Tappouhkauksista yksi oli pakko ilmoittaa poliisille, se oli niin yksityiskohtainen.
Muuten suurten ikäluokkien raivo piti vain kestää. Iskuja tuli oikealta ja vasemmalta. Esimerkiksi filosofi Terho Pursiainen kirjoitti Helsingin Sanomiin, että Osku Pajamäen retoriikassa oli kyse antisemitismin kaltaisesta viholliskuvan luomisesta ja syrjinnästä.
– Kauppakeskuksen pakastealtaalla vaimolleni sanottiin, että miten voit olla tämän hirviön kanssa, joka haluaa tappaa vanhukset, Pajamäki sanoo nyt.
Kaikesta on jo nyt 20 vuotta.
Siis siitä, kun vuonna 2006 ilmestyi Osku Pajamäen kirja Ahne sukupolvi. Se oli nuoren demaripoliitikon vaalien alla kirjoittama kirja, joka nosti esiin epäkohdan: suuret ikäluokat olivat pedanneet itselleen järjestelmän, jossa he saivat kaiken.
Kirja aiheutti poikkeuksellisen kovan vastareaktion.
Pajamäki, joka oli kirjan julkaisuhetkellä 36-vuotias, käsitteli teoksessa sitä, miten suuret ikäluokat olivat rakentaneet järjestelmän omaksi edukseen nuorempien työssäkäyvien kustannuksella.
Poliitikko sai tuta, mitä eläkeläisten suututtamisesta seuraa
Osku Pajamäki tapaa meidät työpaikallaan Helsingin Hakaniemessä. Hän on kokouskeskus Paasitornin toimitusjohtaja. Heti aluksi hän toteaa, että seisoo edelleen kirjansa takana. Ehkä jopa entistä enemmän.
Nyt hän ei enää seiso kirjansa takana yksin. Pajamäen rinnalle kuoroon sukupolvien välisestä epäoikeudenmukaisuudesta on liittynyt muitakin. Voisi sanoa, että osin hänen ajatuksistaan on tullut valtavirtaa.
Ahne sukupolvi -kirjan teemoista jatkoi myös vuonna 2011 ilmestynyt Perintö vai perintä. Pätkätyösukupolvet joutuivat maksajiksi, ja joutuvat edelleen.
– Se tuntui hurjalta, että kaikki päätökset tehtiin silloin niin, että siinä siliteltiin vanhempia ikäluokkia. Jokainen muutos tehtiin niin, että heille tarjottiin vain porkkanaa.
Pajamäki oli nuori poliitikko, joka loi uraa. Kunnallispolitiikassa hän oli päässyt Helsingin kaupunginhallitukseen saakka.
Joidenkin arvioiden mukaan mahdollinen pääsy kansanedustajaksi tyssäsi suurten ikäluokkien ja eläkeläisten suututtamiseen. Keväällä 2007 hän jäi vaaleissa neljännelle varasijalle 2 519 äänellä. Pajamäki itse arvioi kirjan vaikuttaneen vaalitulokseen.
– Kyllä se vaikutti, hän sanoo.
– Toisaalta tulin politiikkaan nostaakseni esiin näitä kysymyksiä, en tehdäkseni politiikasta ammattia.
”Mikään ei ole muuttunut”
Pajamäen kirja on edelleen ajankohtainen. Hän itse sanoo, että se on niin ajankohtainen, että uutta pamflettia ei tarvitse edes kirjoittaa.
Hän kertoo esimerkin. Valtiovarainministeriö ehdotti lokakuussa 2026 julkaistussa virkapuheenvuorossaan, että alin vanhuuseläkeikä nostettaisiin asteittain 70 vuoteen. Muutos koskisi vuonna 1967 syntyneitä ja sitä nuorempia – vuonna 1976 syntyneiden alin eläkeikä olisi jo 70 vuotta.
Pajamäki pitää ehdotusta tyrmäävänä.
– Missä ihmeen työpaikoissa ihmisten ajatellaan työskentelevän 70-vuotiaiksi?
Hän huomauttaa, että työttömyys on Suomessa noin 10 prosentissa. Edelleen monen nuoren työura koostuu määräaikaisuuksista ja osa-aikaisista töistä. Lisäksi monet putoavat työelämästä jo ennen nykyisen eläkeiän saavuttamista.
– Jos halutaan pitää ihmiset töissä 70-vuotiaiksi, pitäisi myös osoittaa, miten se tehdään.
Vielä vuonna 2006 eläkkeellejäämisikä oli alle 60 vuotta. Vuonna 2011 se oli noin 62 vuotta. Nyt nuoremmilta ikäluokilta odotetaan selvästi pidempiä työuria.
Samaan aikaan työmarkkinat ovat muuttuneet epävarmemmiksi.
– On aika iso ero, jääkö eläkkeelle alle 60-vuotiaana vai 70-vuotiaana, Pajamäki sanoo.
”Eläkejärjestelmä on epäoikeudenmukainen”
Pajamäki pitää eläkejärjestelmää rakenteellisesti epäoikeudenmukaisena nuorempia ikäluokkia kohtaan, vaikka se olisikin taloudellisesti kestävä.
– Missä muussa järjestelmässä voi olla niin, että jos sijoitat siihen euron, saat siitä 80 senttiä, ja jos siellä on joku aikaisempi sijoittanut euron, niin hän saa sieltä euron ja kuusikymmentä senttiä?
Vastaavat laskelmat esitetään Teemu Muhosen ja Jari Hanskan kirjassa Eläketurma, jossa lähteenä on Eläketurvakeskus. Nykyisen arvion mukaan luvut ovat hieman suuremmat, mutta edelleen suurten ikäluokkien eduksi.
Pajamäen mukaan nykyiset työssäkäyvät ovat maksajasukupolvi, joka kannattelee vanhempiaan.
– Tarkoitan maksajasukupolvella sitä, että hövelisti annetut lupaukset, kuten hoivalupaus, eläkelupaus ja lupaus maksaa valtionvelka, on sälytetty näille nuoremmille pienille, kilteille hiljaisille ikäluokille, Pajamäki sanoo.
Ei tullut työvoimapulaa
Yhtenä syynä epäsuhtaan Pajamäki pitää sitä, että järjestelmä rakennettiin oletukselle jatkuvasta talouskasvusta, joka ei ole toteutunut.
Ajateltiin, että kun talous kasvaa, nuoret ikäluokat saavat sitä kautta isommat tulot.
– No, sellaista talouskasvua ei ollut, Pajamäki sanoo.
2000-luvulla puhuttiin paljon myös tulevasta työvoimapulasta: suurten ikäluokkien ennakoitiin jäävän eläkkeelle niin massiivisesti, että nuoremmille luvattiin runsaasti työpaikkoja. Työvoimapulaa ei tullut.
– Tämä työvoimapula, sellaista taloustieteellistä käsitettä ei ole. On vaan suhdannevaihteluita, on lamaa, välillä on enemmän työvoiman tarjontaa, välillä vähemmän, hän sanoo.
Hänen mukaansa todellisuudessa nuorten on jatkuvasti vaikea löytää pysyvää työtä tai edes työharjoittelupaikkaa, ja monet joutuvat pitämään kiinni nykyisestä työpaikastaan ”kynsin ja hampain”.
Ei ole ihme, että kaksikymppiset ja kolmikymppiset eivät näe tulevaisuutta valoisana, hän arvelee.
Pieleen meni, sanoo valtiosihteerikin
Kun Pajamäen kirja vuonna 2006 ilmestyi, yksi harvoja suuria ikäluokkia edustavia ymmärtäjiä oli silloinen valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas. Pajamäki haastatteli Sailasta myös kirjaan.
Entä nyt?
Nykyinen ”Sailas”, valtiovarainministeriön valtiosihteeri Juha Majanen toteaa, että Pajamäen huoli oli perusteltu. Hän allekirjoittaa sen, että suuret ikäluokat saavat maksamiinsa eläkemaksuihin nähden selvästi enemmän kuin myöhemmät sukupolvet tulevat saamaan.
Myös Majanen sanoo, että aikoinaan oletettiin, että tulevat sukupolvet saisivat osansa talouskasvusta. Mutta koska talouskasvu jäi odotettua heikommaksi, voidaan nyt sanoa, että pieleen meni.
Majasen mukaan jälkiviisaasti voi todeta, että tuolloin olisi pitänyt tehdä niin sanottuja rakenneuudistuksia, kuten työmarkkina- ja verouudistuksia.
Majanen allekirjoittaa myös sen, että työvoimapulaa ei tosiaan tullut, kuten Pajamäki ennusti.
– Eläköityminen ei suoraan paranna nuorten työllisyyttä, vaan työmarkkinat reagoivat ennen kaikkea työvoiman tarjontaan ja suhdanteisiin. Nykyinen hallitus aloitti työnsä työvoimapulan oloissa, mutta tilanne on kääntynyt suurtyöttömyydeksi, Majanen vertaa.
Eläkejärjestelmän sijaan suuremmassa korjaustarpeessa on kuitenkin Majasen mukaan julkinen talous.
Majanen kuitenkin allekirjoittaa sen, että nuorten heikko luottamus tulevaisuuteen ja eläkkeisiin on otettava vakavasti.
Sitä Pajamäki onkin toitottanut jo hieman yli 20 vuotta. Haastattelun lopuksi hän toteaa, että ei ole mitenkään enää hakeutunut aiheesta julkisuuteen. Valokuvaaja ottaa nopeasti vielä muutaman kuvan, ennen kuin toimitusjohtajan seuraava palaveri alkaa.
– Ehkä jälkeenpäin olisin voinut muotoilla joitain asioita toisin, mutta edelleen seison sanojeni takana, hän sanoo.
Source: Yle · Heikki Valkama
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira