Jon Ossoff voi olla Yhdysvaltain seuraava presidentti
Yhdysvaltain presidenttikisa alkoi jo. Yksi demokraattien ennakkosuosikeista on Georgian senaattorikisan voittanut Jon Ossoff. Voiko tylsä Jon menestyä?
Josefin Flemmich
Kuvaaja
11:19
ATLANTA Ei ollut paljosta kiinni, että Jon Ossoffin ura olisi katkennut ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa.
Ossoff oli yrittänyt edustajainhuoneeseen jo kerran ja hävinnyt. Sitten hän päätti pelata upporikasta ja rutiköyhää vuoden 2020 vaaleissa: hän pyrki vielä korkeammalle, suoraan senaattiin.
Hän voitti täpärästi republikaanien vastaehdokkaan ja nousi senaattoriksi.
Valkoinen poika mustien kaupungista
Helmikuussa 40 vuotta täyttävä Ossoff syntyi ja kasvoi Atlantassa, joka tunnetaan mustien 1950 - ja 1960-lukujen kansalaisoikeusliikkeen keskipisteenä.
Ossoff sai lukioikäisenä harjoittelupaikan kansalaisoikeusliikkeen yhden tunnetuimman hahmon John Lewisin toimistosta.
Lyhyt harjoittelu oli onnenpotku, sillä Lewisin suosituksesta Ossoff sai töitä kongressiedustajan avustajana Washingtonissa opintojensa jälkeen. Nuori mies alkoi haaveilla poliitikon urasta.
Ossoff tuotti etsikkovuosinaan kolmekymppisenä dokumentteja, jotka käsittelivät korruptiota.
Tarinankerronta osoittautui sittemmin onnekkaaksi taidoksi, kun presidentiksi nousi taas Trump, joka alkoi rikastuttaa lähipiiriään häikäilemättömästi.
Ossoff keksi, että paras ase Trumpia vastaan on keskittyä epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen.
Katso videolta ote Ossoffin puhetyylistä:
Kaikki pitävät Jonista
Marraskuun välivaalipäivän alla viime viikolla tuhannet ihmiset jonottivat sisälle Ossoffin vaalitilaisuuteen Atlantassa.
Areena on pieni, ja tuhannet jäivät harmistuneina ulos.
Ossoff ei kuitenkaan yksin ollut syy väentungokselle. Entinen presidentti Barack Obama saapui kampanjoimaan hänen rinnalleen.
Obaman näyttäytyminen lavalla Ossoffin kanssa oli hätkähdyttävää, sillä oli koko lailla selvää, että Ossoff voittaisi jatkokauden Georgian senaattorina. Republikaanit olivat käytännössä lopettaneet kampanjoinnin osavaltiossa jo kauan ennen vaalipäivää.
Obaman saapuminen viesti siis jotain isommasta, se oli kuin siunaus jollekin suuremmalle.
Ossoff toisteli pitkin syksyä, ettei mieti presidenttiasioita, mutta ei häntä kukaan usko.
Hän on osoittanut haluavansa koko ajan kirkkaampaan valokeilaan ja yrittänyt tasapainoilla itselleen imagon, joka ärsyttää mahdollisimman harvaa.
Ossoff ei puhuessaan lupaa kummoisia asioita. Hän sanoo kaikkien ansaitsevan parempaa terveydenhuoltoa, eikä miljardöörien veroja kannata hänen mukaansa leikata. Hän ajaa itsestäänselvyyksiä.
Enimmäkseen Ossoff kuitenkin vain sättii Trumpia. Trump aloittaa turhia sotia, Trump nostaa hintoja, Trump on häpeäksi meille kaikille.
Rivien välistä Ossoff viestii, että eikös olisi mukavaa, jos seuraava johtaja olisi tavallinen Jon, joka ei tekisi mitään hätkähdyttävää.
Täydellisen sopiva. Niin moni häntä kuvailee. Hyvännäköinen, mutta ei ärsyttävän komea. Puhuu kauniisti, mutta ei runoillen. Kaikin tavoin kunnollinen.
Videolla kaksi nuorta naista kertovat, miksi Ossoffin kunnollisuus vetoaa heihin:
Seuraavana päivänä Ossoffin vierellä lavalla kampanjoi Kamala Harris. Puhepaikka oli Clarkin yliopisto, joka alkoi hyväksyä mustat opiskelijat sisään aikana, kun korkeakoulutus oli varattu vain valkoisille.
Harrisin saapuminen Atlantaan oli sekin huomionarvoista, sillä entinen varapresidentti on antanut ymmärtää haluavansa yrittää presidentiksi uudestaan vuonna 2028.
Saapuiko Harris todella tukemaan Ossoffia vai muistuttamaan mustien yhteisöä, ettei heidän tarvitse turvautua valkoiseen mieheen?
Heidän kahden puhuessa lavalla vuorotellen oli vaikea välttyä ajatukselta, että reilun vuoden päästä he ovat lavalla vierekkäin väittelemässä.
Professori toppuuttelee odotuksia
Georgian yliopiston politiikan tutkimuksen professori Jamie Carlson on seurannut Ossoffin poliittista nousua läheltä vuosien ajan.
Hän kertoo työhuoneessaan, että kymmenet mediat ovat pommittaneet häntä viesteillä ja pyytäneet selittämään, mihin Ossoff-huuma perustuu.
Hän ei ole itse vakuuttunut miehestä.
Ossoffin onni ei voi kantaa loputtomiin, professori arvelee. Mitä hän tarjoaa sitten, kun Trump poistuu areenalta?
– Hän on pitkälti nykyisten olosuhteiden tuotos, Carlson sanoo.
Carlson kuitenkin myöntää, että vielä kaksi vuotta kestävän Trumpin aikakauden jälkeen Ossoffin tarjoama tasaisuus on ehkä juuri sitä, mitä amerikkalaiset janoavat.
Vaali-iltana äänestyspaikkojen sulkeuduttua Ossoffin voitto kuulutettiin lähes välittömästi. Hän voitti vielä valtavia odotuksiakin selvemmin numeroin.
Source: Yle · Ilmari Reunamäki, Josefin Flemmich, Katarina Baer
At a glance
- Topic
- Politics
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira