Tšekin pääministeri Andrej Babiš aikoo tehdä yleisradiomaksuista vapaaehtoisia. Toimittajat lakkoilevat, ja Prahassa on isoja mielenosoituksia tänään tiistaina.
14:04
PRAHA Kuvittele, että Suomen hallitus päättäisi leikata Yleisradion rahoitusta tuntuvasti ja ottaa rahoituksen osaksi joka vuosi päätettävää valtion budjettia.
Toimittajat marssisivat ulos työpaikoiltaan, opiskelijat lähtisivät kaduille ja Ylen johto syyttäisi pääministeriä sanelupolitiikasta.
Tšekissä on nyt juuri tällainen tilanne, ja se kärjistyy tänään tiistaina yleisradioyhtiöiden työntekijöiden vuorokauden mittaiseen lakkoon.
Yleisradion työntekijät ovat vastustaneet hallituksen suunnitelmia jo kesästä lähtien, mutta lokakuun lopulla protesteista kasvoi laaja kansanliike.
Prahan historiallisella Venceslauksenaukiolla osoitetaan jälleen tiistaina mieltä sitä vastaan, että hallitus haluaa päästä vääntämään julkisen palvelun median rahahanoja – ja ehkä vaikuttaa rahoituksen kautta myös siihen, mitä kansalaisille kerrotaan?
Lähes koko Tšekin radion ja television henkilökunta osallistuu lakkoon. Esimerkiksi television tärkein iltauutislähetys jää pois, samoin useita ajankohtaisohjelmia ja suoria radiolähetyksiä.
Televisio- ja radiomaksut ovat nousseet Tšekin politiikan polttopisteeseen tänä syksynä.
Tiistain mielenosoitukseen osallistuu tv- ja radio-ohjelmien toimittajien ja teknisen henkilökunnan lisäksi opiskelijoita, kulttuuriväkeä ja muita hallituksen suunnitelmista huolestuneita kansalaisia.
Mukana on ainakin kahdeksan yliopiston ja korkeakoulun opiskelijoita. Prahan Kaarlen yliopistosta protesteihin osallistuu opiskelijaryhmiä kaikista 16 tiedekunnasta.
Päätapahtuma alkaa Prahan historialisella Venceslauksenaukiolla kello 16.36. Erikoisella kellonajalla on merkitystä.
Vuoden alussa aloittanut Andrej Babišin oikeistopopulistinen hallitus ajoitti lokakuussa käydyn parlamenttikeskustelun yleisradion rahoituksesta taktisista syistä niin, että lakiesitys käsiteltiin vasta aamuyöllä kello 4.36. Tarkoituksena oli saada kiistelty esitys eteenpäin opposition vastustuksesta huolimatta.
Tiistaina melenosoittajajat haluavat muistuttaa, että uusi hallitus päättää demokratian kannalta tärkeistä asioista silloin, kun suurin osa kansasta nukkuu.
Myös Tšekin oppositio pitää esitystä askeleena kohti valtion kontrollia ja uhkana median riippumattomuudelle. Se aikoo viedä asian perustuslakituomioistuimeen ja Euroopan komissioon, koska hallituspuolueet ajoivat esityksen ensimmäisen käsittelyn läpi kiistanalaisesti.
15 prosentin leikkaukset
Babišin hallitus haluaa lakkauttaa television ja radion lupamaksut sekä siirtää television ja radion rahoituksen valtion budjettiin. Esitys pienentäisi niiden yhteenlaskettua rahoitusta noin 15 prosenttia.
Babišin peruste leikkauksille ovat säästöt ja kansalaisten tv- ja radiolupamaksujen pienentäminen. Hallitus haluaisi myös, että yleisradioyhtiön rahankäyttöä valvottaisiin nykyistä tiukemmin.
Toimittajat pelkäävät, että valtion kukkarosta maksettava uutistoiminta olisi entistä alttiimpaa poliittiselle painostukselle. Jos hallitus päättää budjetista, se voi rahoitusta lisää tulevina vuosina.
Huoli ei ole tuulesta temmattu. Useissa Keski-Euroopan maissa julkisen median asemasta on tullut poliittisen valtataistelun väline.
Tarkasta rahoitusmallista Tšekissä ei ole vielä päätetty. Viimeksi maanantaina Babiš väläytti uutta ideaa, jossa yleisradiomaksut olisivat kansalaisille vapaaehtoisia ja valtio takaisi osan julkisen median rahoituksesta.
Andrej Babišin politiikassa yhdistyvät maahanmuuttovastaisuus, EU-kriittisyys, kansallisen päätösvallan korostaminen ja lupaukset tavallisten kansalaisten ostovoiman puolustamisesta.
Hänen ANO-puolueensa kuuluu Euroopan parlamentissa samaan Patriootit Euroopan puolesta -ryhmään kuin esimerkiksi Ranskan Marine Le Penin puolue ja Unkarin Viktor Orbánin Fidesz.
Source: Yle · Anna Karismo
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira