisi tänä syksynä kirjan Arvoitus nimeltä Amerikka. Hän luennoi historiasta ja Yhdysvaltain erikoisuuksista Seinäjoella lokakuun lopulla ja signeerasi kirjojaan yleisölle. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Välivaalien panokset ja seuraukset

Yleensä maailmalla seurataan tarkasti Yhdysvaltain presidentinvaaleja, mutta nyt myös välivaalit kiinnostavat. Panokset ovat niin kovat, Maunula sanoo.

Panoksilla hän tarkoittaa istuvan presidentin valtaa ja sen hupenemista kotimaan politiikassa. Moni presidentin päätös vaatii kongressin hyväksynnän.

Maunula sanoo, että on ennenkin ennustanut väärin, mutta tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että demokraatit voittavat.

– Ainakin edustajainhuoneesta demokraatit saavat enemmistön paikoista, mutta senaatissa on tiukempaa. Siinäkin demokraatit saattavat ottaa niukan kontrollin.

Maunula uskoo, että presidentti Donald Trump on peloissaan ja ehkä syystäkin.

– Demokraatit pystyvät budjettikontrollin kautta hidastamaan Trumpia. He voivat myös aloittaa sarjan kuulusteluja, joissa voi paljastua epämiellyttäviä asioita Trumpin hallinnosta ja perheestä.

Professori Marko Maunula (vas.) ja Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila (oik.) Seinäjoen ammattikorkeakoulun auditoriossa.
Professori Marko Maunulan (vas.) luento veti väkeä Seinäjoen ammattikorkeakoulun auditorioon. Tapahtuma oli Lions Clubin ja Ilkka-Pohjalaisen järjestämä. Mantilan vieressä etualalla lehden päätoimittaja Markku Mantila. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Maunula huomauttaa, että ulkopolitiikkaan asialla ei ole niin suurta merkitystä. Demokraattien vaalivoitto tuskin muuttaisi Trumpin Ukraina-asennetta, vaikka demokraatit voivat aloittaa kuulusteluja myös Ukraina-politiikasta.

Läheisempi kuin Ruotsi

Maunula on suomalais-amerikkalainen professori, joka muutti 90-luvun alussa Yhdysvaltoihin. Hän lähti maailmalle Etelä-Pohjanmaalta Nurmosta ja asuu nykyään Atlantassa Georgian osavaltiossa.

– Olen edelleen koulumatkalla. Jossain vaiheessa vain vaihdoin pulpetin toiselle puolelle, sanoo Maunula.

Professori Marko Maunula.
Maunula on asunut Yhdysvalloissa 34 vuotta. Suomi ja Nurmo ovat silti pysyneet toisena kotina. Suomeen hän palaa joka kesä. Hän sanoo, että suomalainen kesä on uskomattoman kaunista. Koti-ikävän tullessa hän muistelee, että jossain vaiheessa tulee myös marraskuu. Kuva: Tarmo Niemi / Yle

Suomalaisten kiinnostus amerikkalaiseen elämään ja yhteiskuntaan ei rajoitu pelkkään politiikkaan. Maunulan mukaan syynä on se, että kaikki on tuttua.

Suomalaiselle Yhdysvallat voi tuntua läheisemmältä kuin monet Euroopan valtiot, jopa Ruotsi.

– Suomalaiset käyttävät amerikkalaista viihdeteollisuutta, amerikkalaista teknologiaa ja amerikkalaisia sovelluksia puhelimessaan. Amerikka on läsnä televisiossa, elokuvissa, muodissa, urheilussa, kaikkialla, listaa Maunula.

Yritteliäisyys ja itsepäisyys

Maunula arvioi, että suomalaisten on ollut kautta aikojen helpompi sopeutua Yhdysvaltoihin kuin monen muun maan kansalaisen.

Sopeutuminen uuteen kotimaahan oli hänellekin aikoinaan helppoa, mutta silti kulttuurissa oli yllättäviä piirteitä.

– Pinnan alta löytyi huomattavasti monimutkaisempi arvojärjestelmä ja tapakoneisto, joka ei ollut tuttu televisiosta. Käyttäytymis- ja arvokoodiston oppiminen otti aikansa, hän myöntää.

Maunula silti tunnistaa jotain samaa etenkin eteläpohjalaisissa ja etelävaltiolaisissa.

– Sellaista tiettyä yritteliäisyyttä ja räväkkyyttä. Pulinat pois ja pistetään toimeksi.

Hän mainitsee myös sellaiset piirteet kuin itsepäisyys ja kunniakäsitys, jotka syvässä etelässä ovat samantyyppistä kuin Etelä-Pohjanmaalla.

Miten käy Trumpin?

Palataan vielä Yhdysvaltain politiikkaan. Maunula myöntää, ettei olisi osannut ennustaa Trumpin nousua presidentiksi.

Toisaalta hän tietää, miten rajusti Yhdysvallat on muuttunut. Muutos näkyy taloudessa, kulttuurissa ja politiikassa.

– Esimerkiksi kotikaupunkini Atlanta on muuttunut käytännössä mustavalkoisesta monietniseksi kaupungiksi. Siitä on tullut kosmopoliittinen mini-New York. Käynnissä on jatkuva metamorfoosi, sanoo Maunula.

Hän kertoo myös jakolinjasta kaupunkien ja maaseudun välillä, mikä on muuttanut poliittisten voimasuhteiden karttaa.

Yhdysvaltojen vaalit ovat ehkä juuri tästä syystä viime vuosina olleet yllätyksellisiä. Trumpin valtakausi ei kuitenkaan jatku enää kahta vuotta pidempään.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhuu Valkoisessa talossa Unkarin pääministerin Viktor Orbánin vierailun aikana 7.11.2025.
Donald Trump toimi Yhdysvaltain presidenttinä 2017–2021 ja hänet valittiin uudelleen 2024. Yhdysvaltain seuraavat presidentinvaalit järjestetään aikataulun mukaan marraskuussa 2028, ja virkaanastujaisseremoniat ovat vuorossa tammikuussa 2029. Kuva: Aaron Schwartz / EPA

Viimeistään sen jälkeen Maunula toivoo, että normaali poliittinen tilanne palaa Yhdysvaltoihin.

– Toivon näkeväni kongressin, joka käyttää perustuslaillista valtaansa tarjoamalla vastavoiman Valkoiselle talolle. Toivon näkeväni Yhdysvallat, joka sitoutuu jälleen länsiliittoumaan ja kansainväliseen järjestykseen.

Hän pitää pienen tauon ja jatkaa:

– Mutta muutokset ovat olleet niin radikaaleja, että vaikea sanoa, miten tämä asettuu.

Source: Yle · Elina Niemistö

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira