Myyräkannat ovat ennätys­lukemissa Kainuussa. Myös Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa myyräkannat ovat runsastuneet merkittävästi kesän aikana.

Metsämyyrä
Kuva: Kari Lahdenkangas / Yle

10:14

Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla myyräkannat ovat tänä syksynä monivuotisen kannanvaihtelunsa huippulukemissa, kertoo Luonnonvarakeskus.

Etenkin Kainuussa myyriä on monin paikoin ennätyksellisen paljon, ja alueella esiintyy poikkeuksellisen runsaasti sekä peltomyyriä että metsämyyriä.

Suuret kannat lisäävät riskiä metsätaimien tuhoille ja ihmisten myyräkuumetartunnoille tulevana talvena.

Myös Lounais-Suomessa ja osassa Lappia myyräkannat ovat vahvistuneet selvästi kesän aikana. Muualla maassa myyriä on niukasti.

Tutkimusprofessori Otso Huitu Lukesta kertoo, että alueelliset erot ovat huomattavia ja kannanvaihtelut ovat osin palautuneet säännölliseen 3–4 vuoden sykliin, mutta esimerkiksi Metsä-Lapissa vaihtelu on vielä ennakoimatonta.

Ylä-Lappiin ennustetaan myyrähuippua ensi vuonna.

Taimituhoriski kasvaa Kainuussa

Luonnonvarakeskuksen mukaan Kainuussa myyrien aiheuttamien taimituhojen riski on merkittävä tulevana talvena.

Peltomyyrät syövät ja kaluavat metsäpuiden taimien kuorta hangen alla, kun taas metsämyyrät järsivät havupuiden latvaosia usean metrin korkeudella ja voivat tuhota pikkutaimia kokonaan.

Luonnonvarakeskus kehottaa metsänomistajia torjumaan tuhoja pyytämällä myyriä loukuilla, suojaamalla puita runkosuojilla ja polkemalla lunta tiiviiksi taimien ympärille. Etenkin viime kesänä istutetuille taimikoille kannattaa harkita myyrätuhot korvaavaa metsävakuutusta ajoissa.

Myyräkuumeriski kasvaa loppusyksyllä

Korkeat metsämyyräkannat lisäävät myös myyräkuumeen riskiä, kun metsämyyrät hakeutuvat loppusyksyllä ihmisasutuksiin. Myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus tarttuu hengitysteitse metsämyyrien eritteiden saastuttamasta pölystä. Tartunta saadaan yleisimmin ulkorakennuksissa, kuten liitereissä, joihin myyrillä on pääsy.

Sisätiloihin hakeutuneet metsämyyrät kannattaa pyytää pois loukuilla mahdollisimman pian. Jätösten siivoamisessa suositellaan käytettäväksi kosteaa rättiä harjan tai imurin sijaan.

Source: Yle · Tiia Korhonen

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira