Sähkön hintaan voi ensi talvena tulla piikkejä, pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.
Piikkejä on Orpon mukaan odotettavissa tuulettomina pakkaspäivinä.
Suomeen on tulossa uusia datakeskuksia, jotka käyttävät hyvin paljon sähköä. Maksavatko kuluttajat datakeskusten investointituet kalliimpana sähkön hintana, Orpolta kysyttiin haastattelutunnilla.
”Meidän tehtävämme on huolehtia, että näin ei käy”, Orpo sanoi.
Käytännössä hallituksen täytyy siis pitää huolta siitä, että kun datakeskuksia rakennetaan, Suomeen tulee samalla riittävästi energiainvestointeja.
Hallitus linjasi hallitusohjelmassaan vuonna 2023, että vaalikauden aikana Suomeen tulee 100 000 uutta työpaikkaa. Näin ei ole tapahtunut alkuunkaan. Suomessa on nyt noin 300 000 työtöntä. Työllisyys on heikentynyt erityisesti yrityksissä, joita hallitus on kautensa aikana tukenut monin eri tavoin.
Miten hallituksen kaikkein keskeisin vaalilupaus voi mennä näin pahasti pieleen, kysyi Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Erno Laisi Orpolta.
Orpo selitti tilannetta ennen kaikkea kansainvälisellä politiikalla, erityisesti Donald Trumpin poukkoilevalla ulkopolitiikalla, joka on aiheuttanut talouteen epävarmuutta. Orpo sanoi luottavansa siihen, että talouskasvun alkaminen näkyy viiveellä parempana työllisyytenä.
”Tutkijat laajalla rintamalla ovat todenneet, että työttömyys tulee ensi vuonna painumaan alle 10 prosentin.”
Orpon mukaan voi olla niin, että 100 000 työpaikkaa tulevat vasta tulevien vuosien aikana.
Orpoa pyydettiin lähettämään terveisiä isänpäivää viettäviin perheisiin, joissa isä kenties on työttömänä.
”Ymmärrän tuskan, kun töitä ei löydy. Mutta oikeasti ainut kestävä tie on se, että yritykset alkavat palkkaamaan. Se ei voi enää olla ratkaisu, että julkinen sektori palkkaa lisää väkeä.”
Tällä viikolla on tapahtunut epävarmuutta aiheuttavia asioita. Kahteen Helsingistä lähteneeseen lentoon kohdistui torstaina pommiuhkaus, samoin kuin lukuisiin lentoihin ympäri Eurooppaa. HS:n haastattelemat asiantuntijat pitävät mahdollisena, että matkustajakoneisiin kohdistuneet pommiuhkaukset ovat osa Venäjän Eurooppaan kohdistamaa hybridivaikuttamista.
Myös suomalaisten kauppojen kylmälaitteisiin tehtiin kyberhyökkäyksiä. Presidentti Sauli Niinistö sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että Euroopan olisi kyettävä vastaamaan Venäjän toimiin niin, että Euroopan ja Venäjän välillä olisi kauhun tasapaino.
Orpon mukaan Eurooppa ei voi tehdä varsinaisia hybridi-iskuja. Kauppapolitiikassa ja pakotteissa on hänen mukaansa edelleen tiukentamisen varaa.
”Kyllä kauhun tasapaino pitää pystyä saavuttamaan.”
Esimerkiksi turistiviisumit pitäisi Orpon mukaan kieltää venäläisiltä täysin.
Orpolta kysyttiin myös tasavallan presidentti Alexander Stubbin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin puhelusta. Julkisuudessa on herättänyt kummastelua se, että Orpo antoi juuri ennen puhelua HS:lle haastattelun, jossa hän sanoi, että kahdenkeskistä keskusteluyhteyttä Venäjän ei ole aika avata.
Orpo sanoi Ylellä olleensa hyvin informoitu puhelusta. Asiat tapahtuivat hyvin nopeasti, hän sanoi.
”Tämän asian tiimoilta puhuttiin useamman kerran päivässä puhelimessa.”
Kokoomus sai tällä viikolla erittäin huonoja gallup-uutisia, kun sen kannatus putosi Ylen mielipidemittauksessa alimmalle tasolleen 30 vuoteen, 15,4 prosenttiin. Gallupin myötä spekulaatiot siitä, pitäisikö kokoomuksen vaihtaa puheenjohtajaa jopa ennen vaaleja, kiihtyivät. Orpolta kysyttiin mietteitä asiaan.
Orpo ei vastannut kysymykseen suoraan, mikä ei toki ole yllättävää.
”Olen nähnyt monta puolueen erittäin huonoa gallup-tilannetta ja myös vaalivoittoja. Suurin syy siihen, että kannatus on alhaalla on se, että talouden kasvu ei vielä näy ihmisten arjessa”, Orpo sanoi.
Source: Helsingin Sanomat · Veera Paananen HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira