Ossi Ketolan nimi on noussut viime aikoina esiin erikoisten Paavo Pesusieni -tempausten yhteydessä.
Paavo Pesusieni -asuihin pukeutuneet ihmiset ovat häiriköineet syksyn mittaan rap-artisti Slikin eli Jan Vikmanin keikkoja. Siitä ei ole varmuutta, miten Ketola tarkalleen liittyy keikkoja häiriköineisiin pesusienihahmoihin.
Mutta kuka on Ossi Ketola?
Hänet tunnetaan tarkoituksellisen provosoivasta somesisällöstään ja rasistisista kommenteistaan. Ketolan nimellä toimiva verkkosivu lupaa maksaa rahaa häneen liittyvien videoiden julkaisemisesta.
Ketola on kotoisin entisestä Vammalan kaupungista, nykyisestä Sastamalasta. Hän arvioi Ilta-Sanomille omaisuutensa arvon ylittävän miljardin euron rajan. Mies on sanonut olevansa CSGOEmpire- ja Duel-nimisten nettikasinoiden omistaja.
Ketola on pelannut pokeria suurilla panoksilla, mutta hänen todellisesta omaisuudestaan ei ole varmuutta. Hänet tunnetaan pelipiireissä nimellä Monarch.
Hän on osallistunut avoimen fasistisen Sinimustan liikkeen kulkueeseen.
Kulkueesta kuvatun Instagram-videon alussa esiintyy pesusienihahmo, joka pitelee kylttiä, jossa lukee ”valkoiset on vähemmistö”. Videolla pesusienipuvun sisältä paljastuu Ketola.
Ossi Ketolan nimeä kantavalla Instagram-tilillä on video Sinimustan liikkeen kulkueesta.
Sosiaalisesta mediasta löytyy valtavasti Ketolaan liittyviä videoita lukuisilta eri tileiltä.
Ketolan nimeä kantavalla verkkosivulla luvataan rahaa sosiaalisessa mediassa julkaistuista Ossi-klipeistä.
”Tee Ossi-klippejä Tiktokiin, Instagram Reelseihin ja Youtube Shortseihin ja ansaitse neljä dollaria jokaista tuhatta hyväksyttyä näyttökertaa kohden”, verkkosivulla sanotaan.
Tiktokista löytyy lukuisia Ossi Ketolaan liittyviä videoita, jotka esimerkiksi matkivat uutismedioiden sisältöjä. Niillä käytetyt fontit mukailevat iltapäivälehtien käyttämiä fontteja.
Viime päivinä Tiktokiin on ilmestynyt videoita, joiden mukaan palkkiosummia olisi laskettu. Tiktok-videoiden mukaan uutisia parodioivista videoista ja tekoälyllä nopeasti tehdystä, heikkolaatuisesta sisällöstä vähennetään lisäksi 30 prosenttia videokohtaisesta palkkiosta.
”Loppuuko Ossilta rahat?” eräällä videolla kysytään.
Tiktokissa on lukuisia Ossi Ketolaan liittyviä videoita. Osa videoista on parodioita uutisvideoista. Parodiavideoilla muun muassa kerrotaan, että Ketolalla olisivat alkaneet kuukautiset tai hän olisi ajanut pesukoneella Vammalassa.
Ketola vieraili taannoin Roni Arvosen oikeistolaisessa Kuuntelija-podcastissa, jossa Arvonen on aiemmin päästänyt ääneen muun muassa Sinimustan liikkeen puheenjohtajan Tuukka Kurun, joka on julistautunut avoimesti rasistiksi.
Ketola sanoo podcastissa, että ”mitä valkoisempi Suomi olisi, sitä parempi se olisi, vaikka se tosi karulta kuulostaa”.
Podcastissa Ketola avaa myös taustaansa. Hän kertoo olleensa kiinnostunut lapsena omista jutuistaan, kuten shakista.
”Mun oli silloin jo tosi vaikea löytää stimulaatiota normaaleiden ihmisten asioista. Se on vieläkin iso haaste”, hän kertoo podcastissa.
Ketola kertoi alkaneensa ensin ansaita rahaa Runescape-verkkoroolipelissä. Kertomansa mukaan hän perusti teini-ikäisenä ensimmäisen nettipokerisivustonsa, jossa pelattiin Runescapen virtuaalivaluutalla.
Viime viikonloppuna Helsingissä poliisi otti kiinni kaksi ihmistä, jotka yrittivät kuljettaa Paavo Pesusieni -asuja Slikin keikalle. Keikka järjestettiin Helsingin ydinkeskustassa Vanhalla ylioppilastalolla.
”Freakbobit” eli Paavo Pesusieniksi pukeutuneet ihmiset ovat toistuvasti häiriköineet Slikin keikkoja. Freakbob on Paavo Pesusienen pohjalta syntynyt meemihahmo, johon liittyy usein härskiä huumoria.
Pesusienitempaukset Slikin keikoille saivat alkunsa, kun Sliki ja toinen rap-artisti Korelon eli Onni Virtanen esiintyivät yllätyskeikalla Ketolan synnyinkunnassa Sastamalassa syyskuussa.
Aamulehden mukaan tapahtuman järjesti Ossi Ketola. Slikin ja Korleon osallistumisesta syntyi kohu, ja he pahoittelivat myöhemmin sosiaalisessa mediassa osallistumistaan ja sanoutuivat irti rasismista.
Tyrvään Sanomien mukaan Sastamalassa Slikin ja Korelonin keikan yhteydessä yleisölle jaettiin rahaa. Keikalla näkyi Paavo Pesusieneksi pukeutunut henkilö, joka Ilta-Sanomien mukaan oli Ketola itse. Aamulehdelle Ketola kiisti olleensa paikalla.
Pesusienihahmoja on näkynyt useilla Slikin keikoilla.
Ketolaan on liittynyt erikoisia selkkauksia aiemminkin. Hän on vaikuttanut Counter-Strike-piireissä. Counter-Strike eli CS on suosittu ammuntapeli.
CS:ään erikoistuneen pelimedian HLTV:n mukaan Ketola lupasi vuonna 2024 suoratoistolähetyksessään rahaa ihmisille, jotka ryntäisivät Kööpenhaminassa järjestetyn CS-turnauksen lavalle häiritsemään ottelua.
Joukko ihmisiä rynni lavalle, minkä seurauksena pokaali hajosi.
HLTV ja useat muut pelimediat kertoivat, että tempauksen taustalla oli Ketolaan yhdistetty CSGOEmpire-nettikasino.
HS on tavoitellut Ketolaa haastatteluun kysyäkseen hänen osuudestaan Freakbob-ilmiöön. Hän ei ole kuitenkaan antanut HS:lle haastattelua.
Source: Helsingin Sanomat · Milja Virtanen HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira