Karttakuvassa näkyy Pieksämäen alue, maantiet 72 ja 23 sekä sijainti ”Nenonpellon päiväkoti”.
Palomestarin tietojen mukaan rakennuksessa ei ollut sisällä ihmisiä. Kuva: Alina Räisänen / Yle, Mapcreator, Openstreetmap

3:43Päivitetty 7:18

Etelä-Savon pelastuslaitos sammuttaa Pieksämäellä Nenonpellossa palavaa päiväkotia.

Pelastuslaitoksen mukaan päiväkotirakennus on kärsinyt pahoja palovaurioita ja se tulee tuhoutumaan käyttökelvottomaksi.

Sammutustyöt jatkuvat todennäköisesti aamupäivän ajan.

Päivystävä palomestari Joni Himberg kertoi Ylelle, että rakennuksen kattoa on jouduttu purkamaan, sillä palo on levinnyt kattorakenteisiin.

Himbergin tietojen mukaan rakennuksessa ei ollut sisällä ihmisiä.

Palosta syntyy savua, mutta siitä ei ole haittaa lähialueelle. Savun hajua voi kuitenkin levitä läheisiin taloihin. Palo ei ole vaarassa levitä.

Syttymiseen syytä ei Himbergin mukaan pysty vielä arvioimaan.

Source: Yle · Kai Jääskeläinen

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira