Päiväkodin johtajien kelpoisuusvaatimukset ovat löyhentymässä.

Nykyisen lain mukaan päiväkodin johtajalta vaaditaan kasvatustieteen maisterin tutkinto vuodesta 2030 alkaen.

Hallitus haluaa, että tehtävään voisi päästä sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut sosionomi tiettyjen ehtojen täyttyessä. Edellytyksenä olisivat täydentävät opinnot, käytännössä yhteensä 60 opintopisteen laajuiset kasvatustieteen perusopinnot ja aineopinnot.

Lakiesityksessä kuvataan poikkeuksellisen suorasanaisesti, että siinä esitetyt muutokset voivat olla kielteisiä lapsille.

Esityksen mukaan riskinä on esimerkiksi, että varhaiskasvatuksen pedagogiikan johtamisen laatu heikkenee, koska johtajalla ei ole vahvaa kasvatustieteellistä ja varhaiskasvatuksen teoreettista pohjaa.

”Varhaiskasvatuksen laadun heikkeneminen vaikuttaa suoraan lapsen saamaan opetukseen, varhaiskasvatuksen toimintaan ja lapsen saamaan oppimisen ja kehityksen tukeen”, esityksessä sanotaan.

”Laadukas pedagogiikan johtaminen turvaa varhaiskasvatuksen pedagogiikan korkean laadun ja heijastuu suoraan lasten hyvinvointiin.”

Hallitus antoi esityksensä torstaina.

Miksi hallitus antaa esityksen, jossa riskinä on varhaiskasvatuksen pedagogiikan johtamisen laadun heikentyminen, opetusministeri Anders Adlercreutz (r)?

Adlercreutz sanoo, että esitys käytännössä tunnustaa nykyisen tilanteen, jossa päiväkodin johtajista osa on sosionomitaustaisia, eli he ovat töissä ammattikorkeakoulupohjalta.

Pääkaupunkiseudulla kyse on kolmasosasta, hän sanoo. He eivät enää olisi olleet kelpoisia tehtävään vuoden 2030 jälkeen.

Vuonna 2018 säädetyssä varhaiskasvatuslaissa päiväkodin johtajan kelpoisuusvaatimukseksi asetettiin vuodesta 2030 alkaen kasvatustieteen maisterin tutkinto.

Lakiesityksellä tehtävissä toimiville sosionomeille on nyt tarkoitus luoda selkeä opintopolku, Adlercreutz sanoo.

Sosionomin ammattikorkeakoulututkinto ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto ovat yhteensä tyypillisesti 300 opintopisteen laajuiset. Uuden kelpoisuusväylän edellyttämät pedagogiset lisäopinnot tulisivat tämän päälle.

”Eli luodaan polku, joka opintopisteiden määrältään vastaa lääketieteen lisensiaatin opiskelumäärää. Eli puhutaan aika merkittävästä opiskelusta.”

Adlercreutz sanoo, että totta tietenkin on, että pedagogiikkaa opintoihin sisältyisi vähemmän kuin maisteriopinnoissa.

Lakiesityksessä todetaan, että opettajankoulutuksen kasvatustieteellinen sisältö – käytännössä siis laajemmat akateemiset opinnot – luo vahvemman pohjan pedagogiikan johtamiselle ja että tämä turvaa lapsen edun. Onko lakiesitys lapsen edun vastainen?

Adlercreutz toistaa, että uudistuksella lähinnä tunnustetaan nykytilanne.

”Voi olla sitä mieltä, että nykytilanne on huono. Itse en ajattele niin. Mielestäni meidän päiväkotiemme johtajat kauttaaltaan ovat päteviä ja tekevät työnsä hyvin.”

Uudistuksen arvioidaan lisäävän päiväkodin johtajien saatavuutta.

Lakiesityksessä viitataan kuitenkin opetus- ja kulttuuriministeriön tekemään selvitykseen, jonka mukaan päiväkodin johtajista ei ole merkittävää pulaa vuoteen 2030 mennessä. Selkeää arviota pulasta tämän jälkeenkään ei ole.

Lakiesitykseen kuuluu myös siirtymäsäännös, joka on omiaan helpottamaan johtajien saatavuutta.

Sen mukaan vuosina 2018–2029 päiväkodin johtajina työskennelleet, tietyt aiemmat kelpoisuusvaatimukset täyttävät henkilöt säilyttäisivät kelpoisuutensa vuoden 2030 jälkeen.

Jos pulaa ei ole näkyvissä, miksi muutos siis tarvitaan?

Adlercreutz viittaa siihen, että aiemmin arvioitiin, että pulaa kelpoisista opettajista syntyisi. Nyt arvio ei enää ole samankaltainen.

”Mutta kyllä me tiedämme kaikesta huolimatta, mikä on pitkän tähtäimen yleinen työvoiman saatavuushaaste, ja erityisesti näillä aloilla. Kyllähän tässä myöskin varaudumme tulevaisuuteen.”

Adlercreutz viittaa siihen, että noin 300 nykyisin tehtävissä toimivaa päiväkodin johtajaa menettäisi pätevyytensä vuonna 2030, jos vuotta 2018 säädetty maisterivaatimus tulisi voimaan.

Hän toteaa myös, että vuonna 2018 säädetyt kelpoisuusvaatimukset ovat osoittautuneet hankalasti saavutettaviksi.

Lisäksi alalla työstä lähdetään herkästi muualle. Näihin haasteisiin liittyy oleellisesti se, voiko työssä realistisesti edetä.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on arvostellut uudistusta kovasanaisesti. Sen mukaan hallitus edistää lakimuutosta, jonka se tietää aiheuttavan riskin lasten oppimiselle.

Adlercreutz sanoo ymmärtävänsä, että OAJ ajaa jäsentensä etua asiassa.

Uudistus oli kirjattu jo hallitusohjelmaan. Lakiin päätynyt 60 opintopisteen lisäopintovaatimus oli ministerin mukaan kompromissi. Asiaa valmisteli työryhmä, joka oli äärimmäisen erimielinen. OAJ olisi halunnut laajemman opintomäärän ja muut toimijat pienemmän. Tuloksena oli ”kirkko keskellä kylää”.

Source: Helsingin Sanomat · Elina Kervinen HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira