Poliisin mukaan Cat in the Hat -ilmiö on pitkälti melua tyhjästä. Poliisi otti kuitenkin yhden kissahahmon kiinni lokakuussa Oulun keskustassa.
20:04
Cat in the Hat -pelotteluilmiö on ollut pitkälti melua tyhjästä, kertoo Oulun poliisin viestintäpäällikkö Tero Väyrynen.
Oulun poliisi sai lokakuussa useita ilmoituksia, joiden mukaan lapset ja nuoret olisivat kohdanneet Cat in the Hat -elokuvahahmon kissapukuun sonnustautuneita hahmoja. Poliisipartiot kävivät tarkistamassa tilanteita, mutta kissahahmoja ei havaittu.
Myöskään lähistöllä olleet aikuiset eivät havainneet naamiaisasussa liikkunutta hahmoa.
– Sosiaalisessa mediassa on levitetty tekoälyllä tehtyjä kissahahmon kuvia ja lisäksi joku perustanut sometilin, jossa kertoo, mihin päin hahmo on tulossa milloinkin, Väyrynen sanoo.
Havainnot eivät ole olleet varsinaisia lasten tai nuorten tekemiä pilapuheluja. Kyse on ollut väärinkäsityksistä, jotka ovat aiheutuneet somekuvista ja videoista sekä huhuista. Nuorimmat säikähtäneet lapset ovat olleet vain kahdeksanvuotiaita.
– On nähty vähän sellaisia hahmoja, joita ei olekaan, Väyrynen kertoo.
Poliisi ei kuitenkaan täysin poissulje sitä, että joku henkilö olisi käynyt esiintymässä kissapuku päällä kadulla, kun asia sai huomiota. Viimeisin ilmoitus kissapukuisesta hahmosta tuli viime viikolta.
Paavo Pesusienten joukossa liikkui kissa-asuinen
Poliisi otti yhden kissahahmon kiinni, kun 24. lokakuuta aamuyöllä Oulun keskustassa häiriköi ryhmä animaatiohahmo Paavo Pesusieneksi pukeutuneita henkilöitä.
Samaan porukkaan kuului yksi Cat in the Hat -pukuun pukeutunut henkilö. Asuvalinta vaikutti olleen improvisaation tulos.
– Kyse oli siitä, että Paavo Pesusieni -pukuja ei riittänyt kaikille, Väyrynen kertoo.
Pesusieniksi ja kissaksi pukeutuneet otettiin kiinni poliisilain perusteella.
– He aiheuttivat häiriötä eikä häiriön jatkumista olisi muuten voitu estää, sillä henkilöt pyrkivät pakenemaan poliisia, Väyrynen sanoo.
Paavo Pesusieni -asuissa on kuitenkin kyse eri ilmiöstä kuin Cat in the Hatissa.
Väyrysen mukaan henkilöt ovat saaneet rahaa tai muuta hyväksyntää siitä, että he ovat käyneet häiriköimässä Paavo Pesusieneksi pukeutuneina. Häiriköinti on kohdistunut tiettyjen artistien keikkoihin.
Source: Yle · Eelis Rytkönen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira