Pohjois-Pohjanmaalla Tyrnävällä on syttynyt suuri rakennuspalo perjantain vastaisena yönä.

Pelastuslaitos sai tiedon Tyrnävän keskustan lähellä syttyneestä palosta noin kello 1.40 yöllä. Kyseessä on tiedotteen mukaan noin 2 500 neliömetrin suuruinen halli.

Sammutustyöt kestävät pitkälle aamupäivään. Pelastustoimi on paikalla pelastuskomppanialla.

Palopaikalla on runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliisipartioita. Kuva: VILLE HONKONEN

Paikalla oleva kuvaaja kertoi Ilta-Sanomille ennen aamuneljää, että palopaikalla on tuhoutunut useita suuria rakennuksia. Koko pihapiiri näyttää tuhoutuneen palossa

”Näkymä on kuin sotatantereella”, kuvaaja luonnehti näkemäänsä Ilta-Sanomille.

Palopaikka sijaitsee Leppiojantiellä muutaman kilometrin päässä Tyrnävän keskustasta. Osoitteessa sijaitsee maatila.

Alueella on paljon pelastustoimen yksiköitä sekä useita poliisin partioita, kuvaaja kertoi Ilta-Sanomille. Tyrnävän puolella sijaitsevat rakennukset ovat tuhoutuneet kokonaan, jonka lisäksi palo on levinnyt suureen lisärakennukseen, jonka katosta puskee viiden metrin korkuisia liekkejä ja runsaasti valkoista savua.

Palo on levinnyt alueella olevaan punaiseen lisärakennukseen. Kuva: VILLE HONKONEN

Useita rakennuksia on tuhoutunut kokonaan palossa. Kuva: VILLE HONKONEN

Source: Helsingin Sanomat · Rasmus Ekström HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira