Muistokirjoitus | Kansallisteatterista tuli kansanteatteri

Suomen Kansallisteatterin pääjohtaja, professori Kai Savola kuoli 94-vuotiaana 16. syyskuuta 2026 kotonaan Janakkalassa. Hän oli syntynyt 30. syyskuuta 1931 Helsingissä.

Suomalaisesta teatterikentästä ja sitä ohjaavasta yhteiskunnan murroksesta voisi tuskin löytää tuulisempaa ajanjaksoa kuin 1974–1991, jolloin Kai Savola toimi suomalaisen teatterin lippulaivan, Kansallisteatterimme, pääjohtajana. Hänen kasvattajiaan olivat Helsingin Ylioppilasteatteri ja myöhemmin vuodet Tampereen Työväenteatterissa 1968–1973.

Tuskin monikaan olisi haasteesta selvinnyt samalla pitkäkestoisella mielenmaltilla kuin Savola. Hän ei pitänyt meteliä työstään vaan avasi rohkeasti uusia ovia maailmaan, kansainvälisyyteen, teatteritaiteen nouseviin ilmiöihin ja teksteihin. Vielä 1970-luvun teatterisukupolvi kutsui Kansallisteatteria ”seittien linnaksi”. Kansallista pidettiin sittemmin teatteritaiteemme edelläkävijänä.

Savola halusi Kansallisteatterista kansanteatterin ja onnistuikin siinä. Savola oli maailmankuvaltaan syvästi humanistinen. Se näkyi myös ohjelmistossa. Kansallisteatteri tuki pitkän perinteensä mukaan uuden draaman syntyä ja antoi tilaa nuorille lahjakkaille tekijöille.

Kai Savola tunnisti aikansa levottomuuden ja konfliktit sekä sukupolvien välillä että sisällä. Hän rakennutti Kansallisteatterille kaksi pienempää näyttämöä, yleisöä ja tekijöitä lähentävät Willensaunan ja Omapohjan. Ne olivat onnistuneita alustoja uudelle suomalaiselle draamalle klassikkoja unohtamatta.

Suuremmilla näyttämöillä esitettiin aikansa puhuttavia trauman purkajia, kuten Heikki Ylikankaan Tie Talvisotaan tai pohjalaisten herännäispappien toimintaa kuvaava 30 hopearahaa, puhumattakaan Teuvo Pakkalan Tukkijoesta.

Pienemmillä estradeilla sai puheenvuoron muun muassa Antti Tuuri, Juhani Peltonen, Ilpo Tuomarila tai Arvo Salo, joka kirjoitti vuonna 1985 näytelmän Yks perkele, yks enkeli Lapinlahden sairaalassa kylmistä kylvyistä samaan aikaan kärsivistä Aleksis Kivestä ja aikalaisrunoilija J. J. Wecksellistä.

Kuten nyt, silloinkin Suomessa käytiin kiivasta taidepoliittista keskustelua rahoituksesta ja taiteilijan asemasta.

Kaiken keskellä Savola loi Kansallisesta kansainvälisen kohtauspaikan, jossa nähtiin huipputekijöitä eurooppalaisista teatterikeskuksista. Virolainen avantgarde-teatteri kirjailijoineen haki voimia Suomesta selvitäkseen neuvostoajan sensuurista.

Kansallisessa vieraili joukko maailman kysytyimpiä venäläisiä teatteriguruja, kuten moskovalaiset toisinajattelijat Juri Ljubimov ja Anatoli Efros tai Pietarin Malyi-teatterin hienopiirteisen tšehovilaisen ihmiskuvan taikuri Lev Dodin, esityksineen ja myös ohjaajina.

Suomeen syntyi heidän tuomanaan uusia Anton Tšehovin teosten lukutapoja ja tulkintalinjoja. Kai Savolan ennakkoluulottomuus loi pohjan katsoa tulevaisuuteen.

• Kirsikka Moring
• Kirjoittaja on kulttuuritoimittaja